Vuorovaikutus ja viestintä työnhakutilanteissa

20.10. klo 10:00 – 12:00 Pirkanmaa
Ilmoittaudu

Katso lisätiedot

Kuvaus

Ensivaikutelman merkitys ja pysyvyys ovat jo yleisesti tunnistettuja asioita.

Aivan kuten muussakin kanssakäymissä, myös työnhaussa sillä on suuri merkitys. Iso osa työnhausta tapahtuu ilman, että ihmiset tapaavat toisiaan fyysisesti.  Työnhakua valmistellaan, hakupapereita viilataan ja saatetaan soittaa informaatiopuheluita. Kaikki tämä tapahtuu joko ainoastaan kirjallisesti tai niin, että puhutaan puhelimessa. Paljon ihmisen luontaisesta viestinnästä jää siis puuttumaan. Korona-aikana jopa suurin osa haastatteluista on järjestetty etänä, ja voi olla, etteivät työnhakija ja rekrytoiva osapuoli tapaa fyysisesti kertaakaan koko rekrytointiprosessin aikana. Viestinnän merkitys kasvaa kaikissa näissä tapauksissa.

Se miten asiansa saa kirjallisesti tai etänä esitettyä, ja minkälaisen kuvan itsestään näin antaa vaikuttavat suuresti kokonaiskuvaan, siihen eteneekö rekrytointi, ja kuinka hyvä match rekrytoinnissa onnistutaan luomaan.

Koulutuksessa pureudutaan ensivaikutelman antamiseen, vuorovaikutuksen ja viestinnän tärkeyteen ja siihen, miten jokainen voi oppia itselleen luontevimman tavan viestiä, niin että viesti saavuttaa rekrytoijan ilman rikkinäinen puhelin -efektiä.

Kouluttajana toimii FM ja ammatillinen opettaja Salli Joutsenoja, joka toimii TEKissä uravalmentajana. Sallin missio on auttaa ihmisiä löytämään oma, onnellisempi työelämänsä. Valmennus- ja koulutustyössä Salli ammentaa taustastaan rekrytointien ja HR:n parissa. Liittokentässä Salli on valmentanut ja kouluttanut vuodesta 2017.

Liity joukkoon ja ilmoittaudu viimeistään 13.10 klo 12:00 mennessä:
https://uratehdas.fi/tapahtumat/vuorovaikutus-ja-viestinta-tyonhakutilanteissa/ 

Uratehtaan tietosuojaseloste:
https://uratehdas.fi/tietosuojaseloste/ 

Kohderyhmä

Loimun työttömät jäsenet Pirkanmaalla. Uratehtaan tavoitteena on pirkan­maalaisten työttömien yksityiselle sektorille sijoittuvien korkeakoulutettujen ammattilaisten työnhaku­valmiuksien edis­tä­minen. Projekti auttaa työnhakijoita löytämään uusia mahdol­li­suuksia osaa­misen hyödyn­tämiseen työ­markkinoilla sekä tarjoaa uraohjausta ja -neuvontaa. Uratehdas järjestää useita kertoja viikossa monipuolisia ja laadukkaita työnhakuun liittyviä valmennuksia sekä pienryhmätoimintaa työnhakijoille.

Ilmoittaudu

Sinua saattaa kiinnostaa myös