messut

Natural Science Meets Business Oulussa 14.11.2017

Loimun Oulun opiskelijajärjestö Luonnontieteiden opiskelijat Oulu, tuttavalli­semmin LuOpiO, sekä Oulun Bio­kemistiseura järjestivät marraskuussa ensimmäistä kertaa luonnontieteen alat yhdistävän messutapahtuman, NSMB:n eli Natural Science Meets Businessin.

Idea tapahtumaan syntyi teekkareiden PESTI-työmarkkinapäivän pohjalta ja siitä, ettei yliopistollamme vastaavaa tapahtumaa luonnontieteilijöille vielä ollut.

Professori Yrjö Neuvon puhe Post Docs in Companies -ohjelmasta ja tohtoreiden työllistymisestä yksityiselle sektorille.
neuvon

NSMB polkaistiin käyntiin marraskuisena tiistaiaamuna tuotantotalouden opintokokonaisuuden esittelyllä ja Productization & Product development -työpajalla. Samaan aikaan avautuivat yritysten esittelypisteet yliopiston Väylälle. Esittäytymässä oli yrityksiä luonnontieteen eri aloilta, esimerkiksi SPECIM fysiikan ja kuvantamisen alalta, monitieteellinen VTT ja ekoinnovaatiokeskus CEE.

Päivän ohjelmaan kuului niin työelämätaitoja ja -tietoja kartuttavia luentoja ja työpajoja, esimerkiksi Loimun LinkedIn-paja ja luentoja tiedeviestinnän ja tieteen tuotteistamisen merkityksestä, kuin yritys- ja innovaatioesittelyjäkin. Juontajamme Jaani Mustonen kierteli messualueella haastatellen esittelijöitä yritysten pisteillä.

Päivä päättyi FutuRena-ryhmän johtajan Susanna Kaiston puheeseen Helsinki Challenge -tiedekilpailusta ja taidosta myydä ideoitaan ja osaamistaan, sekä tiedebloggaaja Pauli Ohukaisen puheeseen terveestä kriittisyydestä informaatio­yhteiskunnassa. Molemmat osoittivat, että harrastuneisuudella on osansa asiantuntijaksi kasvamisessa ja samalla saattaa saada aikaan jotain hyödyllistä.

NSMB:n tarkoituksena oli tuoda yhteen opiskelijat, yliopiston henkilökunta ja yritykset. Erityisesti halusimme nostaa esiin niin opiskelijoiden, vastavalmistuneiden kuin juuri väitelleidenkin työllistymismahdollisuudet yliopistolle ja yritysmaailmaan. Myös luonnontieteen alalla on tärkeää painottaa työllistymismahdollisuuksia ja luoda kontakteja jo opiskeluaikana. Siksi toivommekin, ettei NSMB2017 jää viimeiseksi! •

teksti Annastiina Rytkönen, kuvat Seija Leskelä

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.