Valokeila 1/3

palo

Metsäpalot ja ilmasto

Metsäpalot ovat viimeisten 40 vuoden aikana yleistyneet ja voimistuneet lähes kaikkialla maailmassa. Muutoksen taustalla on ilmastonmuutos ja ihmisen suora toiminta.

Maapallolla on alueellisesti merkittäviä lämpötilan nousuja, jotka ovat vaikuttaneet metsissä olevan palavan materiaalin määrään ja laatuun, ja lisänneet ​syttymisherkkyyttä. Myös muuttuneilla tuuliolosuhteilla on vaikutusta tulen leviämiseen ja palon tehokkuuteen, arvioi ilmastojärjestelmän mallinnuksen parissa työskentelevä tutkimusprofessori Risto Makkonen Ilmatieteen laitokselta ja Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksesta. 

– Erilaisia ilmastomalleja ja mittausdataa yhdistämällä voidaan jo sanoa, että monilla alueilla, kuten Välimerellä tai Australiassa, lämpeneminen ja sateisuuden muutokset ja niistä johtuva metsäpalojen yleistyminen ovat seurausta ihmisperäisestä ilmastonmuutoksesta. 

– Vuosisadan puoliväliin mennessä ilmaston aiheuttamat riskit kasvavat huomattavasti, Risto Makkonen ennustaa.
makkonen

Toki siellä palaisi metsää myös ilman ihmisen vaikutusta.

– Toisaalta esimerkiksi viime syksynä Amazonilla ilmastotekijät eivät selittäneet palojen lisääntymistä, ja ne tosiaan paljastuivat ihmisten sytyttämiksi. Vaikka boreaalisella alueella lämpötilat ovat nousseet huomattavasti enemmän kuin globaalisti keskimäärin, jossakin Pohjois-Venäjällä metsäpalon syynä voi mahdollisesti olla myös laittomien hakkuiden peittely paloja sytyttämällä, Makkonen sanoo. 

– Kuluvan vuosisadan puoliväliin mennessä ilmaston aiheuttamat riskit kasvavat huomattavasti. Esimerkiksi paloille altistavat kuivat kaudet tulevat pitenemään ja yleistymään. Nähtäväksi jää, pystyvätkö ihmiset pienentämään näitä riskejä esimerkiksi raivaamalla metsistä palavaa materiaalia. 

Lyhytaikaisia ja pidempiä vaikutuksia

Metsäpalot vaikuttavat toisaalta myös ilmastoon. Vaikutusten kokonaisuus on kuitenkin varsin monimutkaisen yhtälön tulos.

– Jos metsä palaa kokonaan, paljas maapohja ja talven lumipeite heijastavat auringon säteitä takaisin merkittävästi enemmän kuin havumetsä, joka absorboi lämpöä. Havumetsävyöhykkeen palojen aiheuttama muutos heijastavuudessa siis viilentää ilmastoa. Metsäpalosta irtoaa runsaasti kaasuja ja pienhiukkasia, kuten orgaanista ja mustaa hiiltä, sekä sulfaattihiukkasia. Niiden vaikutus on lyhytaikainen, muutamista päivistä viikkoihin, Makkonen kuvaa.

– Musta hiili lämmittää ilmastoa, jos se päätyy lumen tai jään päälle, ja orgaanisella hiilellä ja sulfaateilla on pääosin viilentävä vaikutus. Pienhiukkaset voivat vaikuttaa suoraan auringon säteilyyn joko viilentävästi tai lämmittävästi ja toimia myös pilvien tiivistysytiminä, joilla on viilentävä vaikutus. Ja myös palamattomasta metsästä vapautuu ilmakehään hiukkasia, joilla on ilmastoa viilentävä vaikutus.  

Voimistava vaikutus

Kehityspolitiikan neuvonantaja metsäalalla Vesa Kaarakka ulkoministeriöstä sanoo, että monin paikoin nähdään, miten ihmisen toiminta ja ilmastonmuutos voimistavat maastopalot tuhoisiksi sielläkin, missä tuli on ollut osa luontaista ekologiaa ja kasvillisuus on siihen sopeutunut. Tällaisia alueita on esimerkiksi Afrikassa ja Australiassa.

Viime aikoina ovat puhuttaneet Brasilian sade­metsiä tuhoavat palot. Tutkijat ovat eri mieltä siitä, milloin sademetsäalueen pienentymisellä alkaa olla merkittäviä itseään sääteleviä paikallisia ja globaaleja ilmastollisia vaikutuksia. Riski ekosysteemin peruuttamattomille muutoksille on joka tapauksessa suuri Brasilian ohella myös keskisessä Afrikassa ja Indonesiassa.

– Jos kostea metsä muuttuu laajasti savanniksi, sen kosteusolot muuttuvat ja sateisuus vähenee pysyvästi. Ja kun ravinteista on niin suuri osa kasvillisuudessa, on riskinä että avoimeksi soijankasvatus- tai laidunalueeksi muutettua sademetsää ei koskaan saada palautettua alkuperäiseen tilaansa, vaan se jää lajiston ja hiilen sidonnan kannalta merkitykseltään paljon vähäisemmäksi alueeksi.

