Kirja: Dragsvikin vankileirihelvetti 2018
Sture Lindholmin Suomen 100-vuotisjuhlaksi julkaistu kirja Tammisaaren vankileiristä kertoo, miten kaikki meni pieleen, kun sisällissodan jälkimainingeissa tuoreen valtion piti keksiä tyhjästä keinot sotarikosten selvittämiseksi ja tekijöiden tuomitsemiseksi ja rankaisemiseksi.
Venäjän armeijalta jäi tyhjiä kasarmeja sen vetäydyttyä Suomesta itsenäisyysjulistuksemme jälkeen. Sisällissodan valkoiset voittajat perustivat parissa viikossa niihin valtavia vankileirejä, jotka piti rakentaa täysin tyhjästä. Dragsvikin kasarmeilta oli viety pois tai hajotettu kaikki irtaimisto. Silti sinne sijoitettiin kevään ja alkukesän aikana 1918 tuhansia punavankeja, heidän vartijoitaan ja sotaoikeuden jäseniä, yhteensä moninkertaisesti kaupungin väkilukuun nähden. Karkaamisriskin vähentämiseksi punavangit sijoitettiin mahdollisimman kauas kotipaikoiltaan. Ruotsinkieliseen Tammisaareen, jonka väkiluku tuolloin oli alle 3 000 henkeä, vangit tulivat pääosin suomenkielisiltä paikkakunnilta. Paikallisia oli vaikea saada vartijoiksi ja niinpä rekrytoitiin Porin prikaatin sotilaita ja siviilejä Kuopiota myöten.
Tuhansille vangeille ja henkilökunnalle oli elintarvikepulasta kärsivässä maassa erittäin vaikeaa saada ruokaa ja hygienia leirissä oli alkeellinen. Henkilökunnan olot eivät olleet juuri paremmat kuin vangeilla, joten työpaikkana Dragsvikin leiri oli ankea. Johto joutui selvittelemään lähes yhtä paljon henkilökunnan humalassa pikkukaupungin asukkaille aiheuttamia häiriöitä kuin vankien kuulusteluja ja tuomioita, puhumattakaan vankien ihmisarvoisen kohtelun varmistamisesta. Sodan molemmat osapuolet olivat traumatisoituneita ja muun muassa leirin johtaja erotettiin parissa kuukaudessa juopottelun vuoksi kykenemättömänä hoitamaan hommaansa.
Tammisaaressa kuoli kesällä 1918 aliravitsemuksen, tautien ja mielivaltaisen kohtelun seurauksena enemmän punavankeja kuin missään muussa vankileirissä Suomessa. Oloihin saatiin edes hiukan parannusta, kun terveystarkastajien raportti oli vuotanut ruotsalaisiin sanomalehtiin ja kansainvälinen media alkoi painostaa Suomea.
Kun tuomiot saatiin julistettua, leirin vankimäärä väheni alle tuhanteen vuoden 1918 loppuun mennessä. Sen jälkeen Dragsvikista tuli poliittisten vankien sijoituspaikka 1920- ja 30-lukujen ajaksi, ja se tunnetaan työväenliikkeen historiassa ”Tammisaaren yliopistona”. Vankileiriajan ikävä historia on kuitenkin haluttu sivuuttaa, esimerkiksi Tammisaaren kaupungin historiassa sitä ei mainita lainkaan. Dragsvikissa suorittavat nykyisin asevelvollisuuttaan ruotsinkieliset asevelvolliset, eikä armeija mieluusti esittele tätä synkkää ajanjaksoa nuorille sotilaille. Siitä syystä Tammisaaren lukion historianopettaja Sture Lindholm on tehnyt tärkeän työn kertoessaan, miten sata vuotta sitten me suomalaiset rankaisimme osaa kansastamme keskitysleiriolosuhteissa.