Veto- ja pitovoimaa koulutetuille ulkomaalaisille
Mitä pitäisi tehdä, että saisimme Suomeen korkeasti koulutettuja kansainvälisiä osaajia – ja saisimme heidät myös jäämään tänne?
Tänne tullaan työn perässä, opiskelemaan ja perhesyistä. Ja usein, kun joku saa täältä työpaikan, hän tuo perhettä mukanaan, E2-tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Ville Pitkänen pelkistää korkeasti koulutettujen syitä tulla Suomeen.
E2 kysyi Kansainvälisten osaajien Suomi -tutkimushankkeessa laajalta joukolta koulutettuja maahanmuuttajia, mitkä asiat heitä houkuttelevat jäämään Suomeen ja miksi he harkitsevat lähtöä.
– Myönteisten asioiden kärkeen nousivat hyvä elintaso, luonnonläheisyys ja työn ja vapaa-ajan tasapaino. Monet kokevat, että työn ja muun elämän tasapaino toteutuu täällä paremmin kuin monessa muussa maassa, Pitkänen sanoo.
– Yleinen turvallisuus, demokratia ja ihmisoikeudet ovat nekin tärkeitä vetovoimatekijöitä erityisesti sellaisille maahanmuuttajille, jotka tulevat maista, joissa ne eivät välttämättä toteudu. Eli lähtöpaikka vaikuttaa myös siihen, mitä asioita he arvostavat täällä.
Ruotsalainen ei välttämättä pidä suomalaista demokratiaa erityisenä, mutta Lähi-idästä tulijalle se on vetovoimatekijä. Luonnonläheisyyskin voi jollekin tarkoittaa istuskelua läheisessä puistossa ja jollekin toiselle samoilua erämaassa.
– Perheen kanssa tuleville suomalaisen yhteiskunnan lapsiystävällisyys on tärkeää. Kunnalliset päiväkodit, peruskoulun ilmaisuus ja turvallisuus sekä se, että lapset voivat itse kävellä kouluun, ovat perheellisille isoja vetovoimatekijöitä myös maahan jäämiseen, Pitkänen sanoo.
– Toiseen tekemäämme kyselyyn vastanneet suorittavaa työtä tekevät ulkomaalaistaustaiset henkilöt korostivat suomalaisen työelämän todella matalia hierarkioita ja siitä seuraavaa mutkattomuutta. Ruokatunnilla syödään samassa pöydässä ja siivoojakin on ihminen. Se varmaankin koskee myös korkeasti koulutettujen työpaikkoja.
Paluumuuttajat melkein samalla viivalla
Suomalaistaustaiset paluumuuttajat hallitsevat kielen, mutta kohtaavat siitä huolimatta samanlaisia vaikeuksia kuin ulkomaalaistaustaiset tulijat.
– Keskeinen ongelma on, että täällä ei osata arvostaa kansainvälisillä työmarkkinoilla hankittua osaamista. Jos olet ollut riittävän pitkään ulkomailla, osaamistasi tai verkostojasi ei arvosteta. Rekrytoija päätyy palkkaamaan sen, jonka CV:ssä näkyvät tutut suomalaiset urapolut.
Suomalaiset työnantajat eivät myöskään tunnu noteeraavan arvostettujakaan ulkomaisia tutkintoja.
– Olet valmistunut jostain eurooppalaisesta huippuyliopistosta, mikä takaisi esimerkiksi Ranskassa työpaikan jossain hyvässä yrityksessä. Suomessa sitä ei kuitenkaan tunnisteta, Pitkänen kuvaa.
Maahanmuuttaneiden lähtöpaikka
vaikuttaa siihen, mitä asioita he täällä arvostavat.
– Tulet suomalaiselle työmarkkinoille rinta rottingilla etkä saa edes kutsua haastatteluun. Mutta kun ura sitten aukeaa, ihmisillä menee yleensä ihan hyvin.
