Lisää arvoa tekstiilien kierrätykseen
Kiertotalouden ympärillä on ollut enemmän puhetta kuin kokonaisvaltaista käytäntöä. Esimerkiksi tästä käy tekstiilien kierrättäminen.
Tekstiilien kierrätystä, kuten muutakin kiertotaloutta, voi tarkastella hierarkkisena portaikkona, joka on järjestetty kierrätettävän materiaalin aiheuttaman ekologisen kuorman perusteella. Alimpana portaana on jätteen poltto ja ylimpänä tuotteen pitkäikäinen käyttö.
– Materiaalikierrätys on se porras, missä tapahtuu eniten, sanoo professori Minna Halme Aalto-yliopiston johtamisen laitokselta.
– Materiaali menee materiaalikierrätykseen, kun se on jo jonkun prosessin jätettä tai sen sivuvirtaa. Se on toki polttoa parempi tapa kierrättää, mutta sen pitäisi tapahtua vasta kun muuta ei ole enää tehtävissä, eikä materiaalilla ole enää muuta käyttöarvoa.
Kiertotalouden hierarkian ylemmillä tasoilla – vähentämisen, uudelleen käyttämisen, korjaamisen ja huoltamisen alueella – tapahtuu sen sijaan valtavan paljon vähemmän.
– Korkean arvon kiertotalouden muodot ovat jääneet vähälle huomiolle sekä politiikkatoimissa että yritysten liiketoimintamallien luomisessa ja kehittämisessä. Silti, mitä ylempänä kiertotalouden hierarkiassa me liikumme, sitä vähemmän keskimäärin tarvitaan vettä, energiaa tai kemikaaleja sen materian muuttamiseen joksikin muuksi, ja sitä vähemmän jätettä syntyy. Yleensä myös kierrätettävän materiaalin arvo on silloin korkeampi.
Kiertotalouden kehittämisessä keskitytään virallisessa Suomessa ja erityisesti teollisuudessa lähinnä materiaalikierrätykseen. Insinöörit pyrkivät ratkaisemaan ongelmaa insinöörien lailla uutta teknologiaa kehittämällä.
– Teollisuuden tavoitteena on pitää liiketoimintamalli entisellään, eli vaihtaa neitseellinen raaka-aine osittain kierrätysraaka-aineeksi ja jatkaa toimintaa kuten ennenkin, eli myyden mahdollisimman paljon tuotetta mahdollisimman halvalla.
Eroon kehitysmaabisneksistä
Toisin kuin luullaan, edes materiaalikierrätys ei ole meillä kovin tehokasta. Suomi sijoittuu muovipakkausten kierrätyksessä EU:n häntäpäähän, mistä olemme maksaneet yhteisölle vuosittaisia jättisakkoja. Suomen ympäristökeskuksen julkaisema tuore selvitys kertoo, että 80 prosenttia muovijätteestämme poltetaan ja vain 20 prosenttia päätyy uusioraaka-aineeksi.
– Meillä on investoitu isoihin polttolaitoksiin, joiden rakentamista ympäristöjärjestöt vastustivat sillä perusteella, että ne toimivat jätteen synnyn ehkäisyä vastaan. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että nämä laitokset vaativat poltettavaa ulkomaita myöten, Halme kuvaa.
Halme muistuttaa, että liiketaloustieteilijän näkökulmasta jätteen tuonti Suomeen poltettavaksi on kehitysmaabisnestä.
– Kehitysmaista tuttu bisneslogiikka on meillä muissakin asioissa vallalla, sillä tarjoamme datakeskuksia rakentaville isoille kansainvälisille toimijoille halpaa energiaa, mistä jää äärettömän pieni lisäarvo Suomeen. Metsien käytön kohdalla taas jatkamme innokkaasti kuitupuuvaltaista metsäteollisuutta, jonka seurauksena liian suuri osa Suomen metsistä menee matalan lisäarvon kuitupuuksi.
Tekstiilien kierrätys kipupisteenä
Samalla, kun meille tuodaan italialaista jätettä poltettavaksi, täällä kerättäviä käytettyjä tekstiilejä pakataan paaleihin ja ne katoavat silmistämme ties minne. Halme muistuttaa, että tutkijan on mahdotonta sanoa asiasta mitään varmaa, sillä tekstiilien kierrätyksestä ei ole saatavissa luotettavia tilastoja.
– Globaalin etelän maista saatavien tilastojen uskottavuus on heikko ja joskus ne ovat suoranaista fiktiota. Tilasto voi olla tai olla olematta edes oikealla pallokentällä.
Julkisuuteen nousee kuitenkin aika ajoin uutisia kierrätystekstiilien päätymisestä kehitysmaihin ja niiden siellä aiheuttamista ongelmista.
– Kiertolaatikkoon vaatteitaan työntävä kuluttaja saattaa ajatella, että se vaate menee jonkun muun ihmisen käyttöön – ja toki hyvä vaate varmasti meneekin. Mutta hyviä vaatteita on koko ajan yhä vähemmän. Osa kerätystä, mutta käyttökelvottomasta tekstiilistä poltetaan jo kotimaassa, mutta osa kiertolaatikoihin palautetuista vaatteista päätyy kehitysmaihin joko myytäväksi tai hävitettäväksi, Halme sanoo.
