Irtisanomiset tyly joululahja Metsähallitukselta

Metsähallitus päätti Luontopalveluja ja konserniyksiköitä koskeneet muutosneuvottelut heti yhteistoimintalain mukaisen minimiajan täytyttyä keskiviikkona 29.11. Irtisanomiset ja toimenkuvamuutokset alkavat välittömästi.

Metsähallitus päättää kaikkiaan 43 vakinaisen henkilön työsuhteen, ja irtisanottavat ovat pääosin Luontopalveluista, joka mm. hoitaa kansallis- ja luonnonpuistojamme. 75 luontopalvelulaiselle tulee työnantajan määrääminä oleellisia tehtävämuutoksia, joiden vaihtoehtona on irtisanominen. Lisäksi vuonna 2024 ei palkata määräaikaisia työntekijöitä, joita on kuluneena vuonna ollut yli 100 henkilötyövuotta. Luontopalveluissa koko organisaatio ja toimintatapa muuttuu.

– Tarjosimme muutosneuvotteluissa vaihtoehtoja irtisanomisille, mutta työnantajalle ne eivät kelvanneet. Tehtävämuutosten toteutustapaa työnantajan yksipuolisilla ’ota tai jätä’ -määräyksillä pidämme Metsähallituksen omien henkilöstöpoliittisten linjausten vastaisena, toteaa työntekijöiden pääneuvottelijana toiminut ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Pertti Itkonen.

– Koko neuvottelu oli lähinnä muodollisuus. Muutosta ja uutta toimintatapaa sinänsä emme vastusta. Aika näyttää, miten se toimii.

Metsäalalla ensimmäisenä irtisanomisia

Muutosneuvotteluissa mukana asiantuntijana ollut Loimu ry:n neuvottelupäällikkö Jukka Sippola vahvistaa, että mikään työntekijöiden esittämä vaihtoehtoinen säästöesitys ei kelvannut työnantajalle, säästöt haluttiin toteuttaa vain irtisanomisilla.

– Työnantaja piti tiukasti kiinni etukäteen ilmoittamastaan aikataulusta ja toimenpiteistä. Neuvotteluksi prosessia voi kutsua vain siltä osin, että työntekijät saivat kyllä esittää mielipiteensä, mutta niillä ei ollut mitään vaikutusta.

Metsähallituksen ja myös samanaikaisten Suomen metsäkeskuksen irtisanomisten syynä on rahoituksen leikkaus valtion talousarviossa ja sen kohdistaminen erityisesti henkilöstökustannuksiin.

– Ymmärrämme tarpeet vähentää valtion velkaantumista, mutta silti leikkausten näin voimakas kohdentuminen pelkästään metsäalan organisaatioihin on kohtuutonta. Ainoastaan Metsähallitus ja metsäkeskus joutuivat aloittamaan muutosneuvottelut välittömästi valtion budjettiesityksen tultua julki, Sippola muistuttaa.

Irtisanomiset Metsähallituksen Luontopalveluissa kohdistuvat kaikkiin henkilöstöryhmiin, ja leikkausten vaikutus näkyy jatkossa Luontopalvelujen toiminnassa ja asiakaspalveluissa: reiteissä ja taukopaikoissa, luontokeskuksissa, luonnonsuojelualueiden hoidossa sekä ennallistamis- ja luonnonhoitotöissä.

Lisätietoja:

Pertti Itkonen, YTN pääluottamusmies, pertti.itkonen@metsa.fi, puh. 0400 193647

Jukka Sippola, Loimu ry:n neuvottelupäällikkö, jukka.sippola@loimu.fi, puh. 040 5513 104

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)