Pääkirjoitus: Kiertotalous koskee myös tietoa

Tämän lehden Valokeila-kokonaisuudessa käsitellään tekstiilien kierrätystä, johon liittyy paljon ongelmia myös Suomessa, ei pelkästään kolmansissa maissa. Kiertotalous onkin helppo ymmärtää konkreettisesti: tuotteet ja raaka-aineet pyritään pitämään kierrossa mahdollisimman pitkään. Vähemmän jätettä, enemmän käyttöä. Ja aina parempi, jos käyttöikä itse tuotteille on pidempi sen sijaan, että ne päätyvät materiaalikierrätykseen.

Tieteen viestinnän haasteista lukiessa taas nousee mieleen pohtia myös tiedon ja viestinnän kiertotaloutta. Nykyisessä mediaympäristössä tieto kiertää, muuntuu ja palaa takaisin uusissa muodoissa – joskus rikastuneena, mutta usein myös vääristyneenä. Näin kiertää myös tieteellinen tieto, jonka täytyy kilpailla näkyvyydestä ja pyrkiä säilyttämään uskottavuutensa erilaisten mielipiteiden ja tunnepitoisten tulkintojen riepotuksessa. Tutkijoiden on pohdittava aina vain tarkemmin sitä, miten omasta tutkimuksesta tai sen tuloksista kannattaa kertoa. 

Kuten tekstiilien kierrätyksessä, myös tiedon kierrossa on kysymys laadusta: mikä säilyy käyttökelpoisena, mikä joutaa roskiin? Miten onnistuisimme pitämään yhteisen tietopohjamme puhtaana ja kestävänä niin, ettei vääristynyt tieto leviä kuin mikromuovi merivirroissa?

Loimulaisille tämä on erityisen olennainen kysymys, sillä tieteen, työn ja julkisuuden rajapinnoissa tieto kulkee monen vaiheen ja kanavan kautta. Olennainen pohdinta onkin siinä, miten voisimme yhdessä vahvistaa tiedon kiertoa niin, että se pysyy täsmällisenä ja vaikuttavana. Haastateltu tutkimusjohtaja Jukka Westermarck antaa siihen osviittaa artikkelissa.

Kiertotalouden perusajatus on säilyttäminen: arvo syntyy jatkuvasta, pitkäaikaisesta käytöstä. Sama pätee myös tietoon. Kun osaaminen ja oivallukset kiertävät oikein, ne vain kasvattavat arvoaan.