itameri

Ilmastonmuutoksen vaikutukset keskeisiä Itämeren suojelussa

Ilmastonmuutoksen vaikutus Itämereen nousee vahvasti esille, kun kesällä alkaneella Suomen Helcom-puheenjohtajakaudella lähdetään uudistamaan Itämeren suojeluohjelmaa, Baltic Sea Action Plania (BSAP). Suojeluohjelman toisena painopisteenä on Itämereen valuvan ravinnekuormituksen vähentäminen sekä ravinteiden kierrätys.

Muuttuva ilmasto vaikuttaa Itämeren ympäristöön ja sen kautta eliöstöön monimutkaisilla mekanismeilla. Näistä mekanismeista tarvitaan runsaasti lisää tietoa.

Viime kesän leväpuuro nosti Itämeren tilanteen yleiseksi keskustelunaiheeksi. Suolainen, vähähappinen ja fosforipitoinen syvävesi pääsi Itämeren pääaltaasta valumaan aina Suomenlahden itäosiin asti. Sää lämmitti merivettä tavallista enemmän.
leva

Otetaan esimerkki: Tanskan salmien kautta tulevien suolapulssien tulevaisuus on epävarma. Kun valtamerien pinta kohoaa, suolapulssit saattavat tihentyä. Samalla kasvava sadanta lisää makean pintaveden – ja sen mukaan ravinteiden – valumaa Itämereen. Ilmiöiden yhteisvaikutus saattaa johtaa vesialtaan yhä voimakkaampaan kerrostumiseen.

Ilmaston lämpeneminen nostaa veden lämpötilaa ja pienentää Itämeren jääpeitettä. Ilmakehän kasvava hiilidioksidimäärä vaikuttaa puolestaan happamoittavasti liuetessaan veteen, mutta myös rehevöitymisen väheneminen voi edistää happamoitumista. Riittää pohdittavaa, miten kaikki tämä vaikuttaa Itämeren eliöstöön.

Puheenjohtajakauden suurin haaste

Päivitetyn suojeluohjelman puitteissa Helcom pyrkii huomioimaan Itämeren suojelun sopeuttamistarpeet ilmastonmuutokseen. Myös Itämeren merkitys hiilen kierrossa pitää ottaa huomioon.

Päivityksen on määrä olla valmis vuonna 2021, joten se tehdään käytännössä Suomen johdolla. Suomen kaksivuotinen puheenjohtajakausi Helcomissa alkoi 1.7.2018.

– BSAP:n uudistaminen on Helcomin puheenjohtajakautemme suurin haaste ja työkokonaisuus, toteaa ympäristöministeriön ympäristöneuvos Maria Laamanen.

– Suojeluohjelmaan luodaan strategia Itämeren alueen ravinteiden kierrätykselle. Selvitetään, kuinka toimenpiteitä on toteutettu tähän asti, ja mitä uusia toimenpiteitä vielä tarvitaan ravinnekuormituksen vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi. Parannetaan tietopohjaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista Itämereen ja käynnistetään toimenpiteet muutoksiin sopeutumiseksi.

– Ilmastonmuutoksen vaikutusten erittely Itämeren luonnollisesta vaihtelusta sekä ihmisen aiheuttamista muutoksista on vaikea tehtävä, Laamanen toteaa.

Muuttuneessa ilmastossa on aiheellista pohtia, onko enää realistista tavoitella aiemmin määriteltyjä rehevöitymisen hyvän tilan tasoja, vai pitäisikö ravinnekuormitusta vähentää sovittuakin enemmän? Entä sijaitsevatko suojelualueet enää oikeilla paikoilla suhteessa ilmastoltaan muuttuvaan ympäristöön tai luonnon monimuotoisuuden suojeluun?

Kuollut vyöhyke Tanskaa isompi

Ympäristöministeriön ympäristöneuvos Maria Laamasen mukaan BSAP:n uudistaminen on suuri haaste, esim. suojelu­ohjelmaan luodaan strategia Itämeren alueen ravinteiden kierrätykselle.
laamanen

Viime kesän leväpuuro nosti Itämeren tilanteen yleiseksi keskustelunaiheeksi. Suolainen, vähähappinen ja fosforipitoinen syvävesi pääsi Itämeren pääaltaasta valumaan aina Suomenlahden itäosiin asti. Sää lämmitti meriveden tavallista enemmän – ja tulos oli kaikkien nähtävillä.

