Suoalueet 3/3

suo

Voimalaitoksen turvejalanjälki

Energiantuotannossa työskentelevän biologin työnä on varmistaa, että lupamääräykset täytetään ja että tuotannon ympäristöhaitat ovat mahdollisimman pieniä.

Kaukolämpöä ja sähköä tuottava Kuopion Energian Haapaniemen voimalaitos polttaa biopolttoaineita – puuta, hakkuutähteitä, kuorta ja purua – sekä turvetta, jota se hankkii omilta tuotantoalueilta ja ostaa muilta toimijoilta. Turpeen osuus kaikesta polttoaineesta on noin 40 prosenttia. 

Ympäristöasiantuntija Susanna Palmu kertoo, että tällä vuosikymmenellä Haapaniemen hyötysuhdetta on parannettu samalla kun erilaiset päästöt ovat pudonneet merkittävästi. Öljyä ja kivihiiltä käytetään enää vain poikkeustilanteissa. 

Laitokselle saapuu vuorokaudessa enintään noin 100 rekallista polttoainetta.

– Turve on meille huoltovarmuuspolttoaine, joka on aina tasalaatuista ja jota voi myös varastoida huonojen korjuusäiden ja -vuosien varalle. Puun osuuden lisääminen on haastavaa, koska puun laatu ja saatavuus vaihtelevat. Koska puun energiatiheys on turpeen energiatiheyttä pienempi, puun käytön lisääminen kasvattaisi rekkaliikennettä entisestään.

Susanna Palmu
palmu

Tuotanto ojitetuilla soilla

Palmu korostaa, että turvetuotanto on tiukasti luvanvaraista, eikä tuotantoalueita perusteta luonnontilaiselle suolle tai alueelle, jolla on muita luontoarvoja. Tyypillinen tuotantoalue on ojitettu suo, jossa kasvaa kitukasvuista metsää ja jossa on turvetta riittävän paksu, vähintään puolentoista metrin kerros.

– Turvetta täytyy olla riittävästi, jotta tuotantoalueen perustaminen olisi taloudellisesti järkevää. Kesän tuotantokauden aikana kultakin tuotantohehtaarilta ehditään jyrsiä, kuivata ja kerätä aumoihin noin 500 kuutiometriä turvetta.

Puolet Haapaniemen tarvitsemasta turpeesta tulee omilta alueilta, joita on yhteensä noin 600 hehtaaria. Vuosittain poistuu käytöstä kolmisenkymmentä hehtaaria.

– Tuotantoaluetta käytetään tyypillisesti 20–25 vuotta. Sen jälkeen maapohjalle istutetaan kulloisiinkin olosuhteisiin parhaiten sopivaa kasvustoa, jolla pysäytetään eroosio. Yleensä alue metsitetään, muutetaan pelloksi, lintujärveksi tai kosteikoksi.

Vedenhallinta ratkaisevaa

Palmu on mukana asiantuntijatiimissä, joka arvioi mahdollisten tuotantoalueiden käyttökelpoisuutta ja sitä ennen niiden ympäristöarvoja. 

– Ympäristöarvojen inventointi on järkevää tehdä ensimmäisenä. Jos suolta esimerkiksi löytyy kalasääsken pesä, hanketta ei kannata jatkaa, sillä lupaa ei kuitenkaan saataisi, Palmu kuvaa ajattelutapaa.

Keskeinen turvetuotannon ympäristöjalanjälkeen vaikuttava seikka on tuotantoalueen vesienhallinta ja käsittely, jolla valumavesien kuormitus alapuoliseen vesistöön minimoidaan, ja jolla vesi padottuu suurilla virtaamilla tuotantoalueelle. 

Palmu on itse ollut kehittämässä ja ottamassa käyttöön turvetuotantoalueiden vesien omavalvontakäytäntöjä.

– Hallitsemme virtaamia ja edistämme kiintoaineen, ravinteiden ja raudan pidättymistä lietetaskuilla, sihtiputkilla, virtaamansäätöpadoilla, laskeutusaltailla ja erilaisilla pintavalutus- ja kasvillisuuskentillä. Vesienkäsittelyn rakenteet mitoitetaan tuotantopinta-alan mukaan, ja niitä valvotaan ja puhdistetaan säännöllisesti, Palmu kertoo.

– Imeytyskentältä lähtevä vesi voi vastata lähes luonnontilaisen suon taustakuormitusta. Kuivatusvesien laadun lisäksi tarkkailemme jatkuvasti myös alapuolisen vesistön tilaa.

Kun työ tehdään huolella, haitat jäävät pieniksi.

– Olen pyrkinyt vahvistamaan urakoitsijoidemme ammattiylpeyttä ja tietämystä käytännön toimien vaikutuksesta ympäristökuormitukseen. Toimialalla olisi kuitenkin myös kysyntää pajukentille, aktiivihiilisuodattimille ja muille uusille ja taloudellisesti järkeville innovaatioille. •

teksti: Jussi-Pekka Aukia • kuvat: Jussi-Pekka Aukia, ShutterStock

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.