sademetsan_tuho

Mikä on ihmisen osa?

Erilaiset hyvät aikomukset ovat yhdistyneet tuhoisaksi kokonaisuudeksi modernissa länsimaisessa elämäntavassamme. Korjausliike on silti mahdollinen, uskoo filosofian professori ja ympäristöfilosofi Thomas Wallgren Helsingin yliopistosta.

Ympäristöfilosofi Thomas Wallgren pyrkii ymmärtämään maailman- ja ympäristöpolitiikkaa sen kautta, mikä modernissa yhteiskunnassa, kulttuurissa ja sivistyksessä on erityistä muihin kulttuureihin verrattuna.  

– Ihmislaji on ollut täällä miljoona vuotta ja erilaisia korkeakulttuureita on ollut 10 000 vuotta, mutta globaali ympäristön tuho – ja myös tapahtunut valtava edistys – ovat olleet todellisuutta vasta 1800-luvun puolivälistä alkaneena moderniksi kutsuttuna aikana, Wallgren sanoo. 

– Ympäristökatastrofi ja globaalin etelän köyhyys täytyy ymmärtää sivilisaatiomme kriisinä ja oireena jostakin, joka on mennyt pieleen. Eikä oireisiin tarttuminen riitä tilanteen korjaamiseksi, vaan kulttuurimme perusteiden on muututtava. 

Lähetyskäskyä toteuttamassa

1500-luvulta alkaen luonnontieteiden kehitys on muuttanut länsimaista maailmankuvaa. Tekninen kehitys on muuttanut yhteiskuntaa ja suhdettamme luontoon. Yhdessä kulttuurimme muiden ominaispiirteiden kanssa syntyi luova, mutta osin myös tuhoisa paketti, jonka vaikutuksia yritämme nyt korjata.

– Länsimaisella yhteiskunnalla on kristinuskon lähetyskäskystä periytyvä jatkuvan laajentumisen ihanne. Sen mukaan ihmiset, joilla ei ole sitä mitä meillä on, pitää pelastaa ja saattaa kaltaisiksemme. Arvostamme yksilöä ja yksilöllisyyttä, ja elämän tarkoitus on meille itsensä toteuttaminen. Se altistaa meidät hyväksikäyttävälle mainonnalle, joka tarjoaa kuluttamista itsensä toteuttamisen väyläksi.

Kreikkalaisesta filosofiasta ja kristinuskosta lähtevä ajatus jokaisen ihmisen itseisarvosta on monin tavoin arvokas asia. Samalla paketti, johon sisältyisivät itsensä toteuttaminen, ihmisarvo, tekniikka ja ajatus kaikkien tulemisesta yhtä lailla rikkaiksi kuin me suomalaiset, kuluttaisi sadan planeetan resurssit.

– Eivät nämä ideat olleet vielä 150 vuotta sitten huonoja tai itsekkäitä, eikä kenenkään tarkoituksena ollut nykyinen umpikuja. Nyt tiedämme, että planeetta ei kestä, ja se on meistä hämmentävää.

Maapallon rajojen tultua joka puolella vastaan meidän pitää ottaa vastuu tehtyjen yhteiskunnallisten virheiden seurauksista, toteaa Thomas Wallgren.
wallgren

Kestävän kehityksen harha

1980-luvulla alettiin ymmärtää, että kaikki eivät ehkä sittenkään yllä modernin edistyksen resepteillä upporikkaiksi. Keksittiin kestävän kehityksen idea: tehdään niin hyvää tiedettä, että talouskasvun vaikeudet voidaan ratkaista.  

– Ajateltiin, että kehittynyt teknologia auttaa meitä saamaan ympäristöongelmat hallintaan, eikä mistään jouduta luopumaan. Siten pystytään jatkamaan aikaisemmalla linjalla, ja vältetään vaihtoehtojen, kuten kulutuksen leikkaamisen, miettiminen.

Kestävä kehitys edellyttää kuitenkin monimutkaista teknologiaa ja tieteellistä ajattelua, globaaleja markkinamekanismeja, kansainvälisiä sopimuksia ja ylikansallista sääntelyä. Niiden kokonaisuus on muuttunut niin monimutkaiseksi, että tavallinen kansalainen ei pysy siinä kärryillä. 

Tästä syntyy vahva ristiriita sisäistämämme länsimaisen vapauden ja demokratian idean kanssa. 

