YTN julistaa uuden lakon teknologiateollisuudessa

Ylemmät Toimihenkilöt YTN julistaa lakon valikoiduissa teknologiateollisuuden yrityksissä 15.–17. helmikuuta 2023. Toteutuessaan lakkojen piirissä on noin 20 000 ylempää toimihenkilöä.

YTN päätyi uuden lakon julistamiseen, koska työriidan sovittelu ei ole edennyt ja sovittelu päättyi toistaiseksi tuloksettomana 31.1. Työmarkkinaosapuolet ovat eri mieltä siitä, millaiset palkankorotukset aloilla riittävät.

– Työnantajan on aika ymmärtää, että ostovoima pitää ottaa vakavasti. Hintojen nousu on syönyt viime vuonna ison osan palkasta ja myös kuluvana vuonna inflaatio jatkuu korkeana, sanoo YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki.

YTN on neuvotellut Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa uusista työehtosopimuksista teknologiateollisuudessa sekä suunnittelu- ja konsulttialalla viime vuoden syksystä lähtien. Vanhat työehtosopimukset irtisanottiin marraskuun lopussa 2022. Siitä lähtien alan ylemmät toimihenkilöt ovat työskennelleet sopimuksettomassa tilassa.

Aiemmin alalle ilmoitettu niin sanottu venymiskielto jatkuu. Se tarkoittaa, että ylitöitä ei tehdä, työasioissa ei matkusteta vapaa-ajalla eikä saldoa saa kerryttää. Näin alan työntekijät tekevät vain työsopimuksessa sovitun mittaista työpäivää. Vastaava kielto on voimassa myös suunnittelu- ja konsulttialalla.

Tarkka luettelo yrityksistä, joissa lakko toteutetaan, on luettavissa YTN:n sivuilla. Lakkoon menevissä yrityksissä työskentelee noin 145 loimulaista.

Aiemmin ilmoitetut lakot 1.-3.2.2023 toteutuvat noin kymmenessä teknologiateollisuuden sopimusalan yrityksessä. Lakko koskee reilua 20:ta loimulaista.

Lue lisää YTN:n sivuilta

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)