Paluumuuttajille Suomi tarjoaa toisaalta samat vetovoimatekijät kuin ulkomaalaistaustaisille. He ovat niistä myös hyvin tietoisia.
– Paluuta mietitään usein elämän saranavaiheissa: kun lapset syntyvät tai ovat menossa päiväkotiin. Myös silloin, kun lapset ovat menossa opiskelemaan, suomalainen koulutusjärjestelmä vetää puoleensa, Pitkänen kuvailee.
– Paluumuuttajilla on täällä yleensä sukulaisia ja nuoruudenystäviä ja valmis sosiaalinen verkosto. Yksi elämänvaihe, jolloin harkitaan paluuta, on kun omat vanhemmat alkavat olla avun tarpeessa. Oma ammatillinen ambitio on silloin jo tyydytetty ja käsillä ovat viimeiset hetket olla läsnä heidän arjessaan.
Ulkosuomalaisten ja paluumuuttajien tuntemus suomalaisesta yhteiskunnasta vaihtelee, mutta he tietävät silti jo etukäteen minkälaiseen maahan ovat tulossa ja osaavat yleensä kieltä.
– Ongelmaksi saattaa muodostua puoliso, joka ei osaakaan suomea ja pettyy tänne tultuaan työnhaussa. Pelko puolison työttömäksi jäämisestä saattaa myös estää perheen muuton Suomeen jo etäkäteen.
Pitkäsestä on kiinnostavaa nähdä, madaltaako etätyöratkaisujen kehittyminen kynnystä asettua Suomeen. Se edellyttäisi kuitenkin erilaisten hallinnollisten käytäntöjen helpottumista.
– Meillä on verotuksen ja yritystenkin näkökulmasta kaikenlaisia haasteita palkata pysyvästi toisessa maassa asuva henkilö. Järjestelmät varmaankin kehittyvät siinä suhteessa etätyön yleistyessä, Pitkänen arvelee.
– Silloin suomalaiset pystyvät nykyistä helpommin tekemään suomalaisille firmoille töitä ulkomailta. Samalla asiantuntijoiden rekrytointi ulkomailta helpottuu niin, että heidän ei tarvitse välttämättä muuttaa Suomeen. Pienissä yrityksissä se on jo nyt yleistä.
Työhön kolmannella kotimaisella?
Kielimuuri on korkeasti koulutetuille ulkomaalaistaustaisille ehdottomasti tärkein Suomeen jäämisen este, johon linkittyvät vääjäämättä vaikeus löytää töitä ja ystäviä sekä verkostojen puuttuminen.
– Meillä on paljon ulkomaalaisia, jotka viihtyvät ja joilla menee hyvin. Heillä on englanninkielinen työpaikka eikä heillä ole vaikeuksia toimia täällä pelkästään englanniksi. Sosiaaliset kuviotkin hoituvat englannilla, jota kaikki suomalaisetkin ystävät puhuvat hyvin, Pitkänen kuvaa.
– Mutta sitten on myös niitä, jotka eivät ole löytäneet työtä, jossa pystyisi toimimaan ilman suomen taitoa. Ja silloin on vaikea löytää ystäviä. Ja kun ei ole ystäviä ei ole verkostojakaan, jotka voisivat auttaa työnhaussa vaikka vain vinkkaamalla, että jossakin tuli paikka auki.
Tänne tulevista korkeasti koulutetuista enin osa puhuu hyvin englantia ja palkataan suuriin teknologia- tai ohjelmistoyrityksiin, jotka ovat aina toimineet sisäisesti englanniksi.
– Maahanmuuttajan on helppo solahtaa tällaiseen monikansalliseen työyhteisöön. Mutta jos et hakeudu töihin aloille, joilla englannin kieli on normi, asiat muuttuvat heti haastavammiksi, Pitkänen pohtii.