Pohjoisissa metsissä ja Välimerellä

Metsäpalot uhkaavat myös pohjoisia boreaalisia metsiä Kanadassa ja Venäjällä, mutta ilmastonmuutoksen myötä myös Suomessa ja Pohjoismaissa.

– Kanadassa syynä on kaarnakuoriaisten runsastumisen aiheuttamat valtavat tuhoalueet täynnä kuollutta biomassaa, joka on vielä pitkien hellejaksojen kuivattamaa. Vaikka metsän käsittely on Kanadassa laaja-alaisempaa ja intensiivisempää kuin meillä, tilanne voi muilta osin vastaisuudessa heikentyä täälläkin, Kaarakka muistuttaa.

– Suomessakin metsäpalot olivat aikanaan iso ongelma, joka kuitenkin onnistuttiin saamaan haltuun tehokkaalla valvonnalla ja palojen sammuttamista helpottavalla tiheällä metsäautoteiden verkolla. Tässä suhteessa jo Ruotsissa ollaan heikommassa asemassa, Kaarakka kertoo.

– Alppien eteläpuoleisessa Euroopassa metsäpalot ovat niin ikään iso vuosittainen ja paheneva ongelma. Sade tulee siellä tyypillisesti loka-maaliskuussa, ja kesien kuumenemisen ja kuivumisen myötä riskit kasvavat. Palojen torjumiseksi on suositeltu maankäytön kehittämistä, erityisen syttymisherkän eukalyptuksen viljelystä luopumista ja palokujien raivaamista. 

ilmakuva

Gigatonnien kokoinen ongelma

Metsäpaloista on viime vuosina arvioitu vapautuvan vuosittain keskimäärin 8 gigatonnia hiilidioksidia, joka vertautuu ihmisen toiminnasta johtuvaan vuosittaiseen vajaan 30 gigatonnin arvioituun hiilipäästöön. 

– Metsäpalossa vapautuvasta hiilidioksidista suunnilleen puolet jää ilmakehään, ja toinen puolisko sitoutuu meriin ja kasvillisuuteen. Samalla kuitenkin menetettiin myös hiilinielu, joka metsän paikalla oli, tutkimusprofessori Risto Makkonen kuvaa. 

– Palanut ruohikko tai pensasmaa on muutamassa vuodessa kasvanut takaisin ja imenyt vapauttamansa hiilen. Metsässä siihen päästään vasta vuosikymmenien päästä. Jos maan käyttötarkoitus kuitenkin samalla muuttuu, tilanne ei palaudu. Tämän kielteinen vaikutus hiilitaseeseen on vuodessa keskimäärin 0,4 gigatonnia ja samalla menetetään mahdollisuus hiilinielujen kasvattamiseen. Sen vuoksi olemassa olevista metsistä pitäisi pitää huolta.

Kaskipellot näkyvät vielä luonnossa

Kaskiviljelyä harjoitettiin Itä-Suomessa aktiivisesti vielä 1800-luvun puolivälissä ja vaikka kaskeaminen kiellettiin jo 1886, se päättyi lopullisesti vasta 1920-luvulla, kun maahan saatiin metsän hävittämisen kieltävä uusi lainsäädäntö ja metsämaan arvo alkoi syrjäseuduillakin nousta.

– Muinainen kaskeaminen näkyy edelleenkin Itä-Suomessa, missä on paljon lehtipuuvaltaisia metsiä. Sen huomaa selvästi alueen pikkuteitä ajellessa, toteaa kehityspolitiikan metsäalan neuvonantaja Vesa Kaarakka ulkoministeriöstä.

Kulotusta käytetään vielä vähäisessä määrin metsänhoidollisena keinona ja esimerkiksi luonnonsuojelualueiden ennallistamisessa. Kaarakka ei usko sen yleistymiseen. Siitä pitävät huolta kesien pidentyvät kuivuuskaudet ja metsäpalojen kasvanut riski.

Oikeaoppinen kulotus tehdään avomaalle, josta aikaisempi puusto on korjattu. Pelkkä aluskasvillisuuden poltto ei onnistu, sillä suomalaismetsät ovat kuusivaltaisia eikä ohutkuorinen kuusi kestä liekkejä. 

– Kulotus edistää taimikon kasvua ja ylläpitää lajiston monimuotoisuutta. Oikein tehtynä sillä vapautetaan ravinteita, vähennetään happamuutta, nostetaan maan lämpötilaa ja vähennetään pintakasvillisuuden kilpailua, Kaarakka sanoo. 

– Se voi myös vähentää tuhohyönteisiä ja juurikäävän sienirihmastoa. Poltetut alueet houkuttelevat paikalle vaateliasta ja palosta riippuvaista hyönteislajistoa, myös uhanalaisia lajeja. Monipuolinen lajisto ylläpitää metsän luontaista toimintaa, ja ehkäisee siten ennalta tuhohyönteisten massiivista lisääntymistä.

koivikko

 

Lue seuraavaksi Valokeila 2/3 tästä.

Teksti: Jussi-Pekka Aukia • Kuvat: Shutterstock, Ilmatieteen laitos ja Jussi-Pekka Aukia

 

 

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.

Anna palautetta

Viesti välitetään sähköpostilla sivuston ylläpitäjille. Sitä ei julkaista.