puutarha

Kasvien historia yhdessä puussa

Kaisaniemen puutarhan systemaattinen, eli kasviheimoittain järjestetty osasto, perustettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Reilun vuosisadan kuluessa rikkaruohot olivat vallanneet alaa eikä kastelujärjestelmäkään enää vastannut nykypäivän vaatimuksia.

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa kasvit on nyt sijoitettu niin, että kävijä voi kulkea pitkin puun muotoisen istutuksen runkoa ja seurata kasvien pitkää kehityshistoriaa. Puu on suosittu evoluution malli: samasta varresta erkanee haaroja, jotka lähtevät eri suuntiin eivätkä enää kohtaa. Puun avulla on helppo ymmärtää evoluutio. Evoluutiopuun lehvästö edustaa nykyaikaa, runko ja oksat menneisyyttä.

Lähtöruutu sijaitsee puutarhan uudella pääportilla vastapäätä komeaa palmuhuonetta. Vierailija astuu ensin putkilokasvien kehityksen alkuvaiheille. Evoluutiopuun tyvellä kasvaa liekomaisia kasveja, joiden esi-isät kasvoivat jo hiilikaudella 360–290 miljoonaa vuotta sitten.

Evoluutiopuu avattiin yleisölle kesäkuussa.

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.