aalto_yo

Otaniemeen uusi tutkimuslaboratorio

Suomi voi olla maailman kärkeä epäorgaanisten raaka-aineiden sekä kiertotalouden uusien materiaalien tutkimuksessa ja innovaatioissa.  

Aalto-yliopisto, Geologian tutkimuskeskus GTK ja Teknologian tutkimuskeskus VTT perustavat yhdessä uuden kiertotalouden haasteita ratkaisevan laboratoriokeskittymän Otaniemen kampusalueelle. Circular Raw Materials Hub -yhteislaboratorio keskittyy ratkaisemaan epäorgaanisten materiaalien ja mineraalien tutkimushaasteita.

Keskeisimpiä tutkimuksen painopisteitä ovat tulevaisuuden uudet ja muuttuvat materiaalitarpeet, materiaalien kierrätys ja talteenotto, primäärit ja sekundääriset raaka--aineet ja niiden ominaisuudet sekä EU:n kriittisten mineraalien tutkimus. Esimerkiksi energian varastointi erilaisilla akuilla lisää tulevaisuudessa primäärien raaka-aineiden tarvetta. Primäärit raaka-aineet ovat luonnon materiaaleja, joita hyödynnetään ensimmäistä kertaa. Sekundääriset raaka-aineet ovat esimerkiksi primäärisen raaka-aineiden louhinnan, rikastuksen, jatkojalostuksen ja lopputuotteiden valmistuksen sivuvirtoja. Yhteislaboratorio on tarkoitus avata lokakuussa 2019.

Kuva: Unto Rautio, Aalto yliopisto

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.