”Melko hyvä” ei riitä!

Akateeminen vapaus on suomalaisen tiedeyhteisön kulmakivi. Perustuslaki turvaa tieteen vapauden ja yliopistolaki täsmentää tämän oikeuden koskemaan sekä yliopistojen autonomiaa että tutkimuksen ja opetuksen vapautta. Akateemisen vapauden kokonaisuuteen sisältyy myös tutkijan sananvapaus ja yliopistojen kolmas tehtävä, yhteiskunnallinen vuorovaikutus, joka edellyttää kriittistä ja avointa osallistumista julkiseen keskusteluun. 

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan tuoreen kyselytutkimuksen perusteella akateemisen vapauden tila Suomessa näyttäytyy tutkijoille edelleen suhteellisen hyvänä. Hieman yli puolet vastaajista arvioi sen melko hyväksi ja noin viidennes erittäin hyväksi. Samalla kuitenkin lähes yhtä moni oli sitä mieltä, että tilanne on heikentynyt. Vaikka vapaus vaikuttaa muodollisesti tyydyttävältä, akateemisen vapauden pitäisi olla ehdoton, ei vain ”melko hyvä”.  

Vapauden koetaan heikentyneen

Noin puolet katsoi akateemisen vapauden heikentyneen kahtena viimeisenä vuonna jonkin verran ja noin 15 prosenttia huomattavasti. Esiin nousi erityisesti huoli yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristymisestä. Tällä viitattiin esimerkiksi tutkimuksen ja tutkijoiden vähättelyyn sekä poliittisen tai taloudellisen ohjauksen lisääntymiseen, jotka vaikuttavat epäsuorasti, mutta voimakkaasti akateemisen työn edellytyksiin. 

Kommenteissa viitattiin konkreettisiin prosesseihin, kuten Suomen Akatemiaan kohdistuneisiin uudistuksiin, strategisen tutkimuksen teemoihin liittyviin päätöksiin ja tiedepaneeleja koskeviin suunnitelmiin. Muutokset eivät välttämättä näy suoraan juridisina rajoituksina, mutta ne muuttavat tutkimuksen toimintaympäristöä tavalla, joka koetaan akateemista vapautta kaventavaksi. 

Poliittiset ja taloudelliset intressit ohjaavat tutkimusta

Kun vastaajilta kysyttiin, mistä akateemisen vapauden rajoitukset heidän kokemuksensa mukaan tulevat, eniten mainintoja saivat rahoittajat ja poliittiset vaikuttajat. Toisaalta myös sisäiset tekijät, kuten yliopistojen johto, esihenkilöt ja organisaatiokulttuuri, nousivat merkittäviksi. 

Rahoittajien kohdalla osa vastaajista kertoi tilanteista, joissa tutkimuksen tilaaja oli yrittänyt vaikuttaa tutkimuksen kulkuun tai tulosten julkaisemiseen. Vielä useammin kritiikki kohdistui rakenteelliseen ohjaukseen, joka suuntaa tutkimusta kohti ”muodikkaita” tai taloudellisesti hyödyllisiä teemoja ja kaventaa perustutkimuksen asemaa. Strateginen rahoitusmalli, yliopistojen tulosohjaus ja kilpailtu rahoitus tekevät tutkijoiden työstä entistä riippuvaisempaa ulkopuolisista painotuksista ja vähentävät mahdollisuuksia pitkäjänteiseen, tutkijalähtöiseen tutkimukseen. 

Paineita myös tutkimusyhteisön sisältä 

Useissa vastauksissa korostuivat hierarkkiset johtamiskäytännöt ja esimiesten vallankäyttö, jotka voivat ohjata tutkimusta rahoittajien tai organisaation strategian suuntaan. Tällaisessa ympäristössä yhdenmukaisuuden paine kasvaa, ja erityisesti nuoret tutkijat voivat kokea asemansa epävarmaksi. Perustutkimuksen heikkeneminen ja lyhytjänteisyys nähtiin ongelmina, jotka heijastuvat koko tieteenalan kehitykseen. 

Lähes viidennes vastaajista oli kokenut sananvapauden rajoituksia ainakin joskus.

Kysely toi esiin myös näkökulmia yliopistojen ulkopuolelta. Tutkimuslaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa työskentelevillä ei ole samanlaista lainsäädännön takaamaa akateemista vapautta kuin yliopistoissa. Valtion tutkimuslaitoksissa poliittinen ohjaus on vahvaa, sillä laitosten tehtävät määrittyvät osaksi ministeriöiden tavoitteita ja yhteiskunnallisesti merkittäviä tehtäviä. Vaikka tutkimus­laitoksissa tehdään akateemisesti uskottavaa ja metodisesti korkea­tasoista tutkimusta, strateginen ohjaus vaikuttaa aiheenvalintaan selvästi yliopistoja voimakkaammin. Ammattikorkeakouluissa akateemisen vapauden puute koettiin sekä tutkimuksen että opetuksen laadun kannalta ongelmalliseksi ja sen nähtiin heikentävän henkilöstön motivaatiota. 

