Onko opiskelukaverisi yksinäinen?

Opiskelijoiden jaksamista on entisestään koeteltu viimeisen kahden vuoden aikana perinteisen opiskelijaelämän romututtua koronaepidemian takia. Näin valmistumisen kynnyksellä olen miettinyt omaa opiskeluaikaani ja viimeisen vuoden aikana onkin korostunut verkostoitumisen ja ystävystymisen tärkeys. Laajat verkostot ja hyvät ystävät omassa ainejärjestössä tai killassa, ammattiliitossa, muissa ainejärjestöissä ja monissa muissa yhteyksissä ovat varmasti monelle tukipilari jaksamisessa ja tsemppaamisessa.

Opiskelijoissa on kuitenkin suuri joukko yksinäisiä, joilla ei välttämättä ole omaa tukiverkostoa ympärillään. Yksinäisyyden ehkäisemisessä opiskelijajärjestöillä ja yliopistoilla on korvaamaton rooli. On kuitenkin pidettävä mielessä, että yksinäisyyttä ei ole vain yhtä tietyn tyyppistä. Yksinäisyyttä esiintyy myös opiskelijoilla, joilla voi olla useita yhteisöjä. Se, että on yhteisöjä ja hyviä ystäviä ympärillä, ei suoraan takaa sitä, että ei tuntisi yksinäisyyttä ja yhteisöön kuulumattomuutta.

Omien kokemusteni perusteella yksinäisyyttä on hankala tunnistaa. Mistä voisikaan tietää onko joku yksinäinen, jos häntä ei koskaan kohtaa? Tai kuka voisi kuvitellakaan sellaisen opiskelijan kokevan yksinäisyyttä, jonka ympärillä on kymmeniä ihmisiä päivittäin? Mielestäni vastaus on hyvin yksinkertainen: puhukaa ja kyselkää kavereiltanne ja parhailta ystäviltänne, mitä heille oikeasti kuuluu. Välittäkää ihmisistä ympärillänne ja näyttäkää se.

Opiskelijaelämän tulisi olla ikimuistoista aikaa, josta jää muisteltavaa ja erityisesti ystäviä myös valmistumisen jälkeen. Pidä heistä kiinni. Yliopisto-­opinnot ovat alakoulun jälkeen lähes kaikille ensimmäinen elämänvaihe, joka kestää vähintään viisi vuotta. Uskallan väittää, että tämä aika on sellainen, että siitä saa todennäköisesti läpi elämän jatkuvan ystävyyden. Mieti esimerkiksi omaa alakouluaikaasi. Todennäköisesti sait tänä aikana ainakin yhden ystävän, joka on mukana elämässäsi edelleen.

Juuri sinulla, yliopisto-opiskelija, on erittäin todennäköistä saada läpi elämän kestäviä ystäviä. Älä jää yksin. Kerro, kun sinusta tuntuu yksinäiseltä. Lähde tutustumaan uusiin ihmisiin ennakkoluulottomasti. Tuetaan yhdessä toisiamme ja luodaan opiskeluajasta yhteisöllinen. Muista kysyä opiskelu­kaveriltasi: oletko yksinäinen? 

Riku Kiviluoto
Loimun valtuuston jäsen
Opiskelevat loimulaiset

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)