Pääkirjoitus: Työelämän harppauksia tiirailemassa

Kuulostavatko ura-askeleet ja harppaukset työelämässä kaukaiselta? Ehkä, mutta älä anna tunteen hämätä. Tämä liite ei käsittele askelia päälliköstä toimijohtajaksi, vaan opiskelijasta harjoittelijaksi ja tuoreeksi asiantuntijaksi. Nämä ovat merkitykseltään uran suurimpia askeleita.

Harppaukset usein yllättävät ja ovat joskus oikeastaan nähtävissä vasta jälkikäteen. Jotkut askeleet tuntuvat jättiläisen askelilta jo etukäteen, mutta jotkut hahmottuvat vasta pienen etäisyyden päästä.

Oma tilanne voi tuntua pysähtyneeltä ja muiden etenevän seikkailusta toiseen. Tämä johtuu subjektiivisen asettuneisuuden ja näkökulman harhasta – katsomme omaa tilannettamme usein liian läheltä. Sitten tapahtuu jokin naps, ja moni asia pyörähtääkin eteenpäin.

Harppausten suunta ei ole ennalta määrätty. Etenemistä voi tapahtua horisontaalisesta tai vertikaalisesti, eli voit edetä tehtävistä ja toimialalta toiseen, tai sitten voit edetä vaativampiin tehtäviin. Käsittelemme näitä molempia kehityksen suuntia tässä liitteessä. Saat myös eväitä urapohdintojen tekemiseen ja kannustusta heittäytyä elämän vietäväksi.

Mukavia lukuhetkiä ja kokemuksia työelämän harppausten parissa!

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)