Vastapaino

anni

Rivitanssi auttaa jaksamaan työpaineet paremmin

Anni Panula-Ontto-Suuroselle tärkeintä vapaa-ajalla on mukava tekeminen ja rentoutuminen.

Anni Panula-Ontto-Suuroselle rivitanssi on keino irrottautua töistä. Samalla se auttaa Etelä-Savon ELY-keskuksen ympäristönsuojelun asiantuntijaa jaksamaan työpaineet paremmin. Työ kuormittaa Panula-Ontto-Suurosta eniten kognitiivisesti.

– Ympäristölupavalvonnassa ja ympäristövaikutusten arvioinnissa joutuu pohtimaan paljon sitä, että asiat menevät lain mukaan oikein. Se ei ole aina yksiselitteistä tai helppoa, koska lainsäädäntö muuttuu jatkuvasti.

– Rivitanssissa työasiat unohtuvat, kun ajatuksen on pakko olla siinä, mitä tekee. Ryhmä tähtää samanlaiseen ja samanaikaiseen suoritukseen, eikä se onnistu, jollei jokainen keskity.

Kesäaikaan Panula-Ontto-Suuronen käy rivitanssissa kerran viikossa ja talvisin kerran kuukaudessa.

Innostus harrastukseen lähti, kun Panula-Ontto-Suuronen näki rivitanssiesityksen asuinkuntansa Mikkelin torilla 10 vuotta sitten.

– Tanssijoiden energisyys ja iloisuus vetosivat minuun, ja sen myötä halusin lähteä kokeilemaan lajia.

Metsästä rauhaa työn sosiaalisuudelle

Rivitanssin lisäksi Panula-Ontto-­Suuronen ulkoilee päivittäin perheen kahden koiran, Suomen ajokoira Hupin ja monirotukoira Eetun, kanssa.

– Käymme lenkillä ennen ja jälkeen töiden. Kaikista mieluisin sekä itselleni että koirille on iltalenkki pimeässä otsalamppu päässä silloin, kun on täysin rauhallista. Katselemme metsäreitillä pupujen ja kettujen jälkiä, ja taustalta kuuluu korkeintaan liikenteen ääniä.

Panula-Ontto-Suurosen mukaan metsän rauhallisuus on hyvää vastapainoa välillä ”ylisosiaaliseksi” menevälle työlle, jossa päivät saattavat koostua lukuisista kokouksista.

Enimmillään Panula-Ontto-Suurosella on ollut yhdeksän koiraa. Hän sanoo, että koirat ovat samaan aikaan sekä ilon että huolenpidon aihe. Vaikka huolenpito vie aikaa, kokee Panula-Ontto-Suuronen ruokkimisen ja ulkoilun mukanaan tuomat rutiinit hyvänä myös oman hyvinvointinsa kannalta.

Ei turhaa stressiä

Panula-Ontto-Suuronen on kunnostautunut myös pitkäaikaisena järjestöaktiivina. Hän istuu kahdeksatta vuotta Keliakia-yhdistyksen puheenjohtajana ja lisäksi hän on ollut yli 20 vuotta Marttojen jäsen.

Järjestötyössä Panula-Ontto-Suurosta viehättää se, että toiminnassa keskitytään olennaiseen. Hänestä tuntuu, että työelämässä tämä välillä unohtuu. Panula-Ontto-Suurosen mielestä jatkuvassa muutostilassa ei aina ole järkeä.

Lukuisista harrastuksistaan huolimatta Panula-Ontto-Suuronen ei halua tehdä vapaa-ajasta itselleen stressitekijää. Tärkeintä hänelle on rentoutuminen ja työssäjaksamisen tukeminen. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat myös käsityöt, joita hän tekee aikataulujen antaessa myöten.

– Minulla on aina kauheasti ideoita, mutta suunnitelmat saattavat muuttua ajan kuluessa. Esimerkiksi eräästä 30 vuotta aiemmin aloitetusta villapaidasta tuli lopulta kaulahuivi, kun langat hukkuivat matkalla, Panula-Ontto-Suuronen nauraa. •

Teksti: Anna-Maija Kakkonen • Kuva: Mimmi Myyryläinen

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.