Ajankohtaista kumppaniltamme Kalevalta: Varaudu yllättäviin juonen käänteisiin

Samaan aikaan kun varaudumme sairauksiin ja muihin yllätyksiin vakuutuksen turvin, kuolema tuntuu etäiseltä, harvoin ajankohtaiselta. Yllättävät juonenkäänteet värjäävät todellisuutta tavoilla, joita emme aina edes osaa kuvitella. Pahimman sattuessa henkivakuutus ei poista surua, mutta auttaa selviytymään tilanteessa, jossa mikään ei tunnu helpolta.

Kuoleman koittaessa jokaisen velat ja vastuut koskettavat läheisiä. Rahaa tarvitaan välittömästi. Jos esimerkiksi lainojen maksu on suunniteltu kahden hengen tulojen perusteella, niiden maksaminen voi yksin käydä mahdottomaksi. Lisäksi kuoleman kohdatessa menot yleensä kasvavat hetkellisesti esimerkiksi perintöverojen, hautausmenojen ja oman arjen järjestelyyn liittyvien kulujen vuoksi. Henkivakuutuksen korvaus on käytettävissä heti ja se maksetaan valitsemallesi henkilölle eli edunsaajalle yhdellä kerralla.

Jäsenetusi mahdollistaa pysyvästi edullisen henkivakuutuksen itsesi lisäksi myös puolisollesi – riittää, että toinen teistä on jäsen. Jäsenedulla säästät 58 % vakuutuksen hinnasta. Hyödynnä henkivakuutusetusi ja muista tarkistaa valitsemasi korvaussumma sekä edunsaaja.

Hyödynnä jäsenetusi

Henkivakuutusyhtiö Kaleva haluaa herättää ajattelemaan elämää pidemmälle. Sen takia Häät ennen hautajaisia -elokuvan pääyhteistyökumppanina toimiminen tuntui luonnolliselta. Iina Kuustosen ja Antti Luusuaniemen tähdittämän elokuvan keskiössä on elämän ennakoimattomuus; sen tarinaa ei voi käsikirjoittaa. Fiktio auttaa käsittelemään todellisuutta.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)