Itsesensuuria ja häirintää

Myös opetuksen tehostamiseen, strategiseen painottamiseen ja opetuksen alisteiseen asemaan tutkimukseen nähden koettiin liittyvän rajoituksia. Opiskelijoiden ja hallinnollisten prosessien koettiin toisinaan ohjaavan opettajien valintoja sisällöistä tai käytettävistä menetelmistä. Osa vastaajista kertoi muokanneensa opetustaan välttääkseen ristiriitoja tai kiistanalaisia aiheita.

Tutkijoiden sananvapauden osalta yli puolet vastaajista arvioi tilanteen melko hyväksi, mutta noin 15 prosenttia piti sitä huonona. Aiemmissa kyselyissä on havaittu, että erityisen alttiita häirinnälle ovat tutkijat, jotka käsittelevät julkisuudessa aiheita kuten maahanmuutto, rasismi, sukupuoli, seksuaalisuus tai ympäristökysymykset. Heihin kohdistuu usein solvaamista, halventavia kampanjoita ja uhkailua, jotka voivat olla myös osittain organisoituja. Lähes viidennes oli kokenut sananvapauden rajoituksia ainakin joskus. Häirintää koettiin tulevan pääasiassa yksityishenkilöiltä, mutta myös poliittisilta vaikuttajilta ja työyhteisön sisältä. 

Vajaat 500 vastaajaa kertoi kokeneensa jonkinlaisia akateemisen vapauden rajoituksia omassa tutkimuksessaan. Heistä yli puolet oli muuttanut toimintaansa rajoitusten seurauksena. Tämä tarkoitti esimerkiksi tutkimusaiheen tai näkökulman muokkaamista, viestinnän rajoittamista tai julkisen keskustelun välttämistä, jopa työpaikan vaihtoa. Pelko häirinnästä, rahoitusongelmista tai sosiaalisista seurauksista johtaa itsesensuuriin, hankaliksi koettujen aiheiden välttämiseen. Se vaikuttaa myös niihin, jotka eivät itse ole kokeneet häirintää, tieto yksittäisistä tapauksista luo varovaisuutta koko tutkijayhteisöön. 

Tuki riittämätöntä

Viime vuosina on nähty useita tapauksia, joissa tutkijoita on peloteltu tai uhkailtu tai heidän tutkimustaan on kyseenalaistettu julkisuudessa erityisesti rahoituspäätösten yhteydessä. Vaikka yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat parantaneet valmiuksiaan tukea häirintää kokevia tutkijoita, osa vastaajista kertoi jääneensä ilman apua.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan selvitys oli viimeinen osa TJNK:n vuosina 2023–2025 toteuttamaa Tutkijoiden sananvapauden tueksi -hanketta. Hankkeen tavoite oli luoda yhdessä tutkimusyhteisön kanssa tukitoimet tutkijoiden häirintää ja painostusta vastaan. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta laati hankkeen pohjalta suositukset, joiden mukaan Suomeen tulisi perustaa valtakunnallinen tukiorganisaatio häirinnän ja painostuksen uhan alla toimivien suojaamiseksi, laajentaa työnantajan suojeluvelvollisuus koskemaan myös vapaana toimivia tutkijoita, sekä sisällyttää tiedeviestinnän ja häirinnältä suojautumisen opetus osaksi tutkijakoulutusta.  

4 pointtia

• Kehitys huolestuttava
  Noin puolet tutkijoista arvioi akateemisen vapauden heikentyneen viime vuosina. Taustalla erityisesti yhteis­kunnallisen ilmapiirin kiristyminen ja epäsuora ohjaus. 
• Rahoitus ja politiikka ohjaavat tutkimusta
  Rahoittajien, poliittisten päätösten ja strategisten painotusten koetaan kaventavan tutkimuksen suuntaa ja heikentävän perustutkimuksen asemaa. 
• Sisäiset paineet ja epävarmuus kasvussa
  Yliopistojen johtamiskäytännöt, hierarkiat ja kilpailtu rahoitus lisäävät yhdenmukaisuuden painetta – erityisesti nuoret tutkijat kokevat asemansa epävarmaksi.
• Itsesensuuri ja häirintä vaikuttavat toimintaan
  Osa tutkijoista muokkaa tutkimusaiheitaan tai välttelee julkista keskustelua häirinnän, rahoituspaineiden ja konfliktien pelossa.