Mentorointi

mentorointi

Mentoroinnista verkostoja työelämään

Jos tiedät, millaiset tehtävät sinua kiinnostavat tulevaisuudessa, mutta sinulla ei ole vielä laajoja verkostoja ja tavoite tuntuu kaukaiselta, Loimun mentorointi voi auttaa sinua eteenpäin! 

Mentorointiohjelmassa mukana olleiden kokemukset ovat olleet erittäin hyviä; siitä hyötyvät sekä aktorit että mentorit. Aktoriksi hakeutuvat tyypillisesti opintojen loppuvaiheessa olevat, vastavalmistuneet, väitöskirjan tehneet tai muuten uran käännekohdassa olevat. Mukana olevat mentorit taas ovat valikoituneet aktoreiden toiveiden mukaan.

Kaikki aktorit haastatellaan ennen ohjelmaan valintaa, jotta mentorointiin sitoutuminen ja ohjelman sopivuus voidaan varmistaa. Jos esimerkiksi kiinnostavan työtehtävän tai työnantajien nimeäminen tuottaa hankaluuksia, kannattaa ennen hakua tutustua erilaisiin työmahdollisuuksiin. Haastattelujen jälkeen Loimun urapalvelut auttavat sopivien henkilöiden haarukoimisessa. Apuna käytetään esimerkiksi mentoroinnista kiinnostuneiden listaa, LinkedIn:iä tai aktorin omaa kiinnostavien osaajien listaa. Keskustelun jälkeen aktor itse kontaktoi valitsemansa mentorehdokkaat.

Hae mukaan

  • Mentorointiin haetaan hakulomakkeella, joka löytyy Loimun verkkosivuilta Urapalveluiden alta. Lomakkeen tiedoista tulee käydä selville seuraavat asiat: 
  • Miksi haluat mukaan mentoroitavaksi
  • Mitä odotat mentoroinnilta
  • Minkälaiseen alaan haluat suuntautua tai tutustua sekä 
  • Millaista henkilöä tai kenet toivot saavasi mentoriksesi. 
  • Haku syksyllä 2019 alkavaan mentor-ohjelmaan päättyy 24.2.2019. Liitä hakemukseesi myös ajan tasalla oleva cv.

Kiinnostaako mentorina toimiminen?

Mentoreita kaivataan usein lääketeollisuudesta, ministeriöistä, järjestöistä ja tutkijauralta, mutta myös monesta muusta organisaatiosta. Mikäli olisit valmis juttelemaan urasta ja valinnoistasi, työelämän vaatimuksista, pohtimaan aidosti aktorin uravaihtoehtoja ja henkilökohtaisia vahvuuksia, ottaisimme sinut mielellämme mentorlistallemme! Voit käydä merkitsemässä kiinnostuksesi mentorointiin Loimun jäsenrekisterissä: ruksaa omissa tiedoissa kohta ”Haluan toimia tarvittaessa mentorina”. Jäsenrekisteriin pääset kirjautumaan omalla jäsennumerollasi.  

 

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.