Tiedettä ei saa vaientaa
Samalla kun tieteen arvostus on tutkimusten mukaan kasvanut, tutkijoiden esittämiin tuloksiin ja 
asiantuntijanäkemyksiin kohdistuva julkinen kritiikki ja kyseenalaistaminen ovat lisääntyneet. Tieteeseen kohdistettua kritiikkiä tutkineen professori Esa Väliverrosen näkemyksen mukaan kyse ei ole varsinaisesta tiedevastaisuudesta, vaan tiedekritiikki koskee yksittäisiä kysymyksiä.
Loimulaisista aloista tällaista kriittisyyttä kohdistuu erityisesti terveyteen, ympäristöön ja metsiin liittyvään tieteelliseen tietoon. Kritiikki perustuu usein tieteen marginaalista tai ei-tieteellisestä tutkimuksesta poimittuun tietoon. Tieteen tuloksiin perustuvan tiedon rinnalle nousee julkisuudessa paljon kyseenalaista tai suorastaan virheellistä tietoa.
Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kyselytutkimusten mukaan tutkijat kokevat myös saavansa julkisista esiintymisistään kritiikin lisäksi aiempaa enemmän häiritsevää palautetta. Sosiaalisen median kanavilla esitetty henkilöön menevä arvostelu, vihapuhe ja suoranainen uhkailu saattavat pikkuhiljaa kasvattaa haluttomuutta viestiä tuloksista muillekin kuin kollegoille tai osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun – eli johtaa yhä useamman tutkijan ja asiantuntijan harjoittamaan itsesensuuria.
Mikä kantaa kovankin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta tutkijaa eteenpäin? Minkälaisin keinoin voi yrittää taistella mediassa esitettyä, tutkimusnäytön sivuuttavaa tai kyseenalaistava tietoa vastaan? Tässä lehdessä kaksi pitkän linjan tutkijaa kertoo omista kokemuksistaan ja ratkaisuistaan ryöpytyksen ja someilmiöiden kuohuissa. Nykytilanteessa tarvitsemme kipeästi näiden kaltaisia esimerkkejä vakaasta otteesta omaan asiantuntemukseen ja rohkeudesta seistä sen takana. •
Anna Melkas, viestintäpäällikkö