Uutiset
 

Vinkkaa opiskelijakaveri mukaan Loimuun!

09.09.2019

Liittyvät opiskelijakaverit pääsevät Loimun jäsenetujen piiriin.

Fuksikampanja

Ensimmäisen kandidaatin tutkintonsa ensimmäisenä opintovuotena liittyvät uudet opiskelijajäsenet saavat liiton työttömyyskassattoman opiskelijajäsenyyden ilmaiseksi opintojen alkua seuraavan vuoden loppuun saakka, eli toisen opiskeluvuotensa jouluun asti.

Liittyä voi paperilomakkeella esimerkiksi Loimun paikallisilla opiskelijaständeillä tai sähköisesti verkkosivuillamme. Opintojen aloittamisvuosi kannattaa kirjoittaa liittymislomakkeelle.

Tuutorikampanja

Loimu jakaa 50 euron GoGiftin Superlahjakortin kahdeksalle (8) tuutorille, jotka ovat saaneet liittymään valtakunnallisesti eniten fukseja, eli kuluvan vuoden syksyllä aloittaneita opiskelijoita.

Liittyneiden fuksien määrä arvioidaan suhteessa koulutusohjelmassa paikkakunnalla aloittaneisiin. Kilpailuaika on 1.8.-31.10.2019 ja kilpailuun osallistuvan tuutorin täytyy olla Loimun jäsen. Jotta tuutori voisi saada palkinnon, fuksin on kirjoitettava tuutorin nimi Loimun liittymislomakkeen Lisätiedot-kenttään. Maan parhaille tuutoreille ilmoitetaan palkinnosta henkilökohtaisesti. 



Lisätietoa Loimun tarjoamista jäseneduista löydät täältä.

 

 

Loimu

Mikonkatu 8 A, 8.krs
00100 Helsinki
Puh. 09 6226 850
loimu@loimu.fi

Toimiston yhteystiedot

Loimun tietosuojaseloste

© 2019 Loimu