Kolumni

#TBH verkostoituminen on kuolleiden juhlaa

Se hetki, kun palaan takaisin opintoihin käytetyltä vapaaltani, on täynnä to do -listoja ja kasvavaa tonisairanenkalenteria. Lämmöllä kuulen, kuinka sijaiseni Miia nakuttelee minulle työtehtäviä. Tuntuu, että pitäisi ehkä olla kiire. Ei ole. Rutiinit tarjoavat mahdollisuuden kirjata uutta vanhoihin marginaaleihin.

Celsius-asteiden ylittäessä kevään kynnyksen painotamme opiskelijaviestinnässä työttömyyskassan merkitystä. Runkoteksteistä iholle kapuaa #omanosaamisentunnistaminen ja palkkatoiveet, töistä tehtävät sopimukset, tuttavaverkostot ja asiantuntijaprofiilit. Mitä sinä tai minä olisimmekaan ilman toisiamme, ilman tätä verkostoa. Klikkaamme profiilia ja odotamme kutsua.

Hyvällä fiiliksellä on merkityksensä. Muistan, kuinka sain apua henkilöltä A. B unohti palata asiaan eikä tehnyt yhdessä sovittua edes toisella muistutuksella. C innostui hetkessä ja D motkotti kahvihuoneella. Rakentava kritiikki unohtui, kun kohtaamiset tapahtuivat etäyhteyksien päässä kaikesta. Vaihdan profiilia. Murskautuvien kahvipapujen tuoksussa on jotain rauhoittavaa.

Tapamme kehystää ei aina kerro todellisuudesta. Samasta asiasta josta Seiska, Instagram ja uniikki LinkedIn-profiilini kertovat. Jokaisessa niistä on jotain totta, jotain inhimillistä ja jotain sinistä (n.b. ei viittaus puolueeseen). Stuart Ewen kommentoi, kuinka modernissa yhteiskunnassa kunnioitus sataa heille, jotka luovat oman yksilöllisen brändinsä, ovat rohkeasti oma itsensä ja vaihtavat tyyliään. Tämä esimerkiksi näkyy Instagram-tähdissä, jotka sekä rakentavat omaa brändiään ja toisaalta noudattavat odotettua näkemystä siitä, kuinka Instagram-tähden kuuluu toimia. Ne näyttävät vain yhden näkemyksen sinusta.

Kun mietit tapaamiasi ihmisiä, kenet tapaamistasi henkilöistä sinä haluaisit itsellesi työkaveriksi? Ketä et missään nimessä haluaisi tiimiisi ja miksi? Millainen tunnelataus ajatuksessa on? Voisi kuvitella, että potentiaalisella työkaverillasi on vähintäänkin neutraali tunnelataus tai jotain sellaisia kykyjä, joille negatiivinen jää kakkoseksi. Esimerkiksi Oxfordin yliopiston Frey ja Osborne arvioivat jo vuonna 2016, ettei luovuutta ja sosiaalista älyä voida kovinkaan helposti korvata digitalisaatiolla ja robotiikalla. Kohtaaminen ei ole korvattavissa. 

Globaalisti yli 200 000 työläisestä joka viidennelle se tärkein motivaation lähde on ne omat työtoverit, informoi TINYpulse vuonna 2014. Kahvikuppini ääressä voin valita, jatkanko siemailua työhuoneeni rauhassa. Käynkö pikalounaalla vai pyydänkö työkavereita mukaani? Tutustunko ihmisiin ihmisinä vai tuoteluetteloina, selontekoina LinkedIn-profetioissa? Kun tänäkin vuonna kolmasosa koki olevansa aliarvostettu työssään, mietin, milloin itse sanon kiitoksen tai muistan työkaveriani. Kiitän usein. Luulen ainakin niin. Jätin kiitosoluen työkaverille eräänä keväänä. Hän teki saman minulle seuraavana jouluna. Näiden välissä on useampi tunti näppäimistön rapinaa täynnä satunnaisia huomioita, joita voisi olla enemmän.

Ei ole väliä, onko sinulla se 5+, 50+ vai 500+ kontaktia. Tunne sinusta kulkee edelläsi. Se on se airut, joka hankkii sinulle seuraavan työpaikkasi tai ystäväsi. Näen meidän maineemme sanoina, huhupuheina, jotka voisivat liittää meidät toisiimme. Niinä kertomuksina, joita jätämme elämään kahvipöydissä ja saunailloissa, kohtaamisissa niinä hetkinä, kun läsnäolosi on heijastus toisen silmissä. •

Toni Sairanen on Loimun opiskelija- ja järjestökoordinaattori, joka innostui palattuaan kirjoittamaan pakinan.

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.