Kuvassa

mökki

Odotettavissa äärevää säätä

23. heinäkuuta 2011 lähes koko Suomessa ukkosti ja satoi rankasti, ja Ilmatieteen laitoksen mukaan maasalamoiden määrä ylitti vuorokaudessa 10 000 rajan. Ukkosiin liittynyt syöksyvirtaus katkoi sähköjä ja kaatoi puita talojen päälle myös Ikaalisissa Pohjois-Pirkanmaalla. 

Äärevien sääilmiöiden todennäköisyys lisääntyy ilmaston lämmetessä ja sen energiapitoisuuden kasvaessa. Lämpötilat kohoavat etenkin talvella ja lämpeneminen on nopeinta pohjoisessa, missä hyvin kylmät pakkastalvet harvinaistuvat ja kesäiset hellejaksot yleistyvät. 

Maan etelä- ja keskiosiin odotetaan aikaisempaa voimakkaampia ja pitkäkestoisempia myrskyjä sekä kesäisiä rankkasateita. Syysmyrskyjä koetaan myös vuodenvaihteen jälkeen, ja niiden talvista tuhovoimaa lisäävät roudattoman ajan piteneminen ja sateisuuden kasvu. Myrskytuulet samalla voimistuvat merialueilla ja rannikoilla sekä mahdollisesti myös sisämaassa.

Lisääntyvä sadanta lisää etelässä talvitulvien todennäköisyyttä ja kasvattaa pohjoisessa ja idässä lumipeitettä ja kevättulvia. Tykkylumi ja keväinen lumikuorma ovat osa samaa ilmiötä. Rannikoilla ongelmia aiheuttaa merenpinnan kohoaminen napajäätiköiden sulamisen takia.

Loimulaisille ilmastoasiantuntijoille riittää vastaisuudessakin tehtävää, sillä yleistyvien myrskyjen ja rankkasateiden ennustaminen on entistä vaikeampaa ja vaatii suurta osaamista. 

Teksti: Jussi-Pekka Aukia, Kuva: Vastavalo/Anni Järventausta

 

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.