turvetta

Turpeen korjuuta Vapon Linnansuon tuotantoalueella Tuupovaaran Koverolla.

 

Suo, kuokka ja ilmasto

Kuivattujen suoalueiden aiheuttamaan ilmasto-ongelmaan ei ole yhtä lääkettä.

200 vuotta sitten Suomen pinta-alasta oli suota vielä kolmannes eli noin 10 miljoonaa hehtaaria. Soiden suureen määrään ovat vaikuttaneet kostea ja eloperäisen aineksen hajoamista hidastava viileä ilmasto, maan tasaisuus ja Länsi-Suomessa maan kohoamisen aiheuttama vesien virtauksen hidastuminen. 

Soiden ekologiaan ja hiilitalouteen perehtynyt tutkija Paavo Ojanen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että soita syntyy edelleenkin järvien kasvaessa umpeen, maan kohotessa ja kosteusolosuhteiden muuttuessa. Metsä voi soistua esimerkiksi metsäpalon jäljiltä, kun vettä pois haihduttaneita puita ei enää ole. 

– Suota syntyy sinne, missä pohjaveden pinta nousee lähelle maanpintaa. Suon tunnusmerkki on turvekerros, joka syntyy kuolleen ja maatumassa olevan pintakasvillisuuden vajotessa pohjaveden pinnan alle, Ojanen kertoo.

– Koska olosuhteet veden pinnan alapuolella ovat hapettomat, sinne vajonnut eloperäinen aines varastoituu niin pitkäksi aikaa kuin olosuhteet säilyvät ennallaan. Turvekerrokseen päätyy noin kymmenesosa pintakasvillisuuden massasta ja tyypillisesti se paksuuntuu noin millimetrin vuodessa.

Vanhimmat turvekerrokset ovat syntyneet jääkauden jälkeen, joten ne voivat olla jopa 12 000 vuotta vanhoja ja paksuimmillaan 8–10 metrisiä. Kokonaisuudessaan suomalaissoiden turpeeseen on sitoutunut kymmenkertaisesti hiiltä ja energiaa maan puustoon verrattuna.

– Vettä hyvin pidättävä turvekerros muuttaa maaperän kosteusolosuhteita kosteampaan suuntaan ja paksuuntuessaan se myös muuttaa maaperän ravinnetasapainoa karummaksi. Luonnontilaisista soista vapautuu hapettomuuden takia metaania, joka on kasvihuonekaasu, mutta turpeeseen kertyvä hiili kompensoi ilmastovaikutuksen.

On täysin eri asia, puhutaanko kymmenen sentin turvekerroksesta vai useiden metrien turvepatjasta, Paavo Ojanen sanoo.
paavo_ojanen

Kuivattamalla peltoa ja metsää

Ihminen on vuosisatojen ajan kuivannut suota pelloiksi ja metsiksi kaivamalla kuivatusojia, joilla veden pintaa lasketaan. Ojia on kaivettu ensin käsipelillä ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä koneilla. Tällä hetkellä arvioidaan, että maa- ja metsätalouskäytössä on noin 5 miljoonaa hehtaaria entistä suota, jonka maaperässä on vielä turvekerrosta.

– Soiden kuivattaminen erityisesti eteläisen Suomen reheviltä alueilla tuotti hyvin kasvavaa metsä- ja maatalousmaata. Ilmaston kannalta on kuitenkin ikävää, että vedenpinnan laskemisen jälkeen suon turvekerros alkaa hajota päästyään jälleen hapen kanssa tekemisiin ja mikrobitoiminnan käynnistyttyä, Ojanen kertoo.

– Tämä hajoaminen jatkuu siihen asti, kunnes koko turvekerros on hajonnut, ja hajoamisprosessi tuottaa runsaasti hiilidioksidia ja dityppioksidia. Meillä on jo noin miljoona hehtaaria suosta kuivatettua maata, josta turvekerros on jo ehtinyt hävitä hajoamisen tuloksena. Soiden kuivattamiseen liittyy toki muitakin ongelmia, kuten suoekosysteemien häviäminen ja vesistöjen rehevöityminen ja samentuminen.

Jättipotti veden alla

Kuivatetut suoalueet – pellot ja metsät – tuottavat hiilen määrissä mitattuina hiiliekvivalentteina arviolta 17 miljoonan tonnin vuotuiset kasvihuonekaasupäästöt, jotka suurimmaksi osaksi lasketaan Suomen 55 miljoonan hiilitonnin vuotuisten kasvihuonekaasupäästöjen päälle.

Nyt kun ilmastonmuutoksen torjunta on muuttunut polttavan ajankohtaiseksi, julkisuudessa on keskusteltu myös siitä, miten maa- tai metsätalouskäyttöön kuivatettujen soiden päästöjä voisi leikata ja miten tällaisia alueita voitaisiin muuttaa hiilinieluiksi. Erityisen paljon on puhuttu soiden ennallistamisesta eli ojien tukkimisesta ja alueen palauttamisesta luonnontilaan. 

Ojanen muistuttaa, että jos päästöjä halutaan leikata, toimenpiteet pitää valita alueen ominaisuuksien mukaan, tai päädytään pahimmassa tapauksessa kasvattamaan päästöjä. 

– Osa entisistä suomaista on reheviä ja osa ravinneköyhiä. Lisäksi pohjoisessa ja eteläisessä Suomessa ekologia ja taloudelliset reunaehdot poikkeavat toisistaan. Myös turvekerroksen paksuudella on tärkeä merkitys. On täysin eri asia, puhutaanko kymmenen sentin turve­kerroksesta vai useiden metrien paksuisesta turvepatjasta, Ojanen listaa muuttujia.

