Ruoantuotanto ja megatrendit

Yliopistonlehtori Antti Puupponen Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta haastatteli muutama vuosi sitten suomalaisia viljelijöitä Suomen Akatemian rahoittamaan Reilu ruokamurros -hankkeeseen, jossa tutkittiin, miten siirtymä ilmastoviisaaseen ja terveelliseen ruokajärjestelmään voidaan tehdä kestävästi, hyväksyttävästi ja oikeudenmukaisesti. 

– Perinteisesti on ajateltu, että elintarvikkeiden tuotantojärjestelmän tarkoitus olisi tuottaa ruokaturvaa. Sen on katsottu toimivan, kun se kykenee jollain tavalla suoriutumaan tästä tehtävästä, eli kun ihmisillä on riittävästi ravinteikasta ruokaa ja mahdollisuus hankkia sitä, Puupponen selittää.

– Ja erityisesti viime vuosien kriisien seurauksena on Suomessakin tunnettu huolta siitä, miten tästä tehtävästä suoriudutaan. Se, mitä pelättiin, ei välttämättä toteutunut, mutta toisaalta ilmeni asioita, joita kukaan ei tullut ajatelleeksi.

Pandemian aikaan yllätti positiivisesti, kuinka hyvin ruokahuolto toimi EU:n sisällä matkustuskielloista ja rajojen sulkemisista huolimatta. Toisaalta havaittiin kouluruoan suuri merkitys monille oppilaille etäopetukseen joutuneiden koululaisten menetettyä mahdollisuuden syödä koulussa.

Isännän ääni

Puupponen haastatteli kollegoidensa kanssa laajaa joukkoa viljelijöitä hiili- ja ilmastoneutraaliudesta ja siitä, miten tuotantoa pyritään muuttamaan siihen suuntaan. 

– Tietysti viljelijöillä oli siitä hyvin moninaisia ajatuksia. Ne tilat, jotka olivat lähteneet tekemään toimenpiteitä, suhtautuivat lähtökohtaisesti myönteisesti asiaan. Mutta isossa kuvassa tilat ovat hyvin erilaisessa asemassa alueellisesti ja tilarakenteeltaan.

Tutkijat ovat kritisoineet maatalouden keskittymiskehitystä ja tuotannon yksipuolistumista, joka on rakenteellinen riski ja johon tilat ovat olleet pakotettuja. Myös tiloilla monet toivoivat monimuotoisempaa tuotannon tapaa.

– Kollegat haastattelivat muitakin elintarvikejärjestelmän toimijoita, jotka olivat huolissaan viljelijän asemasta, tilojen kannattavuudesta ja maatalouden elinvoimasta. Tilat joutuvat sopeutumaan järjestelmän ja politiikan muutoksiin ja kaikkeen, mitä niiden ympärillä tapahtuu, ja niillä on rajalliset keinot vaikuttaa siinä.

Iso rakenteellinen ongelma on maan jakautuminen Vilja- ja Maito-Suomeen. Sen seurauksena Maito-Suomen isot karjatilat joutuvat pohtimaan lannan kierrätystään, sillä isot pellot, joilla lantaa voitaisiin hyödyntää, sijaitsevat Vilja-Suomessa toisella puolella maata.

– Ongelmaan on kehitetty ratkaisuja, kuten kompostia, mädätystä ja biokaasun tekoa. Ilmeisesti kestävä ratkaisu löytyisi yhteisöllisyydestä ja paikallis-alueellisista järjestelmistä, joissa lanta kiertäisi ja joissa siitä tehtäisiin energiaa. Kaikki hyötyisivät ja maaseudulle saataisiin uudenlaisia toimeentulon mahdollisuuksia.

Haastateltavien keskuudessa ei ollut kovin vahvoja merkkejä kyvystä luopua fossiilisista polttoaineista. 

– Maatalouteen kohdistuu monenlaisia toiveita ja paineita. Taloudellisuuden ja ympäristönsuojelun vaatimusten rinnalle ovat tulleet myös turvallisuuskysymykset ja huoltovarmuus. Toisaalta se tietysti osaltaan korostaa alan yhteiskunnallista merkittävyyttä.

Maitotiloilta kysyttiin, miten he näkivät nämä hiilineutraalius- ja ilmastoneutraaliustavoitteet, ja minkälaisilla ehdoilla tai toimenpiteillä he pystyvät lähtemään niihin mukaan – ja kuinka oikeudenmukaisena he näkevät tämän politiikan.

– Viljelijöillä oli monenlaisia ajatuksia siitä, ja he pitivät hyvinä sellaisia toimia, jotka olivat myös helposti toteutettavissa – että vähemmän ajetaan ja pyritään monipuolisempaan tuotantoon, Puupponen sanoo.

– Ja siinä oli tietysti myös kannatta­vuushaaste isosti esillä. Viime vuodelta oli tosin ensimmäisiä tilastoja siitä, että maatalouden yleinen kannattavuus on saattanut ainakin joissain tuotantosuunnissa hieman parantua. En tiedä, kuinka pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä kuitenkaan voi tehdä.

Heinäsirkat eivät maistuneet kuluttajille

Monet Puupposen haastattelemista viljelijöistä osoittivat kiinnostusta erilaisia uusia menetelmiä ja kasveja kohtaan. 

– Edelläkävijyyteen liittyy toisaalta kulttuurisia rajoitteita, joiden takia jokin uutuus ei saa kuluttajien hyväksyntää. Aikoinaan puhuttiin esimerkiksi paljon ekologisesta hyönteisviljelystä, joka on varmaan aika pitkälle kadonnut. Kaikenlaista muutakin on yritetty tiloilla. Aika näyttää, mikä jää elämään.

Viljelijäväestön ikääntyminen ja alan heikko vetovoima koettiin ongelmaksi tiloilla, joilla uudet yrittäjät yleensä rekrytoidaan omista jälkeläisistä. 

– Osa haastatelluista ei enää uskonut tilansa tulevaisuudennäkymiin, ja he olivat suositelleet lapsilleen hakeutumista muille aloille. Se ei ole toivottavaa, sillä väen väheneminen heikentää alan kykyä innovointiin.

Huoli polarisaatiosta ja populismista on tiloilla yhteinen muun väestön kanssa. Puupposen mielestä suomalaisten yhteiskunnallista luottamusta pitäisi tukea ja pyrkiä hallitsemaan keskustelun polarisoitumista myös ruokakysymyksissä. 

– Polarisaatio vaikuttaa ruoan tuottajiin ihan samalla tavalla kuin metsäalan yrittäjiin, jotka elävät eri suunnista paineistetussa tilassa. Osa viljelijöistä kokee ahdistavana, että heitä syytetään ja syyllistetään heidän mielestään aiheetta, Puupponen sanoo.

– Koska huolenaiheet kuitenkin ovat yhteisiä meille kaikille, pitäisi löytää asioita, jotka lujittaisivat luottamusta ja saisivat ihmiset katsomaan samaan suuntaan.

https://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/oikeudenmukainen-siirtyma-suomessa-2025-raportti.pdf