
Pääkirjoitus: Työelämän tasa-arvoloikka
Työnantajapuolella vastustettiin joillain aloilla jopa jääräpäisesti työntekijäpuolen tavoitteleman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla – ja samalla myös perhe-elämässä.
Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liiton jäsenlehti
Työelämän ilmiöt ja muutokset, ura-asiat, työ- ja virkasuhteen ehdot ja työmarkkinaedunvalvonta.
Työnantajapuolella vastustettiin joillain aloilla jopa jääräpäisesti työntekijäpuolen tavoitteleman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista työmarkkinoilla – ja samalla myös perhe-elämässä.
Palkankorotuksia ei jäsenille nykyisen suuruisina työnantajilta tulisi, ellemme me niitä akavalaisten joukkovoimalla neuvottelisi.
Jos joku olisi kertonut reilu kaksi vuotta sitten, että olen tällä hetkellä oman yritykseni toimitusjohtaja, niin olisin pitänyt ajatusta lähes mahdottomana. Tein väitöskirjaa ilmakehätieteistä ja yrittäminen ei tuntunut mahdolliselta urapolulta.
Paula Kankaanpää vaihtoi lupaavasti alkaneen tutkijan uran johtajuuteen. Hänet on valittu kolmesti johtajaksi.
Erilaiset työaikojen tai työjärjestelyjen joustomahdollisuudet helpottavat työssä jaksamista eri elämäntilanteissa, eikä työura pääty automaattisesti vielä eläkkeelle jäädessäkään.
Työsuhteen määräaikaisuus on jo sinänsä ongelma – se aiheuttaa epävarmuutta tulevaisuudesta, kun toimeentulosta ja uranäkymistä pidemmällä tähtäimellä ei ole takeita. Ongelmaa kärjistää lisäksi se, että määräaikaisissa työsuhteissa palkkataso on huomattavasti vakinaisia työsuhteita matalampi.
Valtaosa loimulaisista on nyt työ- ja virkaehtosopimusten piirissä. Kemian alalla ei valitettavasti vieläkään ole päästy sopimukseen.
Vastavalmistuneiden palkkakehitys on viime vuosina ollut hitaampaa kuin koko jäsenkunnan keskimäärin.