Biologi salapoliisina

Kukka Kyrölle nousujohteista uraa tärkeämpää on päästä luontoon ja työskennellä itselle merkityksellisten asioiden parissa. Pelkkä asiantuntijatyö toimistossa ei häntä tyydytä.

Luonnon monimuotoisuuden erityisasiantuntija Kukka Kyrö kävelee maastossa ja tekee havaintoja. Välillä hän pysähtyy kirjoittamaan muistiinpanoja ja ottamaan valokuvia. Saatuaan yleissilmäyksen alueesta hän ryhtyy tarkistamaan biotooppikuviointia saadakseen esiin arvokkaat luontotyypit ja niiden vaihtelun. 

Kyrö on hypännyt jo aamuvarhain autoonsa, ajanut merenrantaan ja vaihtanut veneeseen. Maastossa menee koko päivä. Myöhemmin hän purkaa muistiinpanot tietokoneen äärellä etätöissä kotonaan Turussa ja tekee alueelta keräämäänsä tietoon perustuvan luonnonhoidon suunnitelman. 

Kukka Kyrö kannustaa opiskelijoita luottamaan omaan visioonsa.
– Lannistajia ei kannata uskoa. Yleensä väyliä löytyy, kun johonkin on palo ja sen eteen on valmis tekemään töitä. 

– Työssäni parasta on salapoliisityön aspekti. Koskaan en tiedä, mitä kohteelta löytyy. Tylsistyn helposti, joten tällainen monipuolinen työ ja monenlainen tekeminen sopii minulle. Opin koko ajan uutta. 

Uhanalaisten lajien säilyttämistä 

Kyrö työskentelee Luonnonhoito Alangolla. Se on yksityinen yritys, joka ennallistaa ja hoitaa muun muassa perinneympäristöjä ja metsäisiä elinympäristöjä sekä tekee luontoselvityksiä. Pienessä firmassa työnkuva on laaja. Varsinaisen asiantuntijatyön ohella Kukka Kyrö ajaa tarvittaessa niittokonetta, auttaa aitojen rakentamisessa ja perinneympäristön raivauksissa. Hän tekee myös hallinnollisia töitä ja viestintää. 

Nousujohteisen uran sijaan olen tehnyt itselleni sopivia ratkaisuja.

– Meillä on kenttäpuolen työntekijät erikseen, mutta teen silloin tällöin käytännön töitä. Niitä tehdessä näen konkreettisesti, millainen on hyvä luonnonhoidon suunnitelma ja millaisia ongelmia käytännön työssä tulee vastaan. Tämä kaikki helpottaa työtäni suunnittelijana. 

Kyrö suunnittelee luonnonhoitoa erilaisille luontotyypeille, joista suurin osa on perinnebiotooppeja eli perinteisen maatalouden synnyttämiä luontotyyppejä. Ne ovat Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä. Kun karjatalous alkoi kadota, myös luontotyypit alkoivat taantua ja hävitä. Lajisto tulee kauempaa kuin perinteinen maatalous, joka auttoi näitä luontotyyppejä säilymään. 

Verkostot helpottavat työllistymistä 

Kukka Kyröllä ei ollut lukion jälkeen selkeää visiota tulevaisuudesta. Luonnontieteet kiinnostivat häntä. Kun lääketieteellisen ovet eivät auenneet, Kyrö päätyi Joensuuhun Itä-Suomen yliopiston metsätieteelliseen tiedekuntaan. Biologian kurssilla hän ymmärsi, mitä oikeasti haluaa ja pyrki Turun yliopistoon opiskelemaan biologiaa. 

– Opiskeluaikojen tärkein oppi on kontaktien merkitys. Ystävät ja verkostot ovat ohjanneet paljon sitä, mitä olen urallani tehnyt ja mistä löytänyt töitä silloin, kun työllistyminen on ollut hankalaa.  

Luonnossa liikkuessaan Kukka Kyrö nauttii asioiden tekemisestä rauhassa ja kiinnittää huomion yksityiskohtiin.

Verkostoituminen ei ole Kyrölle luontaista. Hän ei viihdy suurissa konferensseissa tai seminaareissa, eikä osaa seurustella suvereenisti tuntemattomien ihmisten kanssa käyntikortteja jakaen. Opiskeluaikana omien yhteisöjen löytäminen kävi luontevasti. Kyrö oli mukana luontojärjestöissä, järjestötoiminnassa ja erilaisissa tutkimusryhmissä. 

Kyrön mielestä kaikenlaisiin töihin tarttuminen työuran alussa oli hyödyllistä oman alan työkokemuksen kartuttamiseksi. Hän on esimerkiksi kasvattanut perhosen toukkia, vaikka joku voisi ajatella, ettei maisterin kannata viettää työpäiviään toukkia kasvattamalla.

