Loimu hakee uutta kampuspromoottoria Viikkiin!

Käy tutustumassa promoottorien työn kulisseihin ja tuleviin kollegoihisi promojen omalla TikTok-tilillä @loimunpromot!

Kampuspromoottorin tehtävänä on yhdessä Loimun toimiston, muiden promoottorien, sekä kampuksen opiskelija-aktiivien kanssa järjestää ja koordinoida liiton opiskelijatoimintaa omalla kampuksella.

Työtehtävät:

  • Opiskelijajäsenhankinta omalla kampuksella.
  • Ainejärjestö- ja tapahtumayhteistyö omalla kampuksella.
  • Opiskelijaviestintä ja -markkinointi omalla kampuksella.

Työtehtävät koostuvat konkreettisesti esimerkiksi rastien ja ständien pitämisestä opiskelijatapahtumissa, tapahtumien järjestämisestä ainejärjestöjen kanssa, markkinointiviestien kirjoittamisesta, somesisällön tuottamisesta mm. TikTokkiin, esityksien pitämisestä, ihmisten auttamisesta työelämän kysymyksissä, sekä erilaisista sisäisistä ja ulkoisista palavereista.

Viikin erityspiirteet:

  • Loimulla on kampuksella kuusi yhteistyöainejärjestöä ja kaksi yhteistyötiedekuntajärjestöä.
  • Pääset toimimaan ja verkostoitumaan esimerkiksi metsätieteen, biologian ja monien muiden pääaineiden opiskelijoiden kanssa. Viikin promoottorilla on myös mahdollisuus tehdä yhteistyötä Helsingissä Kumpulan promoottorin kanssa.
  • Toiminta keskittyy erityisesti Viikin kampuksen Biokeskus 1-rakennukselle.

Mitä saat:

  • Vastuuta ja vapautta. Vastaat oman kampuksesi tavoitteiden täyttymisestä ja voit itse ideoida toimintaa.
  • Hyödyllisiä työelämätaitoja, kuten projektinhallinta, viestintä, myynti, markkinointi, tiimityöskentely ja monia muita.
  • Kannustava ja reilu palkkaus, sekä hyvät työsuhteen ehdot. Tuntipalkka on 17,5 €.
  • Joustavat työajat – voit itse vaikuttaa siihen, milloin työsi teet.
  • Kesätauko – mahdollisuus tehdä kesällä oman alan kesätöitä.
  • Paljon uusia poikkitieteellisiä kontakteja.
  • Arvostettua ja hyödyllistä työkokemusta.
  • Kivan, rennon ja kannustavan työyhteisön. 😊

Meillä on vapaus tehdä asiat omalla tavalla, mahdollisuus kokeilla kannustavassa ilmapiirissä.

Mitä toivomme hakijalta:

  • Loimun alojen, sekä ainejärjestöjen tuntemusta omalla kampuksella.
  • Kiinnostusta myyntiin, markkinointiin ja viestintään.
  • Kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyvät ajanhallintataidot, sekä organisointi- ja priorisointikyky.
  • Tavoitehakuisuutta ja motivoitunutta otetta opiskelijajäsenhankinnan toteuttamiseen omalla kampuksella.
  • Yhteistyökykyä: tehtävässä toimit osana promoottoritiimiä, sekä lisäksi tiiviissä yhteistyössä Loimun paikallisen opiskelijayhdistyksen ja kampuksesi ainejärjestöjen kanssa.

Rentoa menoa ja huippuhauskaa porukkaa!

Kampuspromoottorin työsuhde on vakituinen ja osa-aikainen. Työaika on keskimäärin 20 tuntia kuukaudessa. Työssä on tuntipalkkaus (17,5 €), joka perustuu liiton omiin opiskelijapalkkasuosituksiin. Tuntipalkan lisäksi tarjoamme promoottoreillemme motivoivan tulospalkkiojärjestelmän.

Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo tulee toimittaa Loimun jäsenhankintavastaava Henri Forsstenille (henri.forssten at loimu.fi) viimeistään 5.4.2023.

Lisätietoja tehtävästä voi pyytää promotiimin vetäjältä Henri Forsstenilta (henri.forssten at loimu.fi, puh. 09 6226 8511) tai järjestötiimin esihenkilöltä Johanna Hristovilta (johanna.hristov at loimu.fi puh. 09 6226 8552).

Työhaastattelut suoritetaan Teams-yhteyden kautta 12.4. keskiviikkona. Haastattelun kellonaika sovitaan hakuajan päätyttyä erikseen haastatteluihin kutsuttujen kanssa. Haastattelu vie noin tunnin. Toivomme, että voit aloittaa työt 17.4.2022.

Mikä Loimu on?

Luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden liitto Loimu ry on monialainen ammattiliitto. Jäseniä Loimussa on noin 16 500 joista noin 5000 on opiskelijoita. Jäsenemme ovat koulutukseltaan biologeja, biotieteilijöitä, kemistejä, geologeja, limnologeja, metsänhoitajia, ympäristötieteilijöitä, meteorologeja, maantieteilijöitä, tilastotieteilijöitä, fyysikoita, matemaatikoita – ja monia muita.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)