Suomen ympäristökeskus raportoi syyskuussa, että koko Suomenlahdella vesi on nyt voimakkaasti kerrostunutta. Suolaisuuden ja lämpötilan harppauskerrokset ovat tavallista korkeammalla ja niiden alla on huomattavan paljon suolaista, fosforipitoista vettä. Veden lämpeneminen ja voimakas kerrostuminen voivat laajentaa hapettomia alueita, mikä puolestaan kiihdyttää fosforin vapautumista pohjasta.

– Itämeri on maailman suurin ihmisen luoma kuollut vyöhyke. Se on maailman eniten tutkittu merialue, mutta silti tarvitsemme siitä nopeasti lisää tietoa, sanoo Lundin yliopiston professori Daniel Conley, joka on tutkinut ihmistoiminnan osuutta Itämeren hapettomien vyöhykkeiden syntyyn.

Conleyn mukaan happivajauksen vuoksi kuolleet vyöhykkeet ovat maailman valtamerissä muutamassa vuosikymmenessä laajentuneet useita miljoonia neliökilometrejä. Syyt niiden leviämiseen ovat ravinteiden yhä suurempi huuhtoutuminen meriin sekä meriveden lämpeneminen.

– Tilastomalli Itämeren hapettomista vyöhykkeistä osoittaa, että syvänteissä on esiintynyt happivajausta jo 150 vuotta sitten, mutta hyvin rajoitetusti. Hapettomat vyöhykkeet lähtivät nopeaan kasvuun sen jälkeen, kun teholannoitteet oli otettu käyttöön maataloudessa viime vuosisadan puolessavälissä, Conley sanoo.

 – Nyt Itämeren happivajausta potevat vyöhykkeet tai täysin hapettomat alat ovat jo kooltaan 65 000–70 000 neliökilometriä, eli ne ovat Tanskan pinta-alaa suuremmat.

Conleyn ryhmä on tutkinut 613 Itämeren rannikon kohtaa, joista 215 paikassa on koettu happivajausta, jonka määritelmä on alle 2 milligrammaa happea litrassa vettä.

– Vähiten happivajausta oli Pohjanlahden, Baltian ja Puolan hiekkaisilla rannikoilla, joilla aallokko pääsee sekoittamaan veden tehokkaasti. Pahin tilanne on saaristossa – etenkin Saaristomerellä – missä vesi ei pääse kunnolla kiertämään ja siksi sekoittuu huonosti, hän toteaa.

Ravinteet kiertoon ja hiiltä peltoon

Lundin yliopiston professori Daniel Conley on tutkinut ihmistoiminnan osuutta Itämeren hapettomien vyöhykkeiden syntyyn.
daniel

Suomen ravinnehuuhtouma Itämereen on suurelta osin maatalouden hajakuormitusta.

Hallitus on käynnistänyt kärkihankkeen ravinteiden kierrätyksen tehostamiseksi maatalouden käyttöön. Ravinnerikkaita biomassoja syntyy paljon: eniten kotieläintuotannosta, mutta myös viljantuotannosta, biojätteistä, metsäteollisuuden lietteistä, yhdyskuntajätevesien käsittelystä ja elintarviketeollisuuden sivuvirroista.

Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan näissä biomassoissa olevaa fosforia voisi kierrättää peräti 26 000 tonnia vuodessa. Määrä riittäisi hyvin maatalouden lannoitetarpeisiin: viljelijät käyttävät epäorgaanista fosforia lannoitteena yhteensä 11 000 tonnia vuosittain.

Kenttäkokeissa pyritään eri menetelmin estämään ravinnevalumaa pelloilta. Paljon on puhuttu kipsi­käsittelystä, mutta nyt tutkitaan myös kalkituksen ja lisättyjen puukuitujen tehoa ravinteiden sitojina.

Toinen lähtökohta on laajassa Carbon Action -hankkeessa, jossa kehitetään menetelmiä hiilen sitomiseksi viljelymaahan. Muokkaamalla maata vain kevyesti kyntämisen sijaan, ja pitämällä maa kasvipeitteisenä ympäri vuoden, vähennetään eroosiota ja lisätään hiilen määrää. Maa pidättää tehokkaasti vettä, eivätkä ravinteet huuhtoudu vesistöihin. •

teksti: Harriet Öster • kuvat: John Nurmisen säätiö, Jukka Nurminen, Teemu Pokela, ympäristöministeriö, John Nurmisen Säätiö, Mikko Voipio, Lundin yliopisto

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.