Kirja

Norppien puolesta vuosikymmenien ajan

Juha Taskisen 40-vuotinen taistelu saimaannorpan puolesta herättää järkytystä ja tärkeitä kysymyksiä.kirja

Mediaa seuraamalla on syntynyt kuva Juha Taskisen menestyksekkäästä toiminnasta saimaannorppien hyväksi. On järkyttävää lukea Taskisen kirjoittamasta kirjasta,  kuinka raskasta hänen työnsä on ollutkaan, johtuen paikallisten verkkokalastajien ja saimaannorpan suojeluun vihamielisesti suhtautuvien ihmisten erittäin jyrkistä asenteista. 

Taskisen suojeluvakaumukseen kohdistettiin hyökkäyksiä ja uhkailuja, hänen lapsensakaan eivät olleet turvassa. Vaikka kaikki syytteet kumottiin, Taskiselle jäi pelko. ”Juha, et tiedä, kuinka vihattu olet kylällä”, minulle kerrottiin naapurikylässä, Taskinen kertoo kirjassaan. Aiemmin päivänselvinä pidetyt vapaaehtoistyöt, pesälaskennat, apukinoshommat ja niiden kuvaamiset piti nyt pyytää, neuvotella ja varmistaa Metsähallitukselta joka vuosi uudestaan. Tärkeää suojelutyötä vaikeutettiin aina vain pahemmin.  

Kirja kertoo myös menestyksistä, joista ympäristöasioita seuraavat jo tietävätkin, ja tarjoaa  paljon hienoja saimaannorppakuvia. Päällimmäinen kirjan herättämä tunne on kuitenkin järkyttynyt kysymys: miksi luonnonsuojelu on näin vaikeaa? Vaikka luonnonsuojelusta oli maksettu paikallisille vuosien varrella  miljoonia euroja. Luonnonsuojelu kohtaa vastustusta muuallakin. Voimmeko oppia jotain Taskisen elämäntyöstä, jotta luonnonsuojelun tulevaisuus voisi olla helpompaa? 

Taskinen on  ryhtynyt ammattikalastajaksi ja  näyttää paikallisille kestävän kehityksen esimerkkiä käyttäen norppaturvallisia verkkoja. Omalla esimerkillä opettamista pidetään usein parhaimpana tapana opettaa. Ehkä vuosien kuluessa norppaturvalliset verkot muuttuvatkin normaaliksi tavaksi kalastaa?  

TEKSTI: TUULA-MARIA AHONEN 

 

 

Juha Taskinen: 
Jää hyvin, saimaannorppa 
Docendo, 2019

 

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.