Teknologiateollisuuteen, suunnittelu- ja konsulttialalle sekä tietoalalle neuvottelutulokset
Ylemmät Toimhenkilöt YTN on saavuttanut neuvottelutuloksen kolmella Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa neuvoteltavalla teknologiateollisuuden sopimusalalla. Teknologiateollisuudessa työskentelevien ylempien toimihenkilöiden kolme sopimusta ovat merkittävä kokonaisuus, sillä niiden piirissä työskentelee sopimusten yleissitovuudesta riippuen yli 100 000 henkilöä.
Neuvottelutulos työehtosopimuksesta sopimusalan ylemmille toimihenkilöille saatiin yli kolmen kuukauden neuvottelurupeaman jälkeen.
– YTN osoitti ratkaisuhalukkuuteensa ja –kykyisyytensä vaikeassa työmarkkinatilanteessa. Ratkaisu ei kaikilta osin täytä tavoitteitamme, mutta tässä tilanteessa se on paras mahdollinen neuvottelutulos, jonka myös jäsenistö oli valmis hyväksymään, YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki sanoo.
Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa teknologiateollisuuden, suunnittelu- ja konsulttialan sekä tietotekniikan palvelualoille sovitut sopimukset ovat kestoltaan mallia 1+1.
Ensimmäisen vuoden palkankorotukset ovat jokaisessa sopimuksessa kustannusvaikutukseltaan 1,8 prosenttia. Toisen vuoden palkkaratkaisusta sovitaan ensi syksynä.
Hankamäen mukaan jäsenkunnan kannalta merkittävin asia sopimuksissa on yleiskorotuksen säilyminen osana palkkaratkaisua. Yleiskorotuksen osuus vuoden 2022 palkkaratkaisussa on 0,9 prosenttia.
– On syytä painottaa, että työnantaja halusi neuvottelujen viime metreille yleiskorotuksen kokonaan pois, mikä olisi jättänyt osan ylemmistä kokonaan ilman palkankorotusta. Yleiskorotuksen taso olisi voinut toki olla toinenkin, mutta sen säilyminen on erinomainen asia, hän sanoo.