Loimu: Orpon hallitus jättää ankean ja velkaisan perinnön

Petteri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi oli yllätyksetön. Kevään kehysriihessä päätetyt leikkaukset sekä yhteisöveron kevennys päätettiin toteuttaa suunnitellusti. Valtiontalouden alijäämä kasvaa entisestään ja työttömyys on korkealla.

Loimu vaatii panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen ja kantaa huolta julkisen sektorin liian tiukalle venytetyistä resursseista.

Loimun näkemys on se, että jos budjettiriihessä leikataan koulutuksesta, tutkimuksesta ja osaamisesta, hallitus ei säästä tulevaisuudesta, vaan leikkaa siitä. Työttömyyden hoitaminen ei saa tarkoittaa sitä, että koulutetut ihmiset siirretään kortistoon odottamaan parempia aikoja.

– Vaikuttaa siltä, että jaossa on edelleen vain kurjuutta ja heikennyksiä. Suomi ei nouse leikkaamalla pois sitä osaamista, jonka varaan tulevaisuuden kilpailukyky pitäisi rakentaa. Tarvitsemme positiivisia, saavutettavissa olevia ja yhteisiä visioita tulevasta. Vaikeinakin aikoina pitää pystyä investoimaan kasvuun. Se toteutuu tehokkaimmin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksella sekä panostamalla koulutukseen, kommentoi Loimun toiminnanjohtaja Minea Pyykönen.

Tällä vaalikaudella on jo leikattu julkishallinnosta ennätyksellisen paljon, ja budjettiriihessä päätettiin leikata valtion virastoilta vielä 85 miljoonaa lisää. Kun otetaan huomioon kaikki vaalikaudella päätetyt säästöt valtion toimintamenoihin, summa on yli 590 miljoonaa euroa vuonna 2027. (lähde: https://yle.fi/a/74-20239375) Tuhansia Loimun jäseniä työskentelee valtiolla. Vähenevien käsiparien määrä näkyy jo nyt työn kuormituksessa ja esimerkiksi lupa- asioiden käsittelyajoissa.

– Koska hallitus ei pysty tekemään vaikeita valintoja ja ratkaisuja, päädytään kerta toisensa jälkeen leikkaamaan lisää vähän kaikilta. Pahimmillaan tehtäviä ei kuitenkaan vähennetä ja virkavastuulla toimivan henkilöstön työkuorma kasvaa kohtuuttomaksi. Kansalaisten ja yritysten tarvitsemat julkiset palvelut heikkenevät ja pahimmassa tapauksessa oikeusturva vaarantuu päätösten viivästyessä, kommentoi Loimun yhteiskuntasuhdepäällikkö Aaro Riitakorpi.

Lisätietoja:

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)