Vastapaino

rauhala

Fyysikko janoaa huipulle

Kun Olli-Pekka Rauhala kiipeää vuorelle, kaikki muu unohtuu.

Fyysikko Olli-Pekka Rauhala työskentelee tutkijana kansallisen ydinjätetutkimuksen projektissa VTT:llä, Nuclear waste management -tiimissä. Hänen tehtävänään on tutkia bentoniitin mekaanisten ominaisuuksien muutoksia käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituskonseptissa. Bentoniittia käytetään puskurimateriaalina eristämään käytettyä ydinpolttoainetta sisältävä kuparikapseli sitä ympäröivästä kalliosta. 

Rauhala aloitti tehtävässä elokuussa, eikä tavallinen työpäivä ole vielä täysin ehtinyt muotoutua. Työhön sisältyy paljon uuden oppimista. 

– Usein työpäiväni alkaa sillä, että käyn projektin vastuuhenkilön kanssa läpi työhöni liittyvää teoriaa. On tärkeää, että minulla on vahva teoreettinen pohja tutkimustyössäni, hän kertoo. – Iltapäivällä sitten katsomme yhdessä laboratoriossa sitä, mitä tutkimuksessa käytännössä on tarkoitus tehdä. 

Tutkimustyö on haastavaa, vaatii tarkkuutta ja keskittymistä. Tarkkuutta Rauhala harjoittaa myös työn ulkopuolella. – Minulle elämänhallinta on todella tärkeätä, haluan, että asiat ovat järjestyksessä. Eli olen aika pedantti, hän kertoo. 

Pelon hallinta koukuttaa

Myös Rauhalan harrastus, vuorikiipeily, vaatii täydellistä keskittymistä, mutta erilaisiin asioihin. Kipinän kiipeilyyn sytytti Sveitsin Alpeilla asuva eno, joka näytti, mitä vuorilla toimiminen on. Ensimmäistä kertaa Rauhala kokeili kiipeilyä armeijan käytyään.

– Olen aina tykännyt liikkua ulkona ja luonnossa, mutta vuoret veivät ulkoiluharrastuksen uudelle tasolle. Sen jälkeen olen viettänyt kaikki lomat vuorilla. Kesällä se on enemmän kiipeilyä, talvella enemmän laskemista, Rauhala kertoo.

– Vuorella en pysty olemaan täydessä kontrollissa. Siellä tilannetta ohjaavat olosuhteet ja sellaiset vaarat, joihin itse ei voi vaikuttaa. Niitä on paljon ja niistä on pakko selviytyä. On kamppailtava vaikeissa tilanteissa, vaikka on usein tosi väsynyt. Reissut ovat aika raskaita, hän kertoo. 

– Pelon hallinta on se siisti juttu, joka vuorikiipeilyssä eniten koukuttaa. Se on henkisesti haastavaa, tosi paljon omasta päästä kiinni. Aina pelottaa vähän, joskus paljonkin. Mutta pelon ei saa antaa ottaa valtaa, muuten alkaa todennäköisemmin tehdä virheitä ja on suurempi todennäköisyys, että käy huonosti.

– Kiipeilyssä on hienoa myös monipuolisuus, pitää hallita tosi paljon erilaisia asioita: miten liikutaan jäätiköllä, miten kiivetään kalliota, miten otetaan lumiolosuhteet huomioon, miten huomioidaan sääolosuhteiden vaikutus ja muuttuminen. Ja pääseehän siinä paikkoihin, jotka ovat todella hienoja.

Köysikumppanuus vaatii täydellistä luottamusta

– Kun kiipeää toisen kanssa, on luotettava täysin siihen toiseen ihmiseen, rope partneriin. Molempien henki on saman köyden varassa – jos toinen tekee virheen, kumpikin lähtee. Sanotaan, että suhde, jonka köysi muodostaa kahden ihmisen välille, on uniikki, Rauhala kertoo. – Luottamus lähentää. Yksi parhaimmista ystävistäni oli aiemmin vain tuttava, mutta kun rupesimme kiipeilemään yhdessä, meistä tuli muutenkin todella läheisiä toisillemme. 

– Vuorille lähteminen on täydellinen irtautuminen. Siellä ei tehdä mitään muuta kuin kiipeillään. Herätään viideltä aamulla ja mennään kiipeämään 8–10 tunniksi, sitten syömään ja nukkumaan. Sitä kun tekee kuukauden, niin se on ihan oma kuplansa. •

teksti: Anna Melkas • kuva: Jonas Alajuuma 

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.