– Monimutkaisuudesta kumpuava voimakas voimattomuuden ja osattomuuden tunne tarjoaa mainion kasvualustan populistisille poliitikoille. Samanaikaisesti demokraattiseen prosessiin kasvaneilla ihmisillä tuntuu olevan pallo hukassa.

Askel taakse, kaksi eteen

Wallgrenin mielestä ei riitä, että luovumme liiallisista kulutusodotuksista – vaikka toki sekin on välttämätöntä. Luopuminen pitäisi nähdä mahdollisuutena säälliseen elämään, joka ei vielä olisi köyhää ja jota siivittäisi ylpeys siitä, että emme tuhonneetkaan tätä planeettaa.

– Ennen kaikkea tarvitsisimme globalisaation mittakaavan pienentämistä ja riippuvuuden vähentämistä järjestelmistä, joita me emme ymmärrä. Olisi vapauttavaa, jos ymmärtäisimme paremmin mitä teemme. Nyt maailma vain vyöryy päälle, Wallgren pohtii.

– Vaikka tilanne on vakava, en ajattele, että olisi koskaan liian myöhäistä tehdä mitään. Aina voi yrittää jotain.

Ihminen sopeutuu

Suomalaisten valttikortti muutoksessa on vahva luontosuhde. Sen ansiosta voimme esimerkiksi korvata globaaleja tuotantoketjuja lähiruoalla helpommin kuin muualla.

– Ihminen on sosiaalisissa asioissa muutenkin yllättävän kekseliäs ja pystyy muuttamaan nopeasti käyttäytymistään. Lentämisen kallistuessa lähimatkailu yleistyy, eikä tarvitse enää lentää Balille kokeakseen vapauden tunnetta.

Muutokset siinä, mitä pidämme itsestään selvänä, voivat olla nopeita ja rajuja. 

– Vielä vuosituhannen vaihteessa emme olisi voineet kuvitella, kuinka vähän tämän päivän Suomessa poltetaan tupakkaa – vaikka tupakoimisen lopettaminen on niin vaikeaa kuin se on. Samalla tavalla nyt on asioita, joista luopuminen tuntuu vaikealta, ja joita maailman muututtua ei kaipaa enää kukaan.

Isot muutokset ihmisten tavoissa ovat tavallisia. Meidän on hyvä nähdä tämä kykymme muutoksiin rohkeuden ja toivon lähteenä. 

– Oliko isoäitiemme luomuelämä maaseudulla loppujen lopuksi niin hirveän huonoa nykyiseen elämään verrattuna? Ei meidän tarvitse luopua kulttuurista ja sivistyksestämme eikä muutenkaan taantua 1800-luvulle. Kuitenkin, jos mitään ei tehdä, uhkat ovat todellisia. 

Vastuu ihmisistä ja luonnosta 

Mikä on ihmiselle kuuluva osa maapallon resursseista? Onko esimerkiksi nälkäisellä kehitysmaan lapsella etuoikeus elämään siihen uhanalaiseen eläinlajiin verrattuna, jonka reviirille ihminen tunkeutuu?

– Modernin kulttuurin tragedia on ollut, että itsensä toteuttaminen tiede edellä on yleensä ollut itsekeskeistä ja itsekästä. Sama ihanne olisi voitu käsittää haluna olla vastuussa muusta luonnosta. Sekin kuuluu meidän perinteeseemme, Wallgren sanoo.

– Olemme uskoneet, että järjestelmämme ovat hyviä, ja että niiden vastuullisuus tulee annettuna. Rajattomien resurssien maailmassa se oli vielä jotenkin järkevä tapa ajatella, mutta rajojen nyt tultua joka puolella vastaan meidän pitää ottaa vastuu yhteiskunnallisten virheiden seurauksista.

Ihminen voi olla välittämättä kaukaisten lasten nälästä ja uhanalaisista lajeista, mutta harva haluaa olla sellainen ihminen. 

– Monet meistä haluavat suojella sekä ihmistä että luontoa. Ja siinä luotan demokratiaan ja järjen käyttöön, että voidaan löytää ratkaisuja. Vaikeita arvovalintoja tulee varmasti eteen, mutta ne kannattaa tehdä yhdessä ja harkiten. Onneksi ihmisellä on kyky välittämiseen. 

Lue seuraavaksi Entä kompensaatio -juttu tästä.

Teksti: Jussi-Pekka Aukia, Kuvat: Shutterstock ja Jussi-Pekka Aukia

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.