Lyhyesti

lese

Uusi proteiinilähde - bioprosessoinnilla vehnäleseiden proteiinit ravintokäyttöön

Vehnäleseitä on tähän asti käytetty lähinnä rehuna tai bioetanolin raaka-aineena. Vehnänjyvistä käytetään ravinnoksi pääosin sisimmät osat.

Jyvän uloimmat kerrokset sekä jyvän tyvessä sijaitseva alkio poistetaan jauhatuksessa. Kuoriosien eli leseiden ja alkion jättäminen mukaan jauhoihin muuttaisi niiden leivontaominaisuuksia. Leseen sisältämiin proteiineihin on vaikea päästä käsiksi.

– Ne piilottelevat sitkeän ja kuituisen aleuronikerroksen soluseinien sisällä. Ihmisen ruoansulatus ei pysty pilkkomaan kuitusoluseiniä, joten myös proteiinit jäävät imeytymättä, sanoo Helsingin yliopiston maatalous-­metsätieteellisessä tiedekunnassa väitellyt Elisa Arte.

Tutkimuksessa vehnäleseiden proteiinien liukoisuutta kasvatettiin optimoidulla bioprosessoinnilla eli käyttämällä soluseiniä hajottavia entsyymejä sekä maitohappo- ja hiivakäymistä.

Lähde: Helsingin yliopisto
Kuva: Mostphotos / Tetiana Troichenko

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.