Ympäristökasvatus 3/3

tomaatit

Mitä me voimme tehdä?

Loimun toimistollakin herättiin ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Opiskelija- ja järjestökoordinaattori Miia Komulainen ja järjestöasiantuntija Henri Annila alkoivat syksyn ilmastouutisten keskellä pohtia, mitä Loimun toimistossa voitaisiin tehdä toimiston hiilijalanjäljen pienentämiseksi. 

Hanke on toimiston sisäinen, eikä se edusta liiton virallista linjaa ainakaan vielä. Komulainen muistuttaa, että se on kuitenkin Loimun uuden hyväksytyn strategian mukainen. Vastuullisuus ja ekologisuus nousevat myös arvoina vahvasti esiin jäsenkunnalle tehdyissä kyselyissä. 

Ruoka ja liikenne ovat kansalaisen tärkeimmät tavat vaikuttaa omiin päästöihin ja niihin halutaan nyt kiinnittää huomiota. 

– Keskustelu käynnistyi, kun Henri otti esille kokoustarjoiluiden ruokahävikin. Meillä käy täällä paljon ihmisiä kokouksissa ja päätimme nyt, että jos ruokaa uhkaa jäädä yli, tarjoamme osallistujille mahdollisuutta ottaa ylijääneitä tarjoiluja mukaan. Pyrimme myös olemaan entistä tarkempia tarjoiluja varten kerättävissä ennakkoilmoittautumisissa – ja jos ruokaa kaikesta huolimatta jäisi yli, ilmoitamme niistä toimiston sähköpostilistalla.

Loimussa aletaan suosia vähäpäästöisiä tarjoiluja, Miia Komulainen lupaa.
miia

Isoja säästöjä ruoassa

Myös tarjottujen ruokien hiilijalanjälkeä haluttiin pienentää. Näistä asioista oli tietoa omasta takaa, sillä Komulainen on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan ympäristömuutos ja -politiikka. Hän on tutkinut muun muassa lounasruoan hiilijalanjälkeä ja tapoja edistää kasvisruoan menekkiä lounasravintoloissa.

– Olemme pohtineet sitä, voisiko kasvisruoan ottaa Loimun kokoustarjoiluissa ensisijaiseksi vaihtoehdoksi. Myös vegaanisen vaihtoehdon olisi hyvä olla helposti saatavilla sen maidottomuudesta johtuvan matalan hiilijalanjäljen takia. Ja jos kasvisruokaa ei ole saatavilla, tai jos halutaan tarjota myös muuta ruokaa, suosittaisiin hiilijalanjäljen kokojärjestyksessä ensin kalaa, sitten kanaa, ja vasta viimeiseksi sian- tai naudanlihaa.

– Lähdemme liikkeelle suosimalla vähäpäästöisiä tarjoiluja. Ensimmäinen isompi tapahtuma, jossa tarjoam­me kasvis- ja vegaaniruokaa, on 60–80 opiskelija-­aktiivin Tammiseminaari, Komulainen lupaa.

Jos 70 henkilölle tarjotaan lihamakaronilaatikon sijaan vegaanista soijamakaronilaatikkoa, siitä syntyy hiilidioksidiekvivalentteina noin 80 kg:n päästövähennys. Jos sen sijaan tarjotaan broilerikastiketta – joka siis kuormittaa ilmastoa vähemmän kuin punainen liha – päästövähennys olisi 35 kg lihamakaronilaatikkoon verrattuna.

– Jos järjestämme vuoden aikana kolme Tammiseminaarin kokoista tapahtumaa, joissa tarjotaan kasvisruokaa kaikille osallistujille, muodostuneet päästövähennykset vastaisivat lähes kahden henkilön keskimääräistä koko vuoden julkisesta liikenteestä aiheutuvaa päästökuormitusta, joka on noin 130 kg henkilöä kohti.

Liikenteestäkin voi leikata

Loimun toimisto sijaitsee Helsingin Rautatientorin tuntumassa ja sieltä on erinomaiset julkiset yhteydet kaikkialle. Sen vuoksi valtaosa työntekijöistä ja vierailijoista käyttää työmatkoillaan joko julkista liikennettä tai polkupyörää.

Henkilökunta myös matkustaa sekä kotimaassa että ulkomailla. Kotimaassa käytetään mahdollisuuksien mukaan junaa. Ulkomaille – ja toisinaan myös aikataulusyistä kotimaassakin – joudutaan kuitenkin joskus matkaamaan lentäen.

– Olemme päättäneet jatkossa kompensoida lentomatkojen päästöjä. Tapaamisten sijaan käytämme mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksiä, esimerkiksi tarjoamalla opiskelijayhdistyksille ja ainejärjestöille videoesitelmiä. Samoin delegoimme yliopistoissa toimiville kampuspromoottoreillemme aikaisempaa enemmän vastuuta ja pidämme opiskelijatoimikuntamme kokoukset pääosin Skypellä. Ja kun tapaamme kasvokkain, varaamme siihen kunnolla aikaa. •

teksti: Jussi-Pekka Aukia • kuvat: Jussi-Pekka Aukia, Ingimage

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.