– Työelämässä pitäisi hyväksyä puutteellinen suomi ja tarjota sellaisia polkuja, joissa työpaikkaan tultaisiin jonkinlaisella pohjakielitaidolla, jota sitten vahvistettaisiin työn ohessa ja opiskelemalla.
Tutkimukseen osallistuneista liki 40 prosenttia oli kokenut syrjintää työelämässä, mutta Pitkänen muistuttaa, että samaan kysymykseen saadaan erilaisissa kyselyissä erilaisia vastauksia.
– THL on kuitenkin tehnyt tutkimuksia, joissa rekrytoijalle on laitettu sama CV eri nimillä, eikä ulkomaalaistaustaisella nimellä ole päässyt haastatteluun yhtä usein kuin suomalaisella nimellä. Korkeakouluopiskelijat eivät samalla tavalla koe suomalaista arkipäivän rasismia, sillä he liikkuvat kansainvälisesti kootussa ja orientoituneessa porukassa.
Asiat voisivat olla paremmin
Mitä sitten pitäisi tehdä ulkomaalaisten korkeasti koulutettujen saamiseksi ja jäämiseksi Suomeen?
– Valtionhallinto on tehnyt asian eteen todella paljon. Meillä on itse asiassa yllättävän hyvä ja kattava maahanmuuttajille ja yrityksille suunnattujen palvelujen kokonaisuus. Sitä vaivaa kuitenkin hajanaisuus ja se että palveluja ei löydetä, Pitkänen sanoo.
– Palvelujen kehittäminen voisi myös olla johdonmukaisempaa ja pitkäjänteisempää. Meillä on paljon määräaikaisrahoituksella toteutettavia projektiluontoisia pilottihankkeita. Tyypillisesti todetaan, että hanke kestää vuoden, minkä jälkeen todetaan että se oli todella onnistunut ja se lakkautetaan. Ja vaikka jokin tällainen hanke jäisi toimimaan jollakin rahoituksella, sitä ei löydetä.
Vaikka monet arjen virastoasiat ovat Suomessa huomattavasti yksinkertaisempia kuin verrokkimaissa, oleskelulupien myöntäminen on edelleen vahvan byrokraattinen prosessi.
– Vaikka sitä on koko ajan yritetty notkevoittaa, tehtävää on vielä paljon. Maahanmuuttobyrokratia on mielestäni EU:n ulkopuolelta tuleville suorastaan torjuvaa, Pitkänen sanoo.
Työpaikoilla pitäisi pyrkiä eroon mustavalkoisesta joko-tai- ajattelusta kielen suhteen.
– Korkeakoulut voisivat puolestaan olla rehellisempiä sen suhteen, että Suomessa vaaditaan suomen kielen taitoa työmarkkinoille pääsyyn. Ja voitaisiin ehkä myös miettiä, miten kieliopetusta saataisiin integroitua muihin opintoihin.
Työpaikoilla voitaisiin pyrkiä eroon siitä mustavalkoisesta ajattelusta, että työyhteisö on joko täysin englanninkielinen tai sitten siellä täytyy osata täydellistä suomea.
– Pitäisi kehittää koulutuspolkuja, joiden avulla kieltä voisi oppia työn ohessa. Ja miettiä monikansallisissa ja -kulttuurisissa työyhteisöissä työpaikan käytäntöjä sen mukaisesti. Isoilla kaupungeilla on runsaasti palveluja ulkomailta tulleille työntekijöilleen, mutta myös yritykset voisivat tehdä asialle jotain, Pitkänen sanoo.
– Suomessa puhutaan paljon työvoimapulasta ja siitä että ei saada osaajia. Ja sitten ei kuitenkaan ole valmiutta palkata ulkomaalaistaustaisia osaajia. Mielestäni olisi fiksumpaa palkata ulkomaalaisia kuin todeta, että nyt meillä ei ole enää työntekijöitä ja laittaa lappu luukulle.