Kemian alan työehtosopimusneuvottelut jumissa

Yhteisymmärrykseen perhevapaista ei vielä päästy, eikä työnantajapuoli suostu keskustelemaan palkankorotuksistakaan.

Viime syksynä voimaan tulleella perhevapaauudistuksella tavoitellaan työelämän tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. YTN:n tavoitteena on ollut se, että molemmille vanhemmille tarjotaan yhdenvertainen oikeus samanpituiseen, palkalliseen vanhempainvapaaseen. Synnyttävän vanhemman vapaa ei saisi lyhentyä, vaikka toisen vanhemman palkallista vapaata pidennetään vastaamaan lakimuutosta. Se on myös meidän tavoitteemme kemian alalla – monella muulla alalla se on jo saavutettu!

Kemianteollisuus ry:n kanssa neuvotteluissa ei ole päästy yhteisymmärrykseen siitä, miten perhevapaita koskevia määräyksiä kehitetään kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa.  

– Monilla muilla aloilla on jo saatu sovittua perhevapaista työelämän tasa-arvoa edistävästi. Olemme harmissamme siitä, että asiat eivät ole vielä Kemianteollisuus ry:n kanssa neuvoteltaessa edenneet. Palkankorotuksistakaan työnantajapuoli ei suostu ainakaan toistaiseksi keskustelemaan ennen kuin työehtosopimuksen tekstiosiot on saatu sovittua. Tilanne on siis erittäin vaikea, sanoo YTN kemian alan neuvottelija, Loimun yksityisen sektorin neuvottelupäällikkö Anna Kytömaa. – Työehtosopimuksen tekstiosioissa sovitaan monista rahanarvoisista etuisuuksista, kuten lomarahasta ja sairasajan palkasta.

Loimun toiminnanjohtaja ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n hallituksen jäsen Mikko Salo on harmissaan neuvottelujen takkuisuudesta. – Olemme nostaneet akavalaisella yksityisellä sektorilla tärkeäksi yhteiseksi tasa-arvotavoitteeksi perhevapaiden kehittämisen työehtosopimuksissa. Useilla toimialoilla, kuten teknologiateollisuudessa ja suunnittelu- ja konsulttialoilla, olemme päässeet työnantajien kanssa sopimuksiin perhevapaa-asioissa. Olen yllättynyt, että tämä asia jumittaa tällä tavalla juuri kemian alalla ja toivon todellakin, että perhevapaakysymys saadaan maaliin myös tällä loimulaisittain suurimmalla teollisuudenalalla, Salo sanoo.

Neuvotteluita jatketaan tämän hetkisen tiedon perusteella keskiviikkona 8.3.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)