– Näistä on valtavan vaikea saada tietoa Suomestakaan. Ilmeisesti halutaan säilyttää kuluttajilla mielikuva siitä, että laittamalla vanhat tekstiilit kiertolaatikkoon he voivat ostaa hyvällä omallatunnolla uusia.
Osana keväällä päättynyttä tekstiilien kiertotaloutta tutkinutta Finix-hanketta tutkittiin pre-consumer-tekstiilijätteen kiertoa turkkilaisissa yrityksissä, joista suurin osa oli pieniä epävirallisen sektorin yrityksiä
– Siellä ne materiaalit, joita voidaan kierrättää, kiertävät kuituna edelleen. Mutta jätteeksi jäävä lumppu, joka ei kelpaa enää kenellekään, poltetaan pienissä uuneissa, joiden päästöjä ei kontrolloida, Halme kuvaa.
– Turkista saimme runsaasti hyvää tietoa siitä, miten eurooppalaisten haluama virallisen sektorin kiertotalous ja lainsäädäntö törmäävät epävirallisen sektorin kierrätyskäytäntöihin. Olemme julkaisemassa siitä artikkelia. Yritimme selvittää länsimaisen kierrätysvaatemassan kohtaloa myös Pakistanissa, mutta ovet suljettiin nenämme edestä joka paikassa.
On joka tapauksessa itsepetosta kuvitella kierrättävänsä venyneitä T-paitojaan tai collegehousujaan kenellekään tunkemalla ne kierrätyslaatikkoon. Ne eivät kelpaa enää kenellekään, vaan niiden pitäisi päätyä materiaalikierrätykseen. Se ei kuitenkaan ole todellinen vaihtoehto ainakaan tällä hetkellä.
Tanskan teknillisen yliopiston tuoreessa tutkimuksessa analysoitiin pohjoismaisen tekstiilitietokannan tietojen perusteella tuhansia vaatekappaleita niiden materiaalikierrätettävyyden suhteen. Kymmenesosa tekstiileistä vaikutti kierrätettäviltä, mutta vain alle kahden prosentin katsottiin soveltuvan kuidusta kuiduksi -kierrätykseen korkeimmalla mahdollisella laadulla.
– Kotimaisten Ioncellin ja Infinited Fiberin prosesseissa kierrätetyistä kuiduista muokataan kemiallisesti uusia kuituja. Se onnistuu sitä paremmin, mitä lähempänä ollaan monomateriaalia, kuten pelkkää puuvillaa tai muuta selluloosapohjaista kuitua, ja mitä vähemmän materiaalissa on käytetty kemikaaleja ja pinnoitteita, Halme sanoo.
– Nykyisin pystytään jo käsittelemään tekstiilejä, joissa on pieniä määriä elastaania. On kuitenkin paljon sellaisia vaatteita, joissa on käytetty eri yhdistelminä useampia kuitulajeja, niiden käsittelykemikaaleja ja sekä kaikennäköisiä painatuksia, paljetteja ja metallikoristeita, jotka estävät tehokkaan materiaalikierrättämisen. Esimerkiksi ulkoilu- ja urheiluvaatteissa on aina jotain sekoitetta.
Prosesseista palvelukonsepteihin
Suomessa on kuitenkin yrityksiä, jotka toimivat kierrätyshierarkian ylimmillä askelmilla ja ovat luoneet tekstiilien uudelleenkäytölle toimivia liiketoimintamalleja. Niissä tuotteen arvoa tuetaan usein verkossa toimivilla palvelukonsepteilla. Vaikka nämä yritykset ovat olleet kansainvälisesti verrattuna hyvissä ajoin liikkeellä, ne ovat saaneet merkittävästi vähemmän investointeja tai julkista innovaatioiden tukea kuin muuntokuitujen kehittäjät.
Halmeen mielestä on harmillista, että tällaisia yrityksiä ei tunnisteta paremmin. Kuluttajat ovat kyllä ne jo löytäneet.
– Suomalainen kuluttaja, tai ainakin tietty segmentti heistä, on itse asiassa aika tietäväinen ja hankkii vaatteensa käytettyinä. Tori.fi:ssä ja vastaavilla verkon myyntipaikoilla myydään vilkkaasti muutakin käytettyä tavaraa.
Valmiit alustat ovat jo olemassa, vaikka virallinen Suomi ei ole sitä vielä kunnolla tiedostanut.
– Hyvälaatuisia vaatteitaan voi myydä sellaisilla markkinapaikoilla kuin suomalaiset Relove ja Emmy sekä liettualainen Vinted. Ninyes puolestaan panostaa tuotteiden palautuslogiikkaan tarjoamalla vaatebrändeille mahdollisuuden ylläpitää niin kutsuttuja second cycle -myymälöitä. Alpa taas korjaa, kunnostaa ja myy verkossa omia tuotteitaan käytettynä, Halme listaa kiinnostavia yrityksiä.
Emmy toimittaa S-ryhmän Helsingin, Tampereen ja Turun Sokos-tavaratalojen kiertotalouskerroksissa myytävät vaatteet, mikä on kansainvälisestikin kehityksen kärkeä. Relovella on puolestaan Helsinki-Vantaalla maailman ilmeisesti ainoa lentokentällä toimiva second hand -vaatteiden myymälä.
– Mielestäni tässä on enemmänkin kysymys siitä, mihin sijoittajat pistävät rahansa, mihin Business Finland pistää kehittämistukensa, mihin politiikka ohjaa ja mistä media on kiinnostunut.