kuivuus

Pakon edessä

Ilmastopakolaisuutta torjutaan tehokkaimmin paikan päällä.

Pelkkä lämpö ei yleensä aja ihmisiä pois kotoaan. Vaikka riittävän korkean kosteuden ja lämmön yhdistelmä voi tehdä jonkin alueen asumiskelvottomaksi, globaali ilmastonmuutos vaikuttaa ympäristöjen elinkelpoisuuteen ennen kaikkea sateisuuden ja ravinnonsaannin kautta. Myös lämpenemisen aiheuttamasta mannerjäätiköiden sulamisesta johtuva merten pinnan nousu on tekemässä monista saarivaltioista ja alavista rannikkoalueista asumiskelvottomia.

Ennusteiden mukaan sadanta yleensä lisääntyy sateisilla alueil­la – kuten Suomessa – samalla kun monen kuivat alueet kuivuvat entisestään. Tulevaa ilmastoa ilmastomallien perusteella työkseen arvioiva tutkija Kimmo Ruosteenoja Ilmatieteen laitokselta muistuttaa, että ilmastonmuutos etenee askel kerrallaan, eikä missään huomata jonakin maanantaiaamuna, että nyt pitää lähteä.

– Sen sijaan sato muuttuu vuosi vuodelta hiljalleen heikommaksi ja katovuosien todennäköisyys kasvaa. Esimerkiksi todennäköisyyksien muutoksesta käy Suomen kesän 2010 poikkeuksellinen helleaalto, joka ei tosin aiheuttanut katoa: sen todennäköisyys olisi viime vuosisadalla ollut kerran 300 vuodessa, nyt se on jo kerran 60 vuodessa, Ruosteenoja kuvaa hiljaista muutosta.

Hiljalleen köyhtynyt keskiluokka lähtee ensimmäisenä, kun heillä on vielä varaa siihen. Jäljelle jääneiden keskuudessa alkavat väestöryhmien konfliktit, joiden tuloksena tappiolle jäävä ryhmä ajetaan pois.

Viimeinen pisara

Ilmastonmuutos uhkaa Bangladeshin tai Kongon kaltaisten aidosti köyhien maiden lisäksi myös sellaisia vähän vauraampia maita, missä ilmastosta johtuva olosuhteiden heikentyminen kaataa jo valmiiksi huojuvan talon.

– Esimerkiksi Syyrian sisällissodan aiheuttaman pakolaisuuden taustalla on esitetty olevan myös ilmaston aiheuttamaa elinolosuhteiden heikentymistä. Lisäuhkana ovat toimettomat ja näköalattomat nuoret miehet, mikä on yleensä seurausta taloudellisesta ja poliittisesta epätasa-arvosta.

Yleensä tällaisista maista pakenevia ihmisiä pidetään elintasopakolaisina, sillä rajan vetäminen siirtolaisten ja ympäristöpakolaisten välille on vaikeaa. Esimerkiksi viime aikoina Suomeen tulleista pakolaisista on äärettömän vaikea sanoa, ovatko he viime kädessä sota-, elintaso- vai ilmastopakolaisia.

Kun pakolaisten määrä ylittää vastaanottajamaissa poliittisen sietokyvyn rajan, heitä ei enää oteta vastaan.

– Itse näen kauhuskenaarion, jossa jokin Boko Haram -tyyppinen ryhmä pääsisi valtaan Nigeriassa tai jossain muussa väkirikkaassa Afrikan valtiossa, ja siitä aiheutuisi kymmenien miljoonien ihmisten kansainvaellus kohti Eurooppaa. Eikä näin suurta määrää ihmisiä mitenkään olisi mahdollista ottaa vastaan. Se on poliittisesti äärettömän vaikeaa jo nyt, Ruosteenoja visioi.

– Ainoa mahdollisuus on ehkäistä ilmastopakolaisuutta ennakolta paikan päällä. Ja juuri tässä valossa kehitysavun – puutteineenkin – leikkaaminen on hullun hommaa. Sen lisäksi meidän tulee huolehtia omista päästöistämme mahdollisimman nopeasti – ja ottaa muutenkin kansainvälinen vastuu ja tukea kehitystä uhatuilla alueilla.

kaavio

Kaaviossa kuvataan kesäsateiden määrän ennustettua alueellista muutosta kuluvan vuosisadan loppuun mennessä, mikäli CO2-pitoisuuden nousu jatkuu jyrkkänä (%).

 

Liikaa ihmisiä

Ilmastopakolaisuuden taustalla on keskeisenä tekijänä yhä jatkuva globaali väestöräjähdys. Maapallolla arvioidaan asuvan tällä hetkellä 7,6 miljardia ihmistä. Vaikka väkimäärän kasvu on hidastunut monilla alueilla, se kasvaa entistä tahtia erityisesti Afrikassa.

– Jos ihmisiä olisi vain miljardi, ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia olisi paljon helpompi ratkoa. Ja jos väkimäärä kasvaa vuosisadan puoliväliin mennessä kymmeneen miljardiin, kuten on ennustettu, tilanteen hallitseminen käy tavattoman vaikeaksi, Ruosteenoja sanoo.

– Maapallon resurssien rajat ovat tulleet vastaan ja väen lisääntyessä yksilökohtainen kakku pienenee niin resurssien kuin päästöjenkin osalta. Väestönkasvu pitäisi saada hallintaan etenkin Afrikassa. Toisaalta väestön nopea väheneminenkin aiheuttaa omat ongelmansa – kuten meillä Suomessa – elatussuhteen heikentymisen takia.

Ilmastopakolaisuutta voitaisiin torjua myös koulutuksella ja elinkeinorakenteen muutoksella.

– Maailmassa on paljon Hong Kongin ja Singaporen kaltaisia alueita, jotka elättävät itsensä teollisilla elinkeinoilla ja tuovat elintarvikkeensa muualta. Eikä juuri missään päin Afrikkaa ole Belgian väentiheyttä.

Samaa kehitystä pitäisi saada aikaiseksi myös köyhissä maissa, vaikka se on vaikeaa. Pelkkä kaupungistumiskehitys ei kuitenkaan riitä, sillä se saattaa johtaa vain jättimäisten slummien syntyyn.

– Ilmastopakolaisuuden ennalta­ehkäisyssä kestävä ratkaisu edellyttäisi ilmaston­muutoksen ja väestön­kasvun saamista hallintaan ja kansainvälisen työnjaon muutosta. Riittävän vaurauden rakentamiseen tarvitaan myös järkevää koulutusta ja erityisesti naisten kouluttamista. •

Lue seuraavaksi ilmastopakolaisuusteeman juttu 2/4 tästä.

teksti Jussi-Pekka Aukia • Kuva Ingimage

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.