Loimun uusi toiminnanjohtaja haluaa uudistaa rohkeasti työmarkkinatoimintaa

HM, OTM Minea Pyykönen siirtyi Loimun toiminnanjohtajaksi Ammattiliitto Pron edunvalvontajohtajan paikalta. Hän haluaa uudistaa rohkeasti työmarkkinatoimintaa. Pyykönen näkee, että tällä hetkellä työnantajat ja työntekijät ovat linnoittautuneet liikaa omiin poteroihinsa.

Minea Pyykönen, Loimun toiminnanjohtaja

HM, OTM Minea Pyykönen aloitti Loimun toiminnanjohtajana 10. elokuuta. Hän haluaa uudistaa rohkeasti työmarkkinatoimintaa. Kuva: Pyry Pietiläinen

Minea Pyykösellä on pitkä kokemus työmarkkinaedunvalvonnasta ja työehtosopimusneuvotteluista. Hän ei kuitenkaan halua rakentaa tulevaisuutta vanhojen toimintatapojen varaan. Tuore toiminnanjohtaja Pyykönen on kokeneena työehtosopimusneuvottelijana pettynyt työmarkkinatoiminnan viimeaikaiseen kehitykseen.

– Aiemmin vahvana pitämäni suomalainen työmarkkinaneuvottelukulttuuri on heikentynyt. Osapuolten pitäisi pystyä kuuntelemaan toisiaan ja etsimään ratkaisuja, vaikka tavoitteet olisivat erilaiset. Työmarkkinatoiminnan pitäisi palvella ennen kaikkea työntekijöitä ja työnantajia – ensisijaisesti niitä ihmisiä, joiden työehdoista neuvotellaan, hän linjaa ja jatkaa:

– Työmarkkinaosapuolten tehtävä ei ole puolustaa vanhentuneita rakenteita vain siksi, että ne ovat olemassa. Nykyiset työehtosopimukset ovat esimerkiksi täynnä vanhoja pöytäkirjamerkintöjä ja sopimukset ovat muuttuneet niin vaikealukuisiksi, että neuvottelijatkaan eivät enää täysin ymmärrä niiden sisältöä. Lisäksi työmarkkinaosapuolet käyttävät kieltä, jota esimerkiksi eivät nuoret ymmärrä.

Toisena esimerkkinä työmarkkinaneuvottelujen toimimattomuudesta Pyykönen nostaa esiin työmarkkinaosapuolten omat laskelmat. Niissä eri osapuolet ovat päätyneet täysin erilaisiin tuloksiin, kuten esimerkiksi laskelmissa perhevapaauudistuksen kustannusvaikutuksista.

– Neuvottelutoiminnassa tarvitaan aivan uudenlaista avoimuutta ja vilpitöntä tahtoa löytää konsensus. Tällä tarkoitan esimerkiksi erilaisten työehtosopimusneuvotteluissa pohjana käytettävien kustannuslaskelmien läpinäkyvyyttä ja avaamista. Yhteisen datapohjan käyttäminen on edellytys aitoon neuvotteluyhteyteen pääsemiselle.

Kokemus antaa rohkeutta uudistua

Nyt 59-vuotiaana uuden uran aloittava Minea Pyykönen näkee oman tilanteensa hyvänä esimerkkinä siitä, etteivät kokemus ja uudistuminen ole vastakohtia.

– Pitkä ja monipuolinen työkokemus ei tarkoita sitä, että asiat pitäisi tehdä vain sen pohjalta, eli kuten ennenkin. Päinvastoin. Kokemuksen pitäisi antaa rohkeutta tarkastella asioita uudelleen ja tehdä tarvittaessa toisin, hän toteaa.

Pyykösen mukaan seuraavalla neuvottelukierroksella työnantajien ja työntekijöiden tulisi nostaa täysin uusia asioita pöydälle.

– Esimerkiksi tekoälyn ja etätyöskentelyn vaikutukset työelämäämme ovat niin merkittäviä, että niistä tulisi käydä keskustelua myös työmarkkinaosapuolten välillä.

Rohkeus tarkoittaa myös peiliin katsomista.

Pyykönen ei pidä ammattiliittojen jäsenyyttä itsestäänselvyytenä. Hänen mielestään liiton on pystyttävä joka päivä osoittamaan jäsenelleen, mitä lisäarvoa tämä jäsenyydestään saa. Loimun tehtävä on tukea koko työuran ajan – ei vain silloin, kun työpaikalla syntyy ongelma.

– Loimu on selkeästi uuden ajan ammattiliitto, palveluorganisaatio, jonka toiminta on rakennettu vastaamaan jäsenten tarpeisiin. Palvelut perustuvat sellaiseen jäsenkunnan työelämän tuntemukseen, jota mikään muu taho ei pysty tarjoamaan. On hienoa päästä jatkamaan tätä työtä, Pyykönen sanoo.

– Edunvalvonta on edelleen ammattiliiton ydintehtävä. Sen rinnalle tarvitaan kuitenkin rohkeutta katsoa, mitä jäsenet tarvitsevat tulevaisuuden työelämässä. Ja toimia siten, että autamme heitä rakentamaan uraansa, vahvistamaan osaamistaan, verkostoitumaan ja pärjäämään työelämän muutoksissa, Pyykönen summaa.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)