linkedin

LinkedIn hyödyksesi

”Olen LinkedIn:ssä, mutten oikein osaa käyttää sitä mitenkään.”
”En ole nyt työnhaussa, LinkedIn on minulle turha.”

Tuttuja lausahduksia monen loimulaisen suusta. LinkedIn:n käyttäjien määrä kasvaa tasaisesti Suomessa, 800 000 käyttäjän raja on jo rikkoutunut. LinkedIn mielletään kuuluvan ammatilliseen verkostoitumiseen ja oman profiilin rakentamiseen. Mutta miksi itseään tulisi profiloida muille ihmisille näkyväksi työhistorian kera?

Sähköinen työnhaku on jo kaikkialla

Työnhaku on jo siirtynyt paperilta sähköisille alustoille erilaisten rekrytointijärjestelmien myötä. Niiden rinnalla LinkedIn toimii suorana rekrytointikanavana ja loistavana tiedonhakujärjestelmänä. Aina kun tarvitaan osaajaa, työnantajat yleensä miettivät ensin, onko jo valmiina tiedossa joku, kuka sopisi tehtävään. Mikäli ei, avataan isompi rekrytointiprosessi. LinkedIn tarjoaa tähän välitason – laajemman osaajahaun verkostoista sopivilla osaamista kuvaavilla asiasanoilla, ja rekrytointi-ilmoituksen jakamisen yritystä jo seuraaville henkilöille.

Nosta asiantuntijuus esiin

Headhunterit etsivät johto- ja esimiestason henkilöiden lisäksi erikoistuneita asiantuntijoita. Loimulaisten joukossa tämä voi tarkoittaa vaikka jonkin tietyn menetelmän osaamista. Esimerkiksi kemiaa osaavia suomalaisia LinkedIn:ssä on 12 000, ja massaspektrometrian osaavia analyyttisiä kemistejä noin 500, joista työnhaussa ilmoittaa olevansa muutama. Täsmäosuma on siis mahdollinen. Asiantuntijuuden profiiliaan voi vielä vahvistaa jakamalla ajankohtaista uutisia ja mielenkiintoisia poimintoja omalta alalta verkostossaan.

Hanki tietoa yrityksistä ja työtehtävistä

Tietolähteenä LinkedIn on loistava; sieltä löytyy pienet ja isot mielenkiintoiset yritykset sekä valtava joukko työnkuvia. Esimerkiksi Pöyry ja UPM käyttävät LinkedIn:ä ahkerasti viestiäkseen yrityksensä ajankohtaisista asioista ja hakiessaan työntekijöitä. Lisäksi yrityksen sivulta saa suoran linkin kautta työntekijät, jotka ilmoittavat työnantajakseen kyseisen yrityksen. Molemmissa esimerkeissä tämä tarkoittaa tuhansia työntekijöitä.

Kytke osaamisesi ajanhermolle

Yritykset kertovat omista mielenkiinnon kohteistaan eli yritystoiminnan ytimestä sekä verkkosivuillaan että LinkedIn:ssä. He voivat olla innostuneita ilmastonmuutoksen torjunnasta, big datasta, cleantechistä tai vaikka terveysteknologiasta. Seuraa mitä termejä he käyttävät osaamiselle, ja linkitä itsesi osaksi samaa termistöä nimeämällä kiinnostuksen kohteesi ja osaamisesi heitä kiinnostavalla tavalla.

Lue alumnien uratarinat

Erityisesti vastavalmistuneille sijoittumistiedot ovat mielenkiintoisia. LinkedIn tarjoaa yliopistojen sivuilla Alumni-työkalun, jonka avulla voit hakea yliopistossa opiskelleet henkilöt ja rajata heitä pääaineen ja suuntautumisten mukaan. Suurimmista työnantajista saa myös listauksella tiedon henkilöistä, jotka ovat siellä töissä. Verkostoitumista ja tiedon­hakua ei voisi tehdä helpommaksi. •

teksti Suvi Liikkanen, urapalvelupäällikkö
kuva Ingimage

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.