ryhmä

Luken tutkijat Annika Tienhaara, Aapo Rautiainen ja Tuomas Nummelin edustavat diginatiivien sukupolvea, erikoistutkija Riitta Hänninen suuria ikäluokkia.

 

Kiire siirtää tietoa

Onko sinun työpaikallasi lähinnä nuoria ja senioreita?

Työelämän muutosta kuvaa hyvin yksi ilmiö: työpaikalla on nuoria ja senioreita, välistä puuttuu huonoina aikoina valmistuneiden porukka. Fiksuilla työpaikoilla onkin vastavuoroisuus tärkeää. Nuorilla ja senioreilla on omat valttinsa, kunhan ne hiljaisenakin tietona vaihdetaan.

Pitkään työelämää tutkinut Anu Järvensivu ihmettelee itsekin, missä 45 vuotta täyttäneet ovat? Heitä on työelämässä yllättävän vähän. Voi olla vaikea löytää työpaikkaa, jossa puhe solisisi lounasaikaan monien eri ikävuosien kokemusten versioina. Siksi onkin tärkeää, että luontainen tieto siirtyy, vaikka sen luontaisista työelämäsukupolvista välistä osa puuttuu ja seniorit ovat viimeistään muutaman vuoden kuluttua eläkkeellä.

Miten siis sujuu työpaikalla, jos ikäeroa on niin paljon, että seniorit voisivat olla nuorimpien vanhempia?

– Ei välttämättä huonosti. Perinteisesti työpaikoilla taistellaan vallasta ja tällainen taistelu on vähäisempää, kun toiset ovat tulleet työelämään vasta joitakin vuosia sitten ja toiset taas lähtemässä sieltä pois. Joitakin vuosia sitten ikärasismi kuvastui muun muassa siten, että sanottiin, että äitiä ei haluta työpaikalle. Entä jos äiti ja isä ovat jo siellä? Järvensivu kuittaa.

Työelämässä toimivia sukupolvia on sovitettu jaotteluun, jossa on syntymäaika liitettynä työmarkkinoille tulon aikaan vallinneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Jaottelu on karkea, ja jaottelua pohtinut tutkija Järvensivu myöntää, että se toimii vain kovin yleisellä tasolla. Sen näyttämä suunta on kuitenkin se, että huonot taloudelliset ajat ovat niukentaneet selvästi työmarkkinoille tulevien määrää, eivätkä he monesti ole myöskään voineet nojata turvallisuuteen työmarkkinoilla. 

Taustalla suuret muutokset

On vaikea ajatella työpaikkaa, jossa tietoa ei tarvitsisi siirtää sukupolvelta toiselle, mutta erityisen merkityksellistä se on Luonnonvarakeskuksen kaltaisissa tutkimukseen perustuvissa organisaatioissa. Hiljaiseksi tiedoksi kutsutaan sellaista tietoa ja osaamista, jota ei ole laitettu kirjoihin tai kansiin, vaan sitä on kertynyt eri ihmisten vuosikymmenien työn tuloksena tekijöille itselleen tai parhaassa tapauksessa pienelle piirille.

Luke on tutkimusorganisaatio, joka on aloittanut toimintansa vuonna 2015. Siihen on yhdistetty Metsäntutkimuslaitos (Metla), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus ( MTT) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) ja Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike). Uusi Luke on pienempi kuin sen muodostaneet organisaatiot sitä ennen yhteensä.

– Meillä on esimerkiksi metsäekonomian tutkijasukupolvissa vuosikymmenen aukko, kun uusia ihmisiä ei Metlaan palkattu juuri lainkaan 1990-luvun lamavuosien aikana. Sen jälkeen 2000-luvulla mahdollisuudet palkata uusia tutkijoita ovat vähentyneet valtion säästötoimien vuoksi, sanoo Metlan kautta Lukeen tullut erikoistutkija Riitta Hänninen. Hän on jäämässä eläkkeelle ja on niitä senioreita, joille tiedon siirtäminen on tärkeä käytännön asia. 

– Tärkeiksi nämä asiat kaiken muutoksen ja murroksen keskellä tiedetään, sillä ne otetaan esille esimerkiksi kehityskeskusteluissa.

Tiivis työpari

Hänninen ja tutkija Tuomas Nummelin ovat jo vuosia työstäneet yhteisiä projekteja. Vaikka Hänninen on jäämässä eläkkeelle ja Nummelin vuonna 1984 syntyneenä diplomi-insinöörinä voisi ikänsä puolesta olla hänen poikansa, niin yhteistyö on toiminut jo vuosia tiiviisti. Molempien sukupolvien edustajilla on annettavaa toisilleen.

Hänninen kehuu nuoren tutkijapolven laaja-alaista koulutusta ja sähköisten työn apujen hallintaa. Esimerkiksi erilaiset tärkeät mallinnusmenetelmät ovat hyvin hallussa. Nummelin taas kehuu sitä, että pitkä ura tutkijana näkyy Hännisellä hyvissä kysymyksenasetteluissa ja yleensä asioiden tärkeysjärjestykseen asettamisessa. 

Tutkimustyössä tieto karttuu vähitellen, eikä oikopolkuja ole. Hänninen sanoo, että siksi on tärkeä ymmärtää myös alalla tapahtuneita pitkän aikavälin muutoksia ja niiden erilaisia syy- ja seuraussuhteita. Kun tiimissä on sekä nuoria että kokeneita, mietitään asiaa usealta kantilta.  

Hänninen kiittää Nummelinin monipuolista digitaalista osaamista. Otaniemessä opiskellut Nummelin on käytännössä työyhteisönsä help­desk, koska apu ongelmissa tulee virallista apua nopeammin.

Tutkijat Annika Tienhaara ja Aapo Rautiainen kuvaavat suuren avokonttorin tilannetta. Se ei ole paras hiljaisen tiedon siirtämiseen. Käytäntö on se, että aamulla tullaan avokonttoriin. Nimettyjä paikkoja ei ole, vaan jokainen ottaa sen paikan, jonka saa. Käytännössä tämä ei ole ongelma, sillä paikkoja on enemmän kuin ottajia. Etätyö on paljon käytetty työskentelytapa.

Avokonttorin suurin ongelma on vaatimus hiljaisuudesta. Hänninen ja Nummelin myöntävät olevansa työpaikkansa pahiksia, koska yhteyttä täytyy pitää ja ylimääräisiä huoneita tiimiläisille on vähän. Aapo Rautiainen on myös sitä mieltä, että keskittymistä vaativaa työtä kannattaa yksinkertaisesti tehdä kotona. Nummelinin mielestä avokonttori suorastaan vähentää positiivisia törmäyksiä. Ja tutkimus vaatii jämptiä järjestystä, mutta ainakin projektin alkaessa myös suurta innostusta. •

teksti Tiina Huokuna, Kuvat Kimmo Brandt

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.