– Erilaiset työtilaisuudet toimivat askelina eteenpäin. Minua motivoi halu tehdä mielenkiintoisia asioita hyvässä työyhteisössä. 

Kukka Kyrö vierastaa multitaskausta. Hänestä on tärkeä keskittyä rauhassa yhteen asiaan kerrallaan. Se toimii paremmin kuin moneen suuntaan sinkoilu. 

Väitöskirjaa kaupungin katoilla 

Kyrö on ottanut urallaan tietoisesti askelia taaksepäin. Väitöstutkimuksen jälkeen Kyrö totesi, että haluaa tehdä käytännön työtä maastossa nousujohteisen uran sijaan. Hän on tyytyväinen siihen, että on voinut tehdä itselleen sopivia ratkaisuja. 

Vuosi maisteriksi valmistumisena jälkeen Kukka Kyrö aloitti väitöstutkimuksen tekemisen Helsingin yliopistossa. Kaupunkiekologia kiinnosti häntä monen pohjoisessa vietetyn kesän jälkeen.  

Väitöskirjan aihetta kartoittaessaan hän löysi viherkattoryhmän, jossa pääsi tekemään uutta tutkimusta. Viherkattoja oli tuolloin tutkittu vasta vähän. 

Kyrön väitös keskittyi hyönteisiin kaupunkiympäristössä.  Väitöskirja eteni hitaasti, koska rahoitus oli pätkittäistä. Jos hän olisi nyt aloittamassa väitöstutkimusta, hän lähtisi siihen vasta, kun rahoitus olisi turvattu useammaksi vuodeksi jo tutkimuksen käynnistyessä. 

– Tutkimuksen laatu kärsii, jos resurssit eivät ole kunnossa. 

Tärkeä pysähtyä 

Kukka Kyröllä on kouluikäiset lapset. Työn ja perheen yhdistäminen ei aina ole ollut helppoa, koska hän on halunnut tehdä paljon maastotöitä. Kuopus oli kolmevuotias, kun Kyrö aloitti maastopainotteisessa työssä Metsähallituksessa. Työmatkat suuntautuivat saaristomerelle, jossa viivyttiin yksi tai useampi yö. 

– Onneksi silloinen puolisoni, lasten isä, pystyi olemaan lasten kanssa kotona. 

Työ metsähallituksessa tarjosi loistavan mahdollisuuden perehtyä luonnonhoidon suunnitelmien tekemiseen. Kyrö pääsi oppimaan kovilta osaajilta ja sai työskennellä arvokkaiden luontokohteiden kanssa. Se oli monella tavalla unelmatyö. 

Hän työskenteli Metsähallituksessa neljä vuotta, mutta irtisanoutui työstään siinä vaiheessa, kun työnkuvan yhdistäminen elämäntilanteeseen kävi liian vaikeaksi. 

Vapaa-aikansa Kyrö viettää luonnossa. Hän oppi liikkumaan luonnossa itsenäisesti opiskeluaikanaan kesätöissä Norjan tuntureilla. Työ sisälsi muun muassa pikkunisäkkäiden, kuten myyrien, loukuttamista elävänä niiden merkitsemistä varten. Loukut piti tarkistaa kahdeksan tunnin välein – myös öisin. 

– Se oli rankkaa ja opettavaista työtä. 

Luonnossa liikkuessaan Kukka Kyrö kiinnittää huomion yksityiskohtiin. Hänestä on tärkeä saada tehdä asioita ajan kanssa ja rauhassa. Silloin näkee kiinnostavia asioita. 

Elokuussa Kyrö oli kartoittamassa metsäaluetta ja pysähtyi hetkeksi katselemaan ympärilleen, kun kuuli, että joku lähestyy kovalla tohinalla. Tiheästä lepikosta ilmestyi kaksi mäyrää, joista ensimmäinen juoksi vauhdilla ohi mutta toinen pysähtyi katsomaan Kyröä ja kääntyi kannoillaan takaisin sinne, mistä tuli. Hetken päästä ensimmäinen mäyrä palasi, tassutteli eteenpäin haistellen ympäristöään ja päätyi nuuhkimaan Kyrön saappaita. 

– Tätä ei olisi tapahtunut, jos en olisi malttanut pysähtyä hiljaa paikalleni.

Klikkaa kuva isommaksi.

Kukka Kyrö

  • Ylioppilaaksi Kiteen lukiosta 2003
  • Filosofian maisteriksi Turun yliopistosta 2011, pääaine ekologia 
  • Väitteli tohtoriksi 2021 Helsingin yliopistosta, tutkimus viherkattoja hyönteisten ja hämähäkkien elinympäristöinä 
  • Työpaikat: Tutkimusavustajana useammassa tutkimusryhmässä Turun yliopistossa ja Helsingin yliopistossa, luonnonsuojelun asiantuntijana Metsähallituksen luonto­palveluissa ja Luonnonhoito Alangolla 

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)