Urapalvelut

Seuraavan mentorointiohjelman haku 1.2.-3.3.2017

Mentorointiohjelma toteutetaan yhdessä Agronomiliiton kanssa. Se kestää noin vuoden, jonka aikana järjestetään kaikille ohjelmassa oleville kolme yhteistä tapaamista, joissa voi tutustua myös muiden uravalintoihin.

Tapaamisten välillä mentori ja aktori käyvät kahdenkeskisiä luottamuksellisia keskusteluja työhön ja uraan liittyen. He voivat pitää yhteyttä joko tapaamalla, puhelimitse tai jollakin sähköisellä viestintävälineellä.

Hakuohjeet

Hakupapereista tulee käydä selville seuraavat asiat:

  • Miksi haluat mukaan aktoriksi (mentoroitavaksi)?
  • Mihin ja minkälaiseen alaan haluat tutustua?
  • Kenet mahdollisesti haluaisit mentoriksesi?

Hakijat haastatellaan hakemuksen lähetyksen jälkeen, jossa tarkastellaan motivaatiota mennä koko ohjelma läpi sekä kartoitetaan mentorvaihtoehtoja. Liitto auttaa mentorin haussa, mutta odotamme, että hakija on selvittänyt ennalta muutamia vaihtoehtoja mentoriksi esimerkiksi LinkedIn kautta. Kun sopivat mentorehdokkaat on kartoitettu, hakija itse kysyy mentoria ohjelmaan mukaan.

Hakemukset tulee lähettää osoitteella urapalvelut at loimu.fi 3.3.2017 klo 15 mennessä.

Opiskelijoilta edellytetään, että suuntautumisvaihtoehto on hakuhetkellä valittu.

Ehdokkaat haastatellaan kevään aikana, mukaan valitut etsivät mentorin kesän alkuun mennessä ja saavat tehtäviä mentoroinnin alkuun saattamiseksi syksyllä. Mentorointi edellyttää projektiin sitoutumista reilun vuoden ajaksi.

 

 

 

 

Loimu

Mikonkatu 8 A, 8.krs
00100 Helsinki
Puh. 09 6226 850
loimu@loimu.fi

Toimiston yhteystiedot

© 2016 Loimu