Lyhyesti

analyysi

Veren merkkiaineet kertovat elinajanodotteesta

Tutkimuksessa löydettiin verestä aineenvaihdunnan merkkiaineita, jotka liittyvät riskiin menehtyä seuraavien 5–10 vuoden aikana. 

Oulun yliopiston tutkijat olivat mukana tutkimuksessa, jossa etsittiin yli 44 000 eurooppalaisen henkilön verestä perusväestön elinajanodotteeseen liittyviä merkkiaineita. Tutkimus mahdollistui Suomessa kehitetyn mittausmenetelmän avulla, jolla saadaan mitattua vaivattomasti ja kohtuullisin kustannuksin suuria näytekeräyksiä.

Laajojen analyysien jälkeen tutkijat löysivät 14 yhdessä vaikuttavaa aineenvaihdunnan merkkiainetta, jotka kertovat eliniänodotteesta. 

– Seuraava askel on tutkia, olisiko tästä merkkiaineinformaatiosta hyötyä sellaisten ihmisten tunnistamiseksi, jotka tarvitsisivat tarkempaa seurantaa. Esimerkiksi sydäntautipotilaat voisivat hyötyä tästä uudesta informaatiosta. Tämänkaltaista tietoa ei ole aiemmin ollut saatavilla, kertoo professori Johannes Kettunen Oulun yliopistosta.

Tutkimukseen osallistui suomalaisten lisäksi muita eurooppalaisia yliopistoja, tutkimuslaitoksia sekä biopankkeja, ja artikkeli julkaistiin arvostetussa Nature Communications -tiedelehdessä. 

Kuva: Mostophotos.com/Syda Productions

Lähde: Oulun Yliopisto

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.