Kemia

Kemistien merkittävä työnantajasektori on kemianteollisuus – se on myös Suomelle merkittävä yhtenä suurimmista vientialoista. Kemianteollisuus käsittää mm. bio-, lääke-, muovi-, kumi-, öljy-, petro-, maaliteollisuuden kemian perusteollisuuden lisäksi. Kemistejä sijoittuu myös teknologiateollisuuteen, kaupan alalle, metsäteollisuuteen, elintarviketeollisuuteen, valtion tutkimuslaitoksiin ja virastoihin, eri koulutusasteille opettajiksi sekä terveydenhuoltoon. Lisäksi yliopistoissa työskentelee kemistejä väitöskirjatyöntekijöinä, jatkotutkijoina ja tutkimusryhmän vetäjinä.

Kemiaa opiskellaan Helsingin, Turun, Jyväskylä, Oulun ja Itä-Suomen yliopistossa. Kemistejä valmistuu noin 150 vuodessa. Työpaikka löytyy tyypillisimmin Uudeltamaalta, Varsinais-Suomesta tai Pohjois-Pohjanmaalta.

Työllistävät alat ja esimerkkejä työnantajista

    • Kemira
    • Neste
    • Tikkurila
    • Borealis Polymers
    • PCAS Finland
    • Bayer
    • Orion
    • Janssen
    • Pfizer
    • Santen
    • MedEngine
    • Medfiles
    • Perkin Elmer/Wallac
    • Thermo Fisher Scientific
    • Fermion
    • MAP Medical Technologies
    • Stora Enso
    • UPM
    • Metsä Group
    • Altia
    • Fazer
    • Valio
    • GlaxoSmithKline Customer Healthcare
    • Berner
    • Roche
    • Merck Healthcare & Life Science
    • Admescope
    • KVVY Tutkimus Oy
    • Eurofins Scientific Finland
    • SGS Finland
    • Vaisala
    • VTT
    • Yhtyneet Medix Laboratoriot
    • THL
    • Ruokavirasto
    • Fimea
    • KRP
    • Luonnonvarakeskus LUKE
    • Suomen Ympäristökeskus SYKE
    • Tullilaboratorio
    • Valvira
    • Ilmatieteenlaitos
    • Kemikaalivirasto
    • Säteilyturvakeskus
    • Puolustusvoimien tutkimuslaitos
    • Työterveyslaitos
    • Aalto yliopisto
    • Helsingin yliopisto
    • Itä-Suomen yliopisto
    • Jyväskylän yliopisto
    • Oulun yliopisto
    • Tampereen yliopisto
    • Turun yliopisto
    • Vaasan yliopisto
    • Åbo Akademi
    • keskussairaalat
    • yliopistosairaalat
    • erikoissairaanhoidon palvelut: HUSLAB, TYKSLAB, ISLAB
    • Fimlab
    • SPR Veripalvelu

Alan ilmiöitä

  • kemiallisten tuotteiden uudet ympäristöystävällisemmät versiot, kestävyys tuotannossa
  • uudet biotuotteet ja kiertotalous tuotannossa
  • tutkimusyhteistyö lääkekehitykseen tuotettavissa lääkeaihioissa ja muu lääketeollisuutta palveleva toiminta
  • terveydenhuollon innovaatiot (esim. biomateriaalit) ja terveysteknologian tutkimuslaitteistot

Kemistien nimikkeitä työssä

Työllisyys ja uranäkymät

Kemistejä on työmarkkinoilla noin 3500 ja työttöminä työnhakijoina noin 150. Työttömyysaste on noin 4 % ja se on lähellä keskimääräistä akavalaista tasoa. Kemistit ovat neljänneksi suurin luonnontieteellinen koulutusala tietojenkäsittelytieteen, matematiikan ja biologian jälkeen.

Tohtoreita on työmarkkinoilla noin 750 ja heistä noin 40 on työttömiä työnhakijoita. Työttömyysaste on noin 5 %.

Orgaanikon ja proviisorin uratarina

Kemistiksi alun perin opiskellut Outi Koskela työskentelee Merck Life Sciencellä kansainvälisen kaupan tehtävissä. Pienestä Kainuun korpikylästä kotoisin oleva Koskela ei arvannut kemian opintoja aloittaessaan päätyvänsä globaaleihin työtehtäviin kansainvälisesti arvostettuun yritykseen, jonka arvot hän voi jakaa.

Radiokemistin uratarina

Eveliina Muuri väitteli radiokemian tohtoriksi 26-vuotiaana. Samaan aikaan hän aloitti työt ydinjätteen loppusijoittamishankkeessa tuotekehitysinsinöörinä Posivalla. Loppusijoituskonseptia on Suomessa tutkittu vuosikymmeniä yhdessä viranomaisten kanssa, jotta loppusijoituksen turvallisuus olisi taattu. Tunneliverkostoa louhitaan pikkuhiljaa, ja hanke kestää liki 100 vuotta.

Uratarina: kemististä esihenkilöksi

Kemisti Suvi Ojanperä muistaa lukion kemian opinnoista parhaiten, ettei ymmärtänyt, mikä on mooli. Tämä asia onneksi selvisi myöhemmin. Nyt hän työskentelee Tullilaboratorion Elintarvikkeiden kemialliset tutkimukset -jaoston esihenkilönä. Hänen työuraa ovat ohjanneet valtaosin sattumat ja tilaisuudet, joihin hän on onnistunut tarttumaan.

Kemian avoimet työpaikat

Olemme listanneet työnhakusi avuksi alan avoimet työpaikat Duunitorin syötteeseen – ole hyvä!