Kosteikot ovat monimuotoisia vedensuodattimia 

Maatalouden ympäristöasiantuntija Vuokko Mähönen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta on jo parikymmentä vuotta työskennellyt myös kosteikkojen parissa. Mähönen neuvoo ja kannustaa maanviljelijöitä kosteikkojen ja muiden vesiensuojelurakenteiden perustamisessa. 

– Keväisin puhelin soi tiheään, kun maanviljelijät pohtivat, olisiko kosteikko hyvä ratkaisu heidän mailleen, Mähönen kertoo.

Ravinteet talteen ja takaisin peltoon

Maatalouden ravinnepäästöt vesistöjen rehevöittäjänä on tunnistettu ongelma, johon myös kosteikoilla haetaan ratkaisua.

– Ajattelussa on viime vuosikymmeninä tapahtunut iso muutos, Vuokko Mähönen pohtii. 

– Ravinteet ovat arvokkaita, ja valunnan mukana huuhtoutuneet ravinteet halutaan kierrättää takaisin peltoon.

Hyvin suunnitellulla ja hoidetulla maatalouskosteikolla voidaan toimia juuri näin: kosteikon alkupään syvempään altaaseen laskeutunut ravinnepitoinen aines kierrätetään takaisin tuotantoketjun alkuun, eli pellolle.

Tietoa ja tutkimusta kosteikkojen rakenteesta ja toiminnasta on karttunut valtavasti viime vuosikymmeninä. Nyt tiedetään, että vesiensuojelun kannalta toimivin kosteikko on riittävän suuri, mosaiikkimainen, ruohovartisen kasvillisuuden peittämä alue, jossa on erisyvyisiä vesipintoja. 

– Vesiensuojelukosteikon minimimitoitus on yksi prosentti valuma-alueesta, ja sen olisi hyvä olla 10–20 hehtaarin kokoinen. Kosteikon yläpuolisesta valuma-alueesta vähintään 10 prosenttia tulisi olla peltoa.

Veden viivytys kosteikkoalueella on tärkeää, eli vettä ohjaillaan pinnanmuodoilla niin, että se virtaa hiljalleen eri kosteikon osista toiseen. Pitkän viipymän aikana veden mukana kulkeutuvalla kiintoaineella ja ravinteilla on aikaa laskeutua kosteikon pohjalle. Vesi siilautuu myös kasvillisuuden läpi, ja kosteikkokasvit sieppaavat osan ravinteista. 

– Puhdistustehoa ja monimuotoisuutta voidaan lisätä laittamalla kosteikkoon puuainesta, vaikka nippu puunrunkoja. Puiden pinnalle muodostuu leväkasvusto, joka ruokkii kaikenlaisia selkärangattomia. Samalla veden biofilmi sieppaa ravinteita, Mähönen kertoo.

Kaloja ei kosteikoihin pääsääntöisesti haluta. Varsinkin särkikalat pöllyyttävät pohjasedimenttiä ja vapauttavat sieltä ravinteita veteen. 

Kaikki kosteikot tarvitsevat hoitoa, mutta erityisen tärkeää se on maatalouskosteikkojen kohdalla. Kun kosteikon rakentamiseen myönnetään tukea, tehdään samalla hoitosopimus viideksi vuodeksi.

– Maatalouden valumavedet sisältävät niin paljon ravinteita, että ilman hoitoa kosteikko voi muuttua haisevaksi mädätysaltaaksi.

Kosteikkoja tehdään myös talousmetsiin

Viimeisen vuosikymmenen aikana on havaittu, että metsätalouden osuus vesistöjen kuormituksesta on suurempi kuin aiemmin oletettiin. Kauan sitten kaivetut suo-ojat puskevat yhä ravinteita, humusta ja kiintoainetta vesistöihin, puhumattakaan kunnostetuista tai uusista ojista. Myös hakkuiden ja uudistamisen aikana syntyy vesistökuormitusta.

On arvioitu, että kokonaisfosforikuormituksesta noin neljännes on peräisin metsätaloudesta, typpikuormasta noin 16 prosenttia.

Luonnonvarakeskuksen johtavan tutkijan Mika Niemisen mukaan kosteikot ovat ylivoimaisesti tehokkain tapa torjua metsätalouden aiheuttamaa kuormitusta. 

– Teho riippuu kuitenkin hyvin voimakkaasti kosteikon koosta. Mikäli kosteikko on kooltaan yhdestä kahteen prosenttia valuma-alueen koosta, sillä voidaan pidättää lähes kaikki metsistä huuhtoutuva kiintoaine. Ravinteiden pidättämiseen tarvitaan jonkin verran suurempia kosteikoita.

Jos kosteikon pinta-ala on 2–3 prosenttia valuma-alueen koosta, sillä voidaan pidättää jopa puolet valumavesien mukana kulkeutuvasta fosforista. Myös typpeä pidättyy, joskaan ei samassa määrin kuin fosforia.

