Verkostoituminen

Opiskelukaverisi, speksin bändikaverisi tai tuutorisi voi olla viiden vuoden päästä esimerkiksi kollega, esihenkilö, alainen, asiakas tai toimeksiantaja. Hyödynnä opiskeluaikasi ja verkostoidu.

Verkostoidu jo opintojen aikana

Verkostoitua voit monella tavalla. Tärkeintä on löytää itselleen sopiva ja mieluisa tapa kohdata uusia ihmisiä sekä pitää yhteyttä tuttuihin. Uusiin ihmisiin voit opintojen aikana tutustua esimerkiksi:

  • Osallistumalla ainejärjestösi, kiltasi tai tiedekuntajärjestösi toimintaan
  • Osallistumalla kampuksesi poikkitieteelliseen toimintaan esimerkiksi ylioppilaskuntasi valiokunnissa, opiskelupaikkakunnallasi toimivassa yhdistyksessä tai osuuskunnassa
  • Valitsemalla kursseja rohkeasti myös oman alan ulkopuolelta
  • Olemalla aktiivinen somessa. Tykkää, kommentoi ja tuota sisältöjä sinua kiinnostavista aiheista.
  • Lähtemällä mukaan Loimun opiskelijoiden tai Nuorten verkoston toimintaan
  • Lähtemällä mukaan exculle alasi mielenkiintoiseen yritykseen
  • Osallistumalla järjestämiimme tapahtumiin, koulutuksiin tai mentorointiin
  • Sinulle sopivalla tavalla tehdä mielenkiintoisia asioita ja kohdata samalla uusia ihmisiä

Verkostoitua voi siis kasvokkain tai kotisohvalta. Tärkeintä on tiedostaa verkostoitumisen tärkeys, tunnistaa itselle mieluisat tavat kohdata ihmisiä ja tarttua toimeen. Opiskeluaika on tähän loistava tilaisuus ja me Loimussa tuemme sinua tälläkin työelämän osa-alueella.

Säkä, suhteet ja suhdanteet vaikuttavat paljon siihen, miten ja mihin työllistymme. Pidä siis silmät auki mielenkiintoisille kohtaamisille.

Nuorten verkosto


Loimun nuorten verkosto on avoin ryhmä kaikille loimulaisille, jotka tuntevat itsensä nuoriksi ja haluavat verkostoitua muiden alojemme tulevien osaajien kanssa. Verkoston jäsenet pääsevät halutessaan osallistumaan Loimun erityisesti nuorille suunnattujen palveluiden ja tilaisuuksien kehittämiseen.

Nuorten verkosto toimii Facebookissa, minkä lisäksi tapaamme mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi aftereiden ja excujen merkeissä. Jos et ole Facebookissa ja haluat mukaan verkostoon, ole yhteydessä järjestöasiantuntijaamme. Hänelle voit myös ehdottaa mielenkiintoisia vierailukohteita tai kehitysideoita Nuorten verkoston kehittämiseen.

  • Henri Annila

    Järjestöasiantuntija (vanhempainvapaalla 1.3. – 31.8.2021)

Tapahtumia opiskelijoille