Valjastettujen vesien ja vaelluskalojen puolesta
Rakennettujen vesien – kuten padottujen jokien ja säännösteltyjen järvien – kunnostus ja ekologisen tilan parantaminen ovat ylitarkastaja Maare Marttilan työsarkaa Lapin elinvoimakeskuksen vesitalousosastossa. Samalla Marttila edistää luonnon monimuotoisuutta ja vaelluskalojen elinoloja näissä ihmisen muokkaamissa vesistöissä.
Vaikka Marttilasta joskus tuntuu, että vaelluskala-asiat edistyvät hitaasti, vilkaisu parinkymmenen vuoden taakse osoittaa, että eteenpäin on menty isoja askeleita.
– Nyt puhutaan paljon vaelluskalojen luonnonkierron palauttamisesta, luonnonmukaisista ohitusuomista, ympäristövirtaamista ja ennallistamisesta, paikoin myös patojen poistosta, Marttila kertoo.
Luonnonmukainen ohitusuoma on vesivoimalaitoksen ohittava virta, jota pitkin kalat voivat vaeltaa jokea ylös ja alas. Ohitusuomia pidetään jokieliöstön näkökulmasta parempana kuin teknisiä kalateitä, koska ne muistuttavat luonnontilaista virtavettä ja niihin voidaan tehdä myös lisääntymisalueita kaloille. Toki myös teknisillä kalateillä on paikkansa.
Toivoa antavat käytännön esimerkit, joita jo löytyy eri puolilta maata.
– Koillismaalla Kuusinkijoen taimenet saivat lisää elinympäristöä ja pääsevät nyt vaeltamaan voimalaitoksen ohi, kun Piilijoen kuivaksi jäänyt jokiuoma vesitettiin viime kesänä. Hupisaarten puistoalueella, ihan Oulun ydinkeskustan lähellä, on puroja kunnostettu uhanalaiselle meritaimenelle lisääntymisalueiksi, Marttila kertoo.
Neuvontaa, verkostoja ja vaikuttamista
Kalankulkua helpottavat toimenpiteet ovat osa vesienhoitoa, jota Marttila edistää neuvomalla ja ohjaamalla hankkeita Pohjois-Suomessa ja muissa suurimpien rakennettujen jokien hankkeissa. Myös säännöstelykäytäntöjä kehitetään.
– Tärkeä osa työtäni on olla mukana asiantuntijaverkostoissa, joissa välitetään uusinta tutkimustietoa ja käytännön kokemuksia. Tässä tutkimuksen, viranomaistyön ja käytännön toimijoiden rajapinnassa työskenteleminen on palkitsevaa, Marttila sanoo.
Esimerkiksi vuosittainen Vaelluskalafoorumi kokoaa saman pöydän ääreen vaelluskalatutkijat, vesivoiman edustajat ja viranomaiset keskustelemaan vesirakentamisen ja vaelluskalojen elinolojen yhteensovittamisesta. Marttila on Vaelluskalafoorumin sihteeri.
Marttila on tiiviisti mukana myös parhaillaan työn alla olevan kansallisen kalatiestrategian päivityksessä, jota tehdään maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Alkuperäinen strategia julkaistiin vuonna 2012 ja sillä halutaan edistää vaelluskalojen luonnonkierron palauttamista rakennetuissa joissa. Vesivoiman ja vaelluskalatavoitteiden yhteensovittamisessa kuullaan myös kansalaisjärjestöjä.
Marttila pitää paikallistoimijoiden ja järjestöjen roolia tärkeänä vesien tilan parantamisessa.
– Vesiensuojeluyhdistykset ja muut järjestöt ovat ilahduttavasti yhä enemmän mukana myös käytännön vesistökunnostushankkeissa.
Marttila aloitti kalastusbiologina Lapin ELY-keskuksessa vuonna 2018 ja oli mukana käynnistämässä NOUSU-vaelluskalaohjelmaa.
Samassa pestissä Marttila edisti myös kansainvälisiä kalatalouden rajavesistötehtäviä.
– Tornionjoella toimin suomalaisruotsalaisessa rajajokikomissiossa kalabiologisena asiantuntijana. Tenolla olivat jo tuolloin tapetilla lohikantojen heikko tila ja hieman myöhemmin myös kyttyrälohen voimakas runsastuminen. Olin myös suomalais-venäläisessä kalataloustyöryhmässä.
Työuran kannalta yksi Marttilan tärkeimmistä kokemuksista ajoittuu hieman ennen siirtymää tutkimuksesta viranomaistyöhön.
– Koordinoin silloisessa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa eli RKTL:ssä selvitystä, jossa tarkasteltiin voimalaitosrakennettujen jokien kalatalousvelvoitteita. Niitä peilattiin tutkimustietoon kalakannoista ja kalatalouteen kohdistuneista vaikutuksista.
