Loimun uusi asiantuntija Aaro Riitakorpi

Aloitin Loimussa uutena asiantuntijana elokuun alussa, ja pandemian pakottamasta etätyöarjesta huolimatta tuntuu, että minut on otettu lämpimästi vastaan. Tehtäväni Loimussa on osittain uusi: tavoitteena on kehittää koulutus- ja elinkeinopoliittista vaikuttamistyötä sekä vahvistaa merkittävästi yhteistyötä yliopistojen kanssa. Minulla on pitkä kokemus opiskelijaliikkeestä ja politiikasta, ja olen innoissani päästessäni hyödyntämään osaamistani uudessa ympäristössä. Toisaalta toimin neuvottelupäällikkö Maija Holman sijaisena, ja jatkan hänen työtään erityisesti koulutuspolitiikan parissa eri foorumeilla. Jonkin verran pääsen myös hyödyntämään oikeustieteen koulutustani työoikeudellisten kysymysten parissa Loimun edunvalvonnassa. 

Syksyn aikana tapaamme yhdessä Loimun toiminnanjohtajan Mikko Salon kanssa loimulaisten alojen tiedekuntien johtoa ja etsimme sopivia yhteistyön malleja. Toki samalla aiomme mahdollisuuksien mukaan tavata paikallisia Loimun aktiiveja! Tämän työn on tarkoitus toimia myös pohjana ensi vuoden yliopistoyhteistyölle, kun Loimu täyttää 5 vuotta ja liitto tulee näkymään ympäri Suomea yliopistokaupungeissa.

Aaro Riitakorpi on intohimoinen lautapeliharrastaja, jonka perheeseen kuuluu vaimon ja leikki-ikäisen lapsen lisäksi kaksi kissaa.

Poliittisen vaikuttamisen osalta katseemme on tulevissa vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, ja viemme viestiä Loimulle tärkeistä ratkaisuista kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi eri puolueille syksyn ja kevään aikana. Suurimmat eduskuntapuolueet kun valmistelevat vaaliohjelmiaan jo nyt. Loimun omat kärkitavoitteet vaaleihin on tarkoitus päättää ensi vuoden aikana.

Minulle on tärkeää tehdä töitä sellaisten tavoitteiden eteen, joihin itse uskon. Ennen kuin päätin hakea Loimuun töihin, perehdyin Loimun strategiaan sekä kestävän tulevaisuuden ohjelmaan. Toki olin kuullut Loimusta paljon hyvää, enkä yllättynyt, kun ilokseni huomasin jakavani Loimun keskeiset arvot. Yhdenvertaisuus, rohkeus ja vastuullisuus ovat minulle tärkeitä ohjenuoria niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Loimun poliittisia tavoitteita kuvaava kestävän tulevaisuuden ohjelma on nyt keskeinen työvälineeni, kun suunnittelen vaikuttamistamme niin yliopistojen kuin yhteiskunnankin suuntaan. 

Lyhyen kokemukseni perusteella Loimu on sitoutuneiden ja todella osaavien ihmisten työpaikka, jossa on hyvä henki. Toimivalla ja tukevalla työyhteisöllä on minulle suuri merkitys; on myös arvokasta, että ammattiliitto elää kuten opettaa. 

Aaro Riitakorpi
koulutus- ja elinkeinopoliittinen
asiantuntija

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)