– Suurin ero on kuitenkin siinä, onko suosta ojitettu peltoa vai metsää. 93 prosentilla ojitetuista turvemaista kasvatetaan metsää ja vain 7 prosenttia käytetään peltona. Vuotuiset kasvihuonepäästöt ovat molemmilla maatyypeillä kuitenkin suurin piirtein samat vähän yli 8 miljoonaa tonnia eli suosta kuivatetun peltohehtaarin keskimääräiset päästöt hehtaaria kohti ovat 15-kertaiset suosta ojitettuun metsään verrattuna.

Pelto paras palauttaa

Suopeltojen suuret päästöt johtuvat tehokkaasta ojituksesta, lannoittamisesta ja kalkitsemisesta sekä muista kasvua aktiivisesti edistävistä toimenpiteistä. Siellä missä kasvit viihtyvät, siellä myös mikrobit hajottavat aktiivisimmin turvekerrosta. 

– Yksivuotisessa viljelyssä olevan turvepohjaisen pellon ennallistaminen voisi vuositasolla leikata päästöjä jopa 30 tonnia hehtaaria kohti, joten kaiken järjen mukaan toimenpiteet kannattaisi kohdistaa peltoihin – varsinkin kun siellä ne tehoavat nopeasti, Ojanen sanoo. 

– Ennallistaminen ei kuitenkaan ole aina mahdollista, jos seudulla halutaan jatkaa viljelyä eikä alueella ole tarpeeksi kivennäismaapeltoja. Siellä missä on hylättyjä peltoja tai missä maatalous ei ole tärkeä elinkeino, tilanne on luonnollisesti toinen. Sielläkin ennallistaminen eli vesipinnan nostaminen kannattaa päästömielessä vain, jos turvekerros on riittävän paksu.

Paljon – ja kaikissa tapauksissa ainakin jotakin – on tehtävissä. 

– On myös muitakin keinoja. Siellä missä turvekerros on ohut, pelto kannattaa metsittää, jolloin puiden kasvu ainakin osittain sitoo turpeen hajoamisesta syntyvät päästöt. Myös viljelykäytäntöjä voi kehittää ja parantaa: esimerkiksi vesipinnan osittainen nostaminen yhdistettynä nurmen viljelyyn pudottaa päästöjä normaaliviljelyyn verrattuna. 

Metsissä ja joutomailla

Metsissä ennallistaminen olisi helppoa ja edullista. Koska kuitenkin suosta kuivattujen metsien keskimääräiset hiilipäästöt ovat suhteellisen pienet, siellä on huomattavan vaikeaa saada toivottua päästöleikkausta – ainakaan riittävän nopeasti. Tämän hetken ongelmissa ei auta, jos metsästä ennallistettu suo viilentää ilmastoa vasta satojen vuosien kuluttua.

– Ojitetun metsäpalstan ennallistaminen ei yleensä kumoa päästöjä, koska turpeen pienehköjen hajoamispäästöjen tilalle tulee suon luontainen metaanipäästö ja puuston hiilinielukin pienenee. Suon perustaminen ei siis ole hyvä keino torjua ilmastonmuutosta, Ojanen linjaa.

– Tällaisen metsäpalstan – ja toki myös pellon – ennallistaminen voi kuitenkin olla perusteltua vesistöjen– ja lajiensuojelun nimissä. Siihen voidaan kohdistaa myös ennallistamista lievempiä toimenpiteitä, joilla parannetaan sen hiilitaloutta.

Noin viidesosa turvemailla sijaitsevista pelloista ja metsistä on jo jätetty kannattamattomina hoitamatta. Vaikka ajatus näiden alueiden ennallistamisesta saattaisi tuntua houkuttelevalta, sielläkään se ei yleensä ole järkevää. 

– Hylätty suopelto kannattaa joissain tilanteissa metsittää ja antaa ojien hiljalleen tukkeutua. Samoin niillä lähes miljoonalla ojitetulla metsähehtaarilla, joiden ojia ei kannata edes perata, on usein järkevintä olla tekemättä mitään ja antaa puiden vain kasvaa.

Uutta ajattelua tarvitaan

Suomalaisessa metsänhoidossa on pyritty maksimoimaan puuntuotto kaiken muun – myös metsänomistajien taloudellisen hyödyn – kustannuksella. Ojanen peräänkuuluttaa ojitettujen suoalueiden hyödyntämisessä mielikuvitusta ja uusia tapoja, jotka toimisivat myös rinnakkain puuntuotannon kanssa.

Vaikka puuntuotanto vähenisi, viivan alle voi joissakin tapauksissa jäädä saman verran tai jopa enemmänkin.

– Uudenlaisia lähestymistapoja voisivat olla peltojen metsittäminen ja osittainen pohjaveden pinnan nostaminen, tai uudet tavat hyödyntää märkää suota. Tällaisia voisivat olla rahkasammalen kasvattaminen kasvuturvetta korvaamaan tai suon ennallistaminen riekkojen metsästystä varten. Ennallistetullakin suolla voi olla taloudellista arvoa. •

Lue seuraavaksi teeman Suoalueet 2/3.

teksti: Jussi-Pekka Aukia • kuvat: Jussi-Pekka Aukia, Vastavalo

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.