Kalatalousvelvoitteet voivat olla kalanistutuksia, kalateiden rakentamista ja ylläpitoa, nahkiaisten ylisiirtoja tai muita keinoja, joilla vähennetään vesirakentamisen haittoja kalakannoille ja kalastukselle.
– Tuo työ antoi minulle vahvistuksen oman työn merkityksestä tietoon pohjautuvassa päätöksenteossa.
Tie tutkijasta viranomaiseksi
Lukiossa Marttilaa kiinnosti perinnöllisyystiede, mutta Oulun yliopiston biologian laitoksella opiskellessa vesiaiheet vetivät puoleensa. Gradun aiheeksi valikoitui Kuusamon Oulankajoen taimen ja sen vaelluskäyttäytyminen.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, elokuussa 2025, Piilijoen avajaisjuhla samalla vesistöalueella oli hieno hetki, jolloin Marttila mietti myös omaa 20-vuotista työtaivaltaan taimenen ja muun vesiluonnon parissa.
Maisterin paperit saatuaan Marttila työskenteli useita vuosia RKTL:n ja Luonnonvarakeskuksen hankkeissa, sekä tutkimuslaitoksen palkkalistoilla että konsulttina. Määräaikaisten hanketöiden vuosina biologian ja maantiedon aineenopettajan työ siinteli yhtenä vaihtoehtona, ja Marttila suorittikin pedagogiset opinnot töiden lomassa. Opettajan uralle hän ei kuitenkaan päätynyt.
Vuonna 2008 Marttilalla oli tilaisuus työskennellä kalabiologisessa laboratoriossa Waterloossa, Kanadassa.
– Tein siellä isotooppitutkimuksia, joita analysoitiin kalojen otoliiteistä eli kuuloluista sekä suomuista. Näytteet olivat peräisin Tenojoen lohista ja Huippuvuorten nieriöistä. Hapen, typen ja hiilen isotooppien avulla tutkittiin kalojen kasvuolosuhteissa tapahtuneita muutoksia.
Väitöskirjatutkimus virtavesikunnostusten onnistumisesta ja vaikuttavuudesta käynnistyi vuonna 2010. Apurahatutkijuus mahdollisti joustavan arjen lasten ollessa pieniä ja perhe asuikin lyhyen jakson myös Uudessa-Seelannissa.
Väitöstyössään Marttila selvitti, miten kunnostuksilla on onnistuttu auttamaan lohen ja taimenen poikastuotantoa. Marttila kartoitti myös kalastajien ja ranta-asukkaiden näkemyksiä kunnostusten onnistumisesta ja miten kunnostusrakenteet muuttuvat ajan kuluessa.
– Uomakunnostukset lisäävät syvyys- ja virtausolosuhteiden vaihtelevuutta. Niiden havaittiin myös vahvistavan kalakantojen elinvoimaisuutta, jos vedenlaatu on kunnossa. Kalastajat ja asukkaat ovat kunnostuksiin tyytyväisiä, jos kalakannat vahvistuvat ja koskimaisema palautuu, Marttila summaa.
Työtehtävissä tutuiksi tulleisiin vesistökohteisiin on kiva tutustua myös lomamatkoilla.
– En itse kalasta, mutta sanon aina, että vietän paljon aikaa seuraamalla kalastusta, Maare Marttila nauraa. Marttila perheineen lomailee mielellään Saimaan mökillä ja myös Lapin vesistöjen läheisyydessä retkeillen. Vesistöasiantuntijan kunnosta huolehtivat kansantanssiharrastus ja lapinkoira Malla.
Koulutus
- Ylioppilas, Ounasvaaran lukio (1999)
- FM, biologia, Oulun yliopisto (2005)
- Aineenopettajan pedagogiset opinnot, Oulun yliopisto (2007)
- FT, akvaattinen ekologia, Oulun yliopisto (2017)
Keskeinen työkokemus
- 2004–2007 (eri pituisissa jaksoissa) Tutkimusavustaja/-assistentti,
RKTL & Tmi Olli van der Meer - 2008 Tutkimusassistentti, Norwegian Institute of Nature Research & University of Waterloo
- 2008; 2013–2017 (eri pituisissa jaksoissa) Tutkija, RKTL/Luke & Tmi Olli van der Meer
- 2018 Post doc, Luke
- 2018–2022 Kalastusbiologi, Lapin ELY-keskus
- 2023 Vt. kalatalouspäällikkö ja johtava kalatalousasiantuntija, Lapin ELY-keskus
- 2024– Ylitarkastaja, Lapin elinvoimakeskus (aiemmin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus)