Kunta-alan neuvottelut tauolla – JUKOn tavoite palkkaohjelmasta pysyy

JUKOn hallitus sekä kunnan neuvottelukunta kokoontuivat käsittelemään kunta-alan neuvottelutilannetta tiistaina 1. maaliskuuta. Nyt neuvottelut on keskeytetty.

– Palkkaohjelma pysyy JUKOn tavoitteena, kertoo JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT keskeytti kunta-alan neuvottelut jättämättä tarjousta maanantaina 28. helmikuuta. Se ilmoitti kutsuvansa pääsopijajärjestöt pöytään, kun katsoo siihen olevan edellytyksiä.

Tämä toimenpide on keskeyttänyt toistaiseksi myös Avainta-sopimuksen, SOTE-sopimuksen sekä Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES), Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen (LS) ja Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) neuvottelut.

Valtiosektori pääsi neuvotteluratkaisuun maanantaina 28. helmikuuta, ja kirkon ja yliopiston osalta neuvottelut jatkuvat.

Vaihtoehtoiset reitit olemassa

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren kertoo kunta-alan neuvottelujen keskeytyessä käyneen selväksi, ettei KT:lla ollut aikomustakaan edetä JUKOn palkkaohjelmavaatimuksissa.

– On erittäin epätyydyttävää, että sopimuskauden päättymisestä huolimatta palkankorotuksista ja palkkaohjelmasta ei tällä hetkellä edes neuvotella. JUKOlla on vahvat valmiudet edetä myös vaihtoehtoisia reittejä. Tulemme tästäkin tiedottamaan, joten kannattaa seurata JUKOn ja JUKOon kuuluvien liittojen viestintää, Löfgren kertoo.

Luukkaisen ja Löfgrenin mukaan JUKO on keskittynyt neuvotteluissaan siihen, miten palkkojen jälkeenjääneisyys korjataan, kuinka julkissektorin palveluihin saadaan riittävästi osaajia ja miten nykyiset ammattilaiset jaksavat vaativassa ja raskaassa työssään. Toisiaan seuraavat suuret kriisit ovat kasvattaneet entisestään jukolaisten työkuormaa.

Julkisen sektorin asiantuntijat ovat kannatelleet meitä kaikkia kahden koronavuoden ajan. Nyt turvallisuuttamme järkyttää Ukrainassa käytävä sota. Tämä tilanne heijastuu koko suomalaiseen yhteiskuntaan ja paineistaa entisestään julkisen sektorin työntekijöitä, Löfgren sanoo.

Yhteiskuntamme peruspilari

Julkisen sektorin palkat ovat jääneet jatkuvasti jälkeen yksityisen alan kehityksestä. Tätä eroa pyrittiin korjaamaan vuosina 2004–2007 toteutuneella 4 prosentin palkkaohjelmalla, jossa olivat mukana kunta, valtio ja kirkko. Tosin eron kiinni kuromiseen ohjelmalla ei ollut vaikutusta, koska samaan aikaan yksityinen sektori maksoi saman verran liukumia työntekijöilleen.

Olli Luukkainen myöntää, että nyt palkkaratkaisu koskee laajaa eli noin 425 000 työntekijän joukkoa ja siten isoja rahoja.

Neuvotteluratkaisussamme on kuitenkin kyse avainhenkilöstöstä, joka on pitänyt ja pitää Suomea pystyssä kriisienkin keskellä, hän tähdentää.

Sopimukseton tila

Kunta-alan neuvottelut alkoivat 11. tammikuuta 2022, ja tällöin virka- ja työehtosopimus irtisanottiin päättymään 28. helmikuuta.

Näin ollen kuntasopimuksen piiriin kuuluvat palkansaajat ovat siirtyneet sopimuksettomaan tilaan nyt tiistaina 1. maaliskuuta.

Sopimuksettomassa tilassa työpaikoilla sovelletaan vanhan sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tätä kutsutaan jälkivaikutukseksi.

Sopimuksettoman tilan aikana ei ole työrauhavelvollisuutta, eli myös työtaistelut ovat mahdollisia, jos palkansaajat ja työnantaja eivät pääse sopimukseen työehdoista.

Kunta-alan neuvottelupöydässä ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn lisäksi Sote (Super, Tehy, SPAL), Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty) sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT.

#neuvotellen2022 Twitterissä ja Facebookissa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa virka- ja työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
Kerromme kuntasektorin sopimusneuvotteluista kotisivullamme www.juko.fi. Seuraa meitä myös Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2022 #kunta. Erityisesti nuorille suunnattu neuvottelusisältö Instagramissa @juko_ry.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)