Loimun lahjoituksella toteutettu hoitoa ja turvaa Ukrainan kriisialueella

Loimu lahjoitti maaliskuussa 10 000 euroa turvaamaan sairaanhoitoa sodan keskellä. Minkälaisia toimenpiteitä lahjoituksella on tuettu?

Maaliskuussa Loimu lahjoitti 10 000 euroa Lääkärit Ilman Rajoja -järjestölle. Lahjoitus ohjattiin hätäapurahastoon turvaamaan sairaanhoitoa sodan keskellä.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö on huolissaan potilaiden ja heitä hoitavan henkilöstön turvallisuudesta, ja pyrkii lisäämään turvallisuutta siirtämällä potilaat sairaaloihin maan turvallisempiin osiin esimerkiksi junaverkostoa hyödyntäen. Lääkintäjuna on evakuoinut ihmisiä muun muassa Harkovista sekä Donetskin ja Luhanskin alueilta länteen. Katso video LinkedInpalvelussa.

Lisäksi järjestö on esimerkiksi onnistunut saattamaan lähes 80 vauvaa ja taaperoa turvaan Zaporizhzhian orpokodista Lviviin. Junassa matkasi myös Kramatorskin rautatieasemalle tehdyssä ohjusiskussa haavoittuneita pieniä potilaita. 

Lääkärit ja sairaanhoitajat jatkavat työtään kellon ympäri uskomattoman vaikeissa olosuhteissa etulinjan sairaaloissa. Paras tapa tukea potilaita on toimittaa lääkkeet ja muut tarvikkeet oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan, turvallisuus huomioiden. Huhtikuun alkuun mennessä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö oli tuonut maahan jo yli 200 tonnia lääkinnällisiä tarvikkeita.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä on tällä hetkellä yli 300 työntekijää Ukrainassa, josta suurin osa on paikan päältä palkattuja. Tiimeihin liittyy joka päivä lisää ammattilaisia, kuten kirurgeja, lääkäreitä, sairaanhoitajia, psykologeja sekä logistiikan ja hallinnon tehtävissä toimivia henkilöitä. 

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön yksi tärkeä tehtävä Ukrainassa on tarjota sairaanhoitohenkilöstölle traumakirurgian koulutusta ja jakaa pitkään kokemukseen perustuvaa tietoa. Vaikka Ukrainassa lääkärit ovat hyvin ammattitaitoisia, heillä ei välttämättä kuitenkaan ole kokemusta sotavammojen stabiloinneista ja leikkauksista, kuten luotien tai sirpaleiden poistamisista, sisäisen verenvuodon ehkäisystä, tehokkaasta haavan puhdistuksesta tai toimimisesta kiireellisissä monipotilastilanteissa.

Lue lisää: Loimu lahjoittanut 10 000 euroa turvaamaan sairaanhoitoa sodan keskellä

Kartta Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön läsnöolosta Ukrainassa

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)