– Sen sijaan humuksen pidättämisessä kosteikot eivät ole kovin tehokkaita, sillä vaikka kosteikkoon pidättyy jonkin verran humusta, niin kosteikko voi itsessään myös toimia humuksen lähteenä, Mika Nieminen kertoo.

Ilmastokosteikko tehdään turvepellolle 

Kun kosteikko perustetaan viljellylle turvepellolle, puhutaan ilmastokosteikosta. Tosin kaikki turvemaille perustetut kosteikot ehkäisevät turpeen hajoamista ja hiilen karkaamista ilmakehään, vaikka niiden ensisijainen tarkoitus olisikin vesiensuojelu. 

– Jos maatilalla on hankalasti viljeltävä turvepelto, joka on liian märkä viljelyyn tai pellon kantavuudessa on ongelmia, tai pelto on hankalan kaukana tilakeskuksesta, niin paikalle kannattaa harkita ilmastokosteikkoa, Vuokko Mähönen sanoo.

Maanomistajilla on parin vuoden ajan ollut mahdollista saada tukea ilmastokosteikon perustamiseen. Varsinaisia ilmastokosteikkoja Suomessa on vasta muutamia.

– Ilmastokosteikon tulee olla kooltaan vähintään 15 hehtaaria, jotta sillä oikeasti saavutetaan ilmastohyötyjä.

Hiilipäästöjen pienenemisen lisäksi maanviljelijä hyötyy ilmastokosteikosta muutenkin: viereisten lohkojen vesienhallinta paranee ja kosteikolla voi viivyttää myös metsätalousalueilta tulevia vesiä. 

Kosteikoilla viihtyy valtaisa elonkirjo

Rakennettu kosteikko on aluksi rujon näköinen, mutta kasvillisuus kehittyy paljon jo yhdessä kasvukaudessa. Pian kosteikko kuhisee elämää. Kostea elinympäristö kutsuu selkärangattomia, sammakoita ja lintuja. 

Mosaiikkimainen kosteikko, jossa on paljon avointa vesipintaa, houkuttelee alueelle lukuisan määrän lintulajeja. Kun veden syvyys vaihtelee eri osissa kosteikkoa, löytyy sieltä sopivaa elinympäristöä kahlaajille, puolisukeltajille ja kokosukeltajille. Avoimen veden ympäröimät pesimäsaarekkeet ovat turvassa minkeiltä ja muilta pienpedoilta. Myös naurulokkiyhdyskunnat tuovat turvaa pesiville vesilinnuille.

Monelle metsästävälle maanomistajalle on riistalintujen elinolojen parantaminen tärkeä kannustin kosteikon rakentamiseen. 

– Moni on tosin kertonut, että metsästysinto on hiipunut, kun omalla kosteikolla on kesän ajan seurannut lintupoikueiden kehittymistä, Vuokko Mähönen naurahtaa.  

– Kosteikoilla voi olla suuri merkitys uhanalaisten lajien poikastuotolle. Esimerkiksi erittäin uhanalainen punasotka hyötyy monimuotoisista kosteikoista.

Vuokko Mähönen kertoo Pohjois-­Savon Lappetelän kylässä sijaitsevasta kosteikosta, jolle on rakennettu luontopolku perheitä ja koululaisvierailuja varten. Mähönen haaveilee avoimesta karttajärjestelmästä, johon olisi merkitty kosteikkoluontokohteet, joihin kuka tahansa voi mennä tutustumaan.

Kosteikkosuunnittelijoista on pulaa

Kosteikon suunnittelu on vaativaa asiantuntijatyötä. On tunnettava koko valuma-alueen hydrologia, tehtävä tilavuus- ja pinta-alalaskelmat ja suunniteltava padot ja muut rakenteet huolellisesti. 

Happamilla sulfaattimailla ja mustaliuskealueilla on noudatettava erityistä varovaisuutta, ettei kaivamisella aiheuteta happamoitumista ja raudan liikkeelle lähtöä. 

– Pätevistä suunnittelijoista on pulaa, Mähönen sanoo. 

Kosteikon rakentaminen on kallis hanke, jonka kustannukset voivat yltää satoihin tuhansiin euroihin.

– Maatalousalueilla kosteikoille on mahdollista hakea ei-tuotannollista investointitukea. Rakennetulle kosteikolle tehdään myös aina hoitosopimus viideksi vuodeksi kerrallaan.

Hoitosopimuksessa määritellään, miten kosteikkoa tulee vuosittain hoitaa, esimerkiksi poistaa lietettä tai niittää kasvillisuutta. Hoidosta maksetaan viljelijälle vuosittain 500 euroa hehtaarilta.

Maatalousalueilla tukea kosteikon rakentamiseen haetaan paikalliselta ELY-keskuksesta. Yksityisillä metsätalousalueilla voi hakea tukea metsätalouden kannustejärjestelmästä Metkasta Suomen metsäkeskuksen kautta. Riistakosteikkoja puolestaan rahoittaa Riistakeskuksen SOTKA-hanke.