Valtuuston syyskokous

Loimun valtuusto kokoontui sääntömääräiseen syyskokoukseensa 20. marraskuuta Helsingin Messukeskuksessa. Kokoukseen osallistui 37 valtuutettua ja varavaltuutettua sekä hallituksen jäseniä ja työntekijöitä. Tunnelma oli innostunut – iloisia jälleennäkemisiä ja uusia tutustumisia!

Iso joukko Loimun valtuuston ja hallituksen jäseniä pääsi pitkästä aikaa kokoontumaan kasvokkain yhteen, ja tunnelma oli luonnollisesti hyvä ja iloinen.

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toiminta­suunnitelma ja talousarvio, valittiin puheenjohtaja kaudelle 2022–2023 sekä hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle. 

Puheenjohtajaksi valittiin uudelleen kuluvalla kaudella puheenjohtajana toiminut jääasiantuntija Jouni Vainio Loimun Valtion valtuustoryhmästä. Hän työskentelee Ilmatieteen laitoksella vanhempana meriasiantuntijana sekä pääluottamusmiehenä. 

Kokouksessa valittiin hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle kaudelle 2022–2023. Uudelleen valituiksi tulivat Asta Ekman, Maria Mäkinen ja Ari Rautio, sekä uusina Julia Mali, Teppo Vehanen ja Eedla Ylikoski. Hallituksen muut jäsenet ovat Niko Ekholm, Marjo Hippi, Juho Ikonen, Merli Juustila sekä Jenni Heikkilä (opiskelijoiden edustaja). 

Jouni Vainio jatkaa puheenjohtajana

Uudelleen puheenjohtajaksi valittu Jouni Vainio oli tiiviisti mukana Loimun syntyyn johtaneessa yhdistymisprosessissa edeltäjäliitto YKL:n puheenjohtajana. – Suurin osa aikoinaan ajatelluista asioista on jo toteutettu, ja paljon on toteutunut sellaistakin, mitä ei edes silloin ajateltu. Vielä on kuitenkin joitain asioita, jotka haluaisin saada tässä yhdistymisprosessissa maaliin, Jouni Vainio ohtii. – On myös hienoa saada toimia puheenjohtajana, kun Loimu ensi vuonna täyttää viisi vuotta. Odotan innolla ja mielenkiinnolla juhlavuonna järjestettäviä jäsentapaamisia ja tilaisuuksia.

Lataa artikkeli

  • Tämä